Parhaat dosentit tarkoitan viimeaikoina yle on ottanut hampaisiinsa kiinan, hongonkongin ymmärrän kyllä että uutiset mitä maailmalla tapahtuu on heidän tehtävänsä mutta kun hesarin toimittajat kirjoittivat paljon sivityneemmin jo kaksi vuotta sitten noista hongkonginkin asuntojen ahtaudesta kuin muustakin ylen jutut on kuin kopioita Milloin taas joku muu maa niin rikkaiden vihaaminen tulee päälimäisenä esille eikä varsinaisesti heidän muka myötätunto köyhistä. No tämä oli oma mielipide. Varsinaisesti olen kyllästynyt uutisiin jotka ruokkivat yksipuolista näkökulmaa sekä lietsovat herkempiä näkemään syntipukkeja vaikka tavalisten ihmisten elämässsä suomessakaan ei millään tavalla muuta päivän kulkua tapahtui sitten vaikka intokiinassa :) mitä tahansa
Harmilista on vain se että kuinka monet lapsukaiset joutuvat kasvamaan olosuhteissa jossa vihamielisyys puretaan rikkaisiin kuin venäjään on kuin oman elämänsä tekemiset olisivat sivuseikka kun kun mielen täyttää jatkuva vihamielisyys jotain kaukaista kohtaan Tuskin ketään niin himmee on että lukee tätä tekstiä siten että olisin joku rakennusaalan värväri Olen vain kyllästynyt vaikka pitkämielinen olen muka kohahduttaviin uutisointiin.
On kuin jotkut eivät osaisi elää omaa elämäänsä vihaamatta kuin että kokevat että heiltä on pois Eipä suomalaisilla työpaikoilla kehumaan pääse että siellä demokratia totetuisi mutta helpompaa lienee nähdä kaikki epäoikudenmukaisuus kaukana kotoa eikä omassa itsessään Dosentit voisivat kertoa miksi meitä ei saa kadehtimaan muiden menestystä kuin rikkauksia koska monillakin syytä olisi vai olemmeko tosiaan niin älykkäitä että emme mieltämme pahoita joka päiväisillä kauhutarinoilla mitä maailmalla tapahtuu kun pelkkä tietoisuuskin riittää.
Eihän näitä ketään lue jos lukisi niin tiedän suhtautumisen tähän tekeleeseen sehän tarkoittaa että olen mielistelijä suomessahan kuuluu vihata venäjää kuin kiinaa ja nähdä kaikki paha noissa maissa muuten olet ulkopuolinen tai jotenkin muuten hönö :) Minun päivääni kuuluu vain se varoitus pilli ns. joka yleisen vaaran uhatessa ujaltaa ja pyytää sulkemaan ikkunat tai jossain on nähty karhu tai leijona ja asukkaita pyydetään pysyttelemään sisällä Ei se mitä maapallon toisella puolella tapahtuu kun tarkemmin ajattelee.
Kenestä minä keksin syntipukin kun millään en saa suomen hallitusta syyliseksi tähän flunssaan eikä tulonikaan ole huippuluokka eikä edes autoetuakaan ja ulkotöissäkin enemmän kuin ketään ulkoiluharrastuksillaan snoppailevat ja paleelekin sisälläkin ja pikkukinkkukin on vielä sulamis vaiheessa ja hesarin uusi teema kirjanen lukematta Enkä ole päässyt vielä kirjamessuillekkaan taitaa se syntipukki tässä kirjoitaessa löytyäkkin :) Eikä ärsytäkkään oikeasti mikään vaikka viikkoon on mahtunut toisten käytöksestä kuin sanomisista johtuvia ns. syöttejäkin kuin rahflaavia uutisotsikoita muiden epädemokratiasta .
Kyllä vähän ärsyttää että minun pitää viikonloppuisin puolikuntoisena vain sivistää suomalaista yhteiskuntaa vaikka sekin on ihan turhaa kun ketään ei koe että tarvitsisivat omien asenteidensa kuin käytöksensä muutosta vaikka sitten päällään me seisottaisiin Monienkin vaikeus on osata elää omaa elämäänsä kun toiset on rikkaampia ja toiset köyhempiäkin jne :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.