Pitkäaikaistyöttömyys kasvanut 50%
Nyt ihmetellään valtakunnallisesti kun pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti 50%. Tähän on syy 390/2014 muutossäädös laki julkisesta työvoiman – ja yrityspalvelusta, muutos 1.6.2014 alkaen. Tämän lain on saanut aikaan etujärjestöt, hallitus ja TEM. Nyt rupeaa näkymään seuraukset laista. Tämä laki tarkoittaa sitä että yhdistykset, kunta tai yleensä kolmannen sektorin toimijat eivät voi enää sijoittaa työtoimintaa palkkatuella tai työkokeiluun niin paljon pitkäaikaintyöttömiä kuin aikaisemmin. Myöskään kolmannella sektorilla ei ole tarjottavana sellaista tuottavaa työtä joka mahdollistaisi kokoaikatyön. Kolmannella sektorilla ei ole varaa maksaa työllistämisestä tulevia sivukuluja koska useammalla yhdistyksellä ei ole elinkeinotoimintaa eikä ole tarjottavana työtä joka kattaisi ne sivukulut kulut joita palkkatuki ei kata. Tämä laki on lopullinen niitti kaikille tukityöllistämistoimille joita kolmas sektori on kehittänyt pitkäaikatyöttömien työllistämiseen, koulutus ja arjenhallinnan parantamiselle. Tämä lainmuutos vaikuttaa myös TE- toimistoon, TYP.n sosiaali- – ja terveystoimen asiakasohjaukseen kolmannelle sektorille (välityömarkkinat) eli heiltä vähenee huomattavasti ne paikat joihin on voinut ohjata pitkäaikaistyöttömiä. Myös tämä muutos tulee nostamaan kunnan maksuja rajusti usealla miljoonalla joka taas vaikuttaa meidän veroprosenttiin tulevina vuosina.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin onhan se tosi huono juttu ettei orjatyöpajat enää saa niin helposti ilmaisia orjia hommiin, eivätkä pysty enää niin pahasti vääristämään kilpailua?
Varmasti kaikkia muita pienyrittäjiä harmittaa kun nyt työttömien orjatyökahvilat, orjatyökiinteistönhuolto, orjatyösiivoojat, orjatyöITala, orjatyöautonkorjaajat, jne.. eivät enää voi ihan niin paljoa polkea hintoja?
http://www.siltavalmennus.fi/index.php/aloitussivu/tyoepajat
Pian ihan pian:
http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178476-suomen-kilpailukyky-kerralla-kuntoon
tuossa linkin takan on ehdotus että mennään risikosta allikkoon saman tien oikein kunnolla, kun kerran ollaan se touhu aloitettu.
Kuka hullu ottaa pitkäaikaistyöttömiä töihin? Mokomat ammattitaidottomat laiskurit jatkakoon rauhassa juopotteluaan.