Elina Lepomäen syntymäpäivä

Ovaatio

Tänään on Kokoomuksen kansanedustajan Elina Lepomäen syntymäpäivä. Hän täyttää 33 vuotta.

Elina on varsin vaikuttava poliitikko. Hänellä on kaksi korkeakoulututkintoa, sillä hän on diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri. Useille tavallisille pulliaisille toinenkin näistä olisi vaikea suorittaa, mutta Elina on suorittanut molemmat.

Elinaa julkisuudessa on haukuttu "kovien arvojen" kannattajaksi, mutta kun ottaa huomioon että perinteiset "pehmeät arvot" tarkoittavat ihmisen makaamista työttömänä kotona sohvalla kaiket päivät samaan aikaan kun pakastevirkailijat nostavat huippupalkkoja työstä, jolla ei ole mitään arvoa tai tarkoitusta, annos "kovia" arvoja on paikallaan tässä yhteiskunnassa.

Elina on toiminut aiemmin ennen tuloaan kansanedustajaksi investointipankkiirina, business enkelinä ja ajatuspaja Liberan tutkimusjohtajana. Hän kannattaa toisin kuin monet puoluetoverinsa järjen käyttöä politiikassa. Jos Kokoomuksessa olisi enemmän hänen laisiaan kansanedustajia niin puolue ei olisi siinä rappiotilassa kuin se nykyään on, twiittailevan Pelle-Hermannin seurattua rintamakarkuria puolueen johtoon. Suomi yleensä ja Kokoomus erityisesti tarvitsevat enemmän Elinan kaltaisia ihmisiä viemään asiat oikeaan suuntaan.

Ohessa linkki Elinan uuteen kirjoitukseen hänen pitämässään Uuden Suomen blogissa:

http://elepomaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178433-jarkea-tekijanoikeuslakiin-muutosehdotus

Hyvää syntymäpäivää, Elina Lepomäki.

32

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elina Stubbin tilall

      Elina varmaan olisi parempi johtaja puolueelle kuin tuo Stubbi. On kuvaavaa, että Elina tuli rintamakarkuri Kataisen tilalle tämän lähtiessä käpälämäkeen Brysseliin.

      Lukion lyhyen matematiikan kuutosineen.

      Itse näkisin mieluummin yhden Elina Lepomäen kuin 100 aivotonta demariakkaa päättämässä tämän maan asioista.

      • Tappi Stubin tillall

        Sekoomuksen väki on kaikki samanlaisia ison rahan etujen ajajia.

      • Kaunistelematta
        Tappi Stubin tillall kirjoitti:

        Sekoomuksen väki on kaikki samanlaisia ison rahan etujen ajajia.

        Vasemmiston dilettantit erottavat aina mielellään "Ison Rahan edun" tavallisen ihmisen edusta.

        Kuitenkin ilman Ison Rahan etua ei ole tavallisenkaan ihmisen etua. Juuri kapitalistit luovat yhteiskuntaan toimeliaisuutta ja innovaatioita sekä sitä kautta toimeentuloa tavallisille ihmisille.

        Kapitalistit ovat oikeistolainen ilmiö.

        Vasemmiston vastine on kotona sosiaalituilla makaileva katuräyhääjä, jonka päätarkoitus näyttää olevan kiristää kapitalistilta yhä lisää sossutukia.

      • vertaus III
        Kaunistelematta kirjoitti:

        oikeudenmukaiset kokoomuslaiset yrittäjät kaikkina aikoina ovat yhtä harvinaisia kuin satojamiljooniavuosia sitten eläneet ja sukupuuttoon kuolleet dinosaurukset. dinosauruksia ei ole enää olemassa, oikeudenmukaisia kokoomuslaisia yrittäjiä ei ole koskaan ollutkaan olemassa.

      • Kaunistelematta
        vertaus III kirjoitti:

        Kysymys tässä ei ole oikeudenmukaisuudesta vaan tosiasta. Kapitalismista seuraa talouskasvu jota seuraa väistämättä paremmat elinolot myös vähävaraisimmille kuin ilman kapitalismia.

      • Ahneelle kaikki?
        Kaunistelematta kirjoitti:

        Kysymys tässä ei ole oikeudenmukaisuudesta vaan tosiasta. Kapitalismista seuraa talouskasvu jota seuraa väistämättä paremmat elinolot myös vähävaraisimmille kuin ilman kapitalismia.

        Kaunistelematta kapitalistisesta talouskasvusta seuraa suuria rikkauksia vain yhtiön omistajalle/jille.
        Työntekijät tekevät miljoonat omistajalle, mutta omistajat ovat koko ajan vaatimassa palkkojen alennuksia, työpäivän pidennyksiä, työtehon kiristämistä, eläkeiän nostoa jne jne.
        Eihän tässä ole kysymyksessä oikeudenmukaisuudesta? Eihän?

      • Kaunistelematta
        Ahneelle kaikki? kirjoitti:

        "Työntekijät tekevät miljoonat omistajalle, mutta omistajat ovat koko ajan vaatimassa palkkojen alennuksia, työpäivän pidennyksiä,"

        Unohdit mainita, että ilman omistajia ei olisi palkkoja eikä työpäiviä. Jonkun on kannettava riski firman toiminnasta. Omistajan saama voitto on suurempi kuin työläisen palkka, koska hänen riskinsä on suurempi. Jos suhdanne muuttuu omistaja saattaa olla huomenna kerjäläisenä, kun taas työntekijä saa varman tulon ottamatta mitään riskiä.

        Eläke on lähinnä sosialistinen keksintö ja luultavasti ihmiset pystyisivät säästämään enemmän vanhuuden varalle jos heitä ei pakotettaisi maksamaan eläkemaksuja.

      • Varjelkaa kokkareilt

        Hei, oletko kuullut, on toisenlaisiakin yrittäjiä olemassa, he eivät ole kokoomuslaisia.
        Heillä on inhimillinen tapa suhtautua työntekijöihin, osaavat pitää heitä ihmisinä, eivät pelkkinä rahaa omistajille tekevinä orjina.
        Näiden ero kokoomuslaisiin yrittäjiin on yhtä suuri kuin ero yöllä ja päivällä.

      • Kaunistelematta
        Varjelkaa kokkareilt kirjoitti:

        Hei, oletko kuullut, on toisenlaisiakin yrittäjiä olemassa, he eivät ole kokoomuslaisia.
        Heillä on inhimillinen tapa suhtautua työntekijöihin, osaavat pitää heitä ihmisinä, eivät pelkkinä rahaa omistajille tekevinä orjina.
        Näiden ero kokoomuslaisiin yrittäjiin on yhtä suuri kuin ero yöllä ja päivällä.

        Ihan kuin olisi oikeasti puoluetaustasta kiinni miten yrittäjä suhtautuu työntekijöihinsä.

        Työntekijät muuten ovat yrityksessä sitä varten, että he tuottavat lisäarvoa omistajalle. Tästä lisäarvosta maksetaan heidän palkkansa. Jos molemmat toimivat ok niin homma pelaa ja molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä.

        Onhan aina tietenkin työntekijöitä, jotka puolen päivän työllä haluavat kuitata koko päivän palkan. Nämä usein päätyvät sitten ay-aktivisteiksi ja/tai äänestämään demareita tai Vasemmistoliittoa, jotka kuuluttavat koko päivän sosiaalitukia tekemättä mitään.

      • porvarin kakara

        molemmat osapuolet tyytyväisiä, hahhhhhhhahahaaaaaaaa, päivän vitsi.
        olet kasvanut pumpulissa.

      • Kaunistelematta
        porvarin kakara kirjoitti:

        molemmat osapuolet tyytyväisiä, hahhhhhhhahahaaaaaaaa, päivän vitsi.
        olet kasvanut pumpulissa.

        No kannattaa tietenkin jättää puolet kirjoituksestani lukematta ja kommentoida vain toista puolta. Kuinka ollakaan juuri sitä mikä sopii omiin tarkoituksiin parhaiten.

    • oikeasti pelättävä

      Kataisella ei ole minkäänlaista kiinnostusta numeroihin valtio-oppia lukenut
      jos lukenut historiaa tuntematon (otti kommunistit hallitukseen) ja heikolla
      suomen kielellä puuhaava kutosen lyhytmatikkalainen

      Nuollut sopivassa paikassa isokenkäisiä ja päässyt melankoolisenakin
      persoonana (tässä Stubbin vastakohta) eteenpäin

      ON AIVAN OIKEIN ja SYYTÄ PELÄTÄ ELÄKKEIDEN LEIKKAUSTA
      Katainen järjestelee juuri paraikaa 300 miljardin siis 300 000 miljoonan
      euron apupakettia Italian, Krekan jne. työttömille mm. niiden
      mamuille, joita tulee Välimeren yli solkenaan

      Yhtenä vaihtoehtona on esitetty eläkerahojen pelaamista
      ja eläkerahojen varastamista EU-käyttöön

      SUOMESSA ELÄKKEILLÄ ON TOISTAISEKSI PERUSTUSLAIN SUOJA
      ÄÄNESTÄ PERUSSUOMEA, JOTTA TÄTÄ SUOJAA EI VIEDÄ

      MISTÄ RAHAT TULEVAT EU-HERROJEN ELVYTYKSEEN VÄLIMERELLE
      KATAINEN JA JUNCKER KIELTÄYTYVÄT VASTAAMASTA
      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288747806615.html

      EU SUUNNITTELEE RAHOJEN VARASTAMISTA ELÄKKEISTÄ
      http://www.talouselama.fi/uutiset/eusuunnitelma elakesaastoja pitaisi kayttaa entista enemman talouden elvyttamiseen/a2232264
      Komissio haluaa dokumentin mukaan saada EU:n vakuutusvalvojaviranomaista luonnostelemaan lakia, jonka avulla voitaisin "mobilisoida enemmän henkilökohtaisia eläkesäästöjä pitkäaikaiseen rahoitukseen".

    • T:oivoton

      Sii s: -ul- vielä?

      • S:uomea

        Suomeksi kiitos.

    • kylmä kokkari

      e.lepomäki on todella kylmän näköinen nainen, psykoottinen katse.
      yäk, en koskisi kolmen metrin kepilläkään.
      puheet sitä samaa tyypillistä kokoomuslaista, köyhät kyykkyyn.

      • Projektori?

        Onx demarilla nyt projektio jäänyt päälle?

    • Oppositioon

      Ei näytä hyvältä Elinan tulevaisuus sillä tässä maassa AHNEUDEN AIKA ON OHI.

      • Projektori?

        " tässä maassa AHNEUDEN AIKA ON OHI"

        Ikävää tietenkin kaikkien demareiden kannalta mutta mitenkäs tämä Elinaan liittyy?

    • Liianko vaikeaa?

      Ota pois silmiltäsi ne ruiskukan väriset lasit ja huomaa todellisuus, ahneus on kokoomuslaisten synti jota he käyvät joka viikko kirkossa pyytämässä anteeksi.
      Ja luulevat saavansa anteeksi. Mutta, likainen omatunto häipyy vain täysin rehellisellä ja oikeudenmukaisella asenteella.
      Elina on kokoomuslainen ahneuden kannattaja.

      • Kaunistelematta

        "Elina on kokoomuslainen ahneuden kannattaja. "

        On aika ilmeistä, että et ole ikinä vaivautunut tutustumaan hänen ajatuksiinsa. Vaikka hän pitää julkista blogia ja vaikka hänen puheenvuoronsa eduskunnassa on kirjattu ylös.

        Ahneus sitä paitsi on universaali synti eikä puoluesidonnainen.

      • Turhaa pelleilyä

        Tutustuttu on... ja todettu kylmäksi kokoomuslaiseksi, ahneuden kannattajaksi.
        Joten.... se siitä ei muuksi muutu.... vaikka toinen kokoomuslainen yrittäisi kuinka todistella ja väittää vastaan.
        Kokoomuslaisten yleinen paha tapa on yrittää muuttaa mustaa valkoiseksi, mutta puhumalla se ei onnistu.

      • Kaunistelematta
        Turhaa pelleilyä kirjoitti:

        "Tutustuttu on... ja todettu kylmäksi kokoomuslaiseksi"

        Pistää vähän ihmettelemään, mitä iloa oli tutustumisesta, kun asenne näemmä oli etukäteen päätetty.

        Luonnollisesti sinulla on oikeus mielipiteeseesi, olkoonkin että turha väittää että se olisi tullut rauhallisen, objektiivisen punnitsemisen tuloksena.

        "Kokoomuslaisten yleinen paha tapa on yrittää muuttaa mustaa valkoiseksi, mutta puhumalla se ei onnistu. "

        No ilmeisesti et tunne kokoomuslaisia tapoja.

      • vastaväritystä

        Tarvitaan valkoista maalia

      • Kaunistelematta
        vastaväritystä kirjoitti:

        Tarvitaan valkoista maalia

        Järjestä se demarien puoluetoimistolle.

    • Lahtari on

      Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtajana = ei ole täysipäinen.

      • Vaihtunut

        Tiedä sitten minkälainen Elinan seuraaja on ihmisenä. Hänen nimensä näyttää kuitenkin olevan Anders Ekholm, kuten Liberan sivuilta näkee.

    • polttava rakkaus

      elinan poikaystäväkö täällä puhuu elinan puolesta?
      vähän siltä vaikuttaa.

      • HEKO HEKO

        VARMAANKIN POIKAYSTÄVÄ, HAHA.

      • Klisedemu?

        Klassinen "Syytä vastakkaista näkemystä puolustavan ihmisen kanssa samaa mieltä olevaa tämän poika-/tyttöystäväksi" klisee.

      • Klisedemu
        HEKO HEKO kirjoitti:

        VARMAANKIN POIKAYSTÄVÄ, HAHA.

        :DDDDD

    • Lämpöä

      Lepomäki,Koski ja Räty. Tulevat ministerit,herkät,ihanat,lämpimän sydämen omaavat nuoret naiset.

      • Kaunistelematta

        Rädyn taso tuli jo todettua että hän on aika lailla pihalla kansalaisten elämästä.

        Vaikuttaa siltä että hän sai paikkansa siksi, että on Stubbin hyvä kaveri. Kuten tämä Grahn-Laasonenkin.

        Mitä kahteen muuhun tulee, niin heissä näyttäisi olevan paljon parempaa potentiaalia ministeriksi saakka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2489
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      55
      2204
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      197
      2188
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      172
      1722
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1277
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      7
      1252
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      18
      1222
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe