Minun täytyy elää virheettömästi, jotta voisin edes jotakuinkin hyvin. Yksi pieni moka pilaa ison "läjän" onnistumisia. Raskasta.
Murehdin tekemiäni virheitä monta päivää.
0okl
272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikki ihmiset tekevät virheitä, mutta vain viisaimmat tajuavat, että ne ovat hyvä ellei paras tapa oppia asioita. Pikkuvirheet ja mokat, joista ei koidu kenellekään vahinkoa tai hengen lähtöä, eivät todellakaan haittaa niin paljoa, että niihin pitäisi jäädä makaamaan. "Eteenpäin", sanoi mummo lumessa.
Lienet täydellisyyden tavoittelija, kuten meikäkin tässä, mutta elämässä on hyvä opetella ja hoksata asioita ja juttujen juuria, niin alkaa helpottamaan tämä mainen matka.
Mäkin murehdin joskus myös jotain vanhoja pieniä virheitä, joskus sellaisia joita kukaan muu ei edes saanut tietää, jos vaikka tein jonkun virheen töissä mutta huomasin sen ennen muita ja ehdin korjata, mutta minä tiedän!
mutta enimmäkseen olen oppinut tekemään virheitä,koska niistä yleensä myös oppii parhaiten. Varsinkin kun ei siedä niitä virheitä, niin jää kerrasta mieleen jos tetkee jonkun väärin, että miten se jatkossa tehdään. Tämäkin "vika" pitää oppia ottamaan hyödyksi.
Mulle isoin oppi oli improvisaatiokurssi jolle vahingossa ilmoittauduin ja sitten oli pakko mennä. Se oli ihan todella raskasta, koska perusajatus siinä ON tehdä väärin ja virheitä ja sitten vaan kestää ne, ja parhaimmillaan kääntää ne voitoksi, tai jos se ei onnistu niin nauttia siitäkin.
Toinen mitä yritän muistuttaa itselle on se mantra, että mitä väliä, ei sitä kukaan enää 50 vuoden päästä muista :)
Tai se Monty Pythonin laulu, joka saa tuntemaan omat virheet todella mitättömiksi... eli mitä sun pienillä virheillä on väliä tällä maapallaolla, joka kulkee avaruudessa, joka laajenee exponentiaalisesti koko ajan ja on ääretön... pieniä murusia.