Kannatan Kerrya

Onhan se terrorosminvastainen sota NYT tärkeää kun ongelma on jo luotu.. eli tavallaan Bushin pitäisi jatkaa ja olla vastuussa lopputuloksesta.

Toisaalta.. Bush on kaatanut ympäristönsuojelulakeja ja toimii suurten ylikansallisten yhtiöiden etujen hyväksi, ei maailman köyhien. Kristitty hän ei voi olla -tai sitten hän on "ajattelematon", kun luotsaa maaimaa siihen suuntaan, jossa se varmasti tuhoutuu. Onkohan Bush vain pää, joka on toisten ohjailtavissa? Eli talouden?

Kerryn ohjelmassa on mielestäni perheystävällisemmät periaatteet ja Kerryn joukoilla muutenkin yhteiskunnan hyvinvoinnin ja tasa-arvon kannalta oikea suunta.

Tulikin mieleeni, mahtaako EU:n tulevaisuus muuttua jos Kerry tulee valituksi?
5277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

MINUSTA BUSH VANHEMPI OLI FIKSU MIES. IHAILEN JOHN KERRYÄ

Äänestä

HENKILÖKOHTAINEN IDOLINI < JIMMY CARTERIN.GERALD FORDIN JÄLKEEN

Äänestä

Toivon, että Kerry voittaa, sillä minua todellakin on alkanut ärsyttää Bush. Vaikka toisaalta ku olen katsellut noita presidentin vaaleja ja olen kuullut, että kun kysyttiin pitäisikö Irakiin hyökätä Kerry oli hyökkäyksen puolella ja nyt hän sanoo, että Bush teki tyhmästi, kun hyökkäsi Irakiin.

Olen kuitenkin Kerryn puolella, sillä Bushin mielestä abortista pitäisi tehdä laiton ja homosuhteet kieltää. Minusta Bush on idiootti, kun edes ehdottaa abortin laittomaksi tekoa, sillä hän ei tiedä yhtään miltä tuntuu esim. jos on raiskattu ja siitä tulee raskaaksi. Luulen, että kovin moni ei haluaisi pitää semmoista lasta.

Ja mielestäni kuka vain saa rakastaa ketä vain, eikä minusta homoissa ja lesboissa ole mitään pahaa.

Joten Kerry Presidentiksi!

Äänestä

Kenen vastuulla on, ettei ympäristön suojelemiseksi ole tämän enempää pystytty tekemään? Yhdysvaltojen. Aloitteita on tehty vaikka millä mitalla ja sopimukseen ollaan joskus melkein päästykin kunnes Yhdysvallat on hajottanut hankkeen omien taloudellisten etujensa vuoksi. Bush saa suurimman kannatuksensa näiltä rikkailta.

Entä yhteistyö kehitysmaiden kanssa? Kaupan esteitä on purettu lähinnä Yhdysvaltain tarpeesta ja tuloksena on entistä suurempi kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kehitysmaissa, kun maan tuotanto yksipuolistuu ja sen mukana kasvaa työttömyyskin.
Eiköhän tämä ole syy siihen sen, että kehitysmaiden köyhät antavat hiljaisen tukensa jopa terrorismille.

Epäkohtiin ei puututa jos ollaan hiljaa mutta jos kapinoidaan, siihen vastataan aseellisella ylivoimalla. Yhdysvallat taistelee vapauden puolesta eli länsimaiden yksinoikeudesta hyvinvointiin, josta YK eri mieltä.. josta taas seuraa, että YK:n toimivaltaa pyritään rajoittamaan siirtämällä enemmän näille ylikansallisille kuten IMF:lle, World Bankille, jotka pääosin Yhdysvaltojen rahoittamat. Kätevää?

Maapallon eteläpuolisko kun pitää länsimaita vastuussa, ts. Yhdysvaltoja lähinnä.

Nyt ollaan sitten valittu mahtipontinen aseellisen ylivallan tie kun ei muka mikään muu auta. Ei niin, kun Yhdysvallat on viitannut kintaalla asiantuntijoiden varoituksille ja ratkaisuehdotuksille jo kymmenien vuosien ajan.

Äänestä

Toivon kans Kerryn voittoa. Bush on iha homo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rehkjhk kirjoitti:

Onhan se terrorosminvastainen sota NYT tärkeää kun ongelma on jo luotu.. eli tavallaan Bushin pitäisi jatkaa ja olla vastuussa lopputuloksesta.

Toisaalta.. Bush on kaatanut ympäristönsuojelulakeja ja toimii suurten ylikansallisten yhtiöiden etujen hyväksi, ei maailman köyhien. Kristitty hän ei voi olla -tai sitten hän on "ajattelematon", kun luotsaa maaimaa siihen suuntaan, jossa se varmasti tuhoutuu. Onkohan Bush vain pää, joka on toisten ohjailtavissa? Eli talouden?

Kerryn ohjelmassa on mielestäni perheystävällisemmät periaatteet ja Kerryn joukoilla muutenkin yhteiskunnan hyvinvoinnin ja tasa-arvon kannalta oikea suunta.

Tulikin mieleeni, mahtaako EU:n tulevaisuus muuttua jos Kerry tulee valituksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu