Mitähän mä tekisin...osaiskohan kukaan täällä sanoa? Mä oon sairastanut bulimiaa ehkä jotain reilun vuoden (sitä on niin hankala määrittää) ja oon nyt viime kevään ja kesän aikana alkanu parantua, ku menin lääkärihoitoon.
Kuitenkin musta alkaa tuntua siltä, että bulimia alkaa hiipiä jotenkin takasin. Viime keväänä ja kesällä mulla oli aina kova taistelu bulimiaa vastaan: taistelin oksentamista vastaan ja yritn saada itseni syömään...ja sainkin! Välillä oli todella pitkiä taukoja, etten oksentanut ja mä pidin niitä suurina saavutuksina. Mulla oli tavotteita ja saavutin ne! Tunsin parantuvani!
Nyt multa on kadonnu se taisteluhalu ja tavoitteiden asettaminen. Viikko oksentamatta ei tunnu miltään ja sitten senkin saavutuksen katkaiseminen oksentamalla ei tunnu miltään. Oksentamatta oleminen ei oo enää tärkeetä, mitä se jossain vaiheessa oli. Mä en enää ees yritä olla oksentamatta ja tuntuu, että bulimia hiipii hiljaa takas...mainitsematta mulle asiasta mitään. Enka tajua, miks annan sen vaan tulla...
Mä tunnen olevani jotenkin eksyksissä. Bulimiaa en halua, mutta se vaan tuntuu tulevan. Millä ihmeellä mä löytäisin taas sen taisteluhalun, joka mulla oli. Taistelin, koska tunsin paranevani todella ja saavuttavani jotakin. Nyt olen paremmassa kunnossa ja unohdan taistella. Jotenkin tuntuu, että luulin tästä selviämisen olevan helppoa, mutta ei se sitä taidakaan olla.
Mitähän mä tekisin...
Kuitenkin musta alkaa tuntua siltä, että bulimia alkaa hiipiä jotenkin takasin. Viime keväänä ja kesällä mulla oli aina kova taistelu bulimiaa vastaan: taistelin oksentamista vastaan ja yritn saada itseni syömään...ja sainkin! Välillä oli todella pitkiä taukoja, etten oksentanut ja mä pidin niitä suurina saavutuksina. Mulla oli tavotteita ja saavutin ne! Tunsin parantuvani!
Nyt multa on kadonnu se taisteluhalu ja tavoitteiden asettaminen. Viikko oksentamatta ei tunnu miltään ja sitten senkin saavutuksen katkaiseminen oksentamalla ei tunnu miltään. Oksentamatta oleminen ei oo enää tärkeetä, mitä se jossain vaiheessa oli. Mä en enää ees yritä olla oksentamatta ja tuntuu, että bulimia hiipii hiljaa takas...mainitsematta mulle asiasta mitään. Enka tajua, miks annan sen vaan tulla...
Mä tunnen olevani jotenkin eksyksissä. Bulimiaa en halua, mutta se vaan tuntuu tulevan. Millä ihmeellä mä löytäisin taas sen taisteluhalun, joka mulla oli. Taistelin, koska tunsin paranevani todella ja saavuttavani jotakin. Nyt olen paremmassa kunnossa ja unohdan taistella. Jotenkin tuntuu, että luulin tästä selviämisen olevan helppoa, mutta ei se sitä taidakaan olla.
Mitähän mä tekisin...
Vastaukset 2
Vanhimmat
ehkä olen ihan hakoteillä, mutta miten mä näkisin asian on et sun pitäisi ehkä enemmän yrittää ratkaista sen et minkä takia se sairaus alkoi (ja jatkuu). ne syyt, niin löydät ratkaisun.
kokeille sitä ammattiapua taas.
ja muista et oksentaminen vie voimat, joten ei ihmee et ei jaksaa mitään...
wilma aho? eli Milka?