Jonka neljästä perheestä kaksi saa elantonsa maataloustuista ja kaksi kuntataloudesta.
Ahvenanmaalla on sadan asukkaan "kunta"
ei tää voi mennä näi
12111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tämähän on jo tiedossa. Ahvenanmaalla on vähän yli 20.000 asukasta ja 19 kuntaa. Eli keskimäärin nippa-nappa tuhat asukasta kunnassa.
Eli mikä olikaan se Ahvenanmaan tärkein elinkeino?
Ei suinkaan perunalastujen tuotanto, ei kalastus eikä edes merenkulku, vaan KUNTATALOUS. Lähes jokainen pihapiiri on oma kuntansa kaikenmaailman päälliköineen ja sihteereineen, joten hyvinpalkattuja kuntahommia ahvenanmaalaisilla riittää. Ja kuka maksaa? Suomalaiset.
Tällaista kuppausta harrastavat Suomessa vain ruotsalaiset.
Se on sitä svekku kultyyria.
Ahneidenmaa on rikos Suomea, suomalaisia ja suomalaisuutta kohtaan.
On lottovoitto syntyä ruotsalaiseksi Ahvenanmaalle. Suomalaiset kärräävät sinne jatkuvasti laivalasteittain rahaa, ja affenat sen kuin piereskelevät.
Siis härrrregyyyd! Asukkaita yhden pienen suomalaisen kunnan verran, ja kuntia 19. Miksei Suomeen tehdä samanlaista "kuntauudistusta"? Riittäisi hyviä kuntahommia kaikille suomalaisillekin.
Ahvenanmaa on oma itsehallinnollinen maakuntansa. Sinen eivät Suomen lait yllä, ei kuntauudistus eikä mitkään muutkaan muutokset.
Suomalaiset saavat jatkossakin maksaa Ahvenenmaan kuntien korkeat menot eikä kuntafuusioita pääse tekemään millään.
Hyvin ovat siellä pullat uunissa. Vain vaatimuksia osoittavat tänne mantereelle eli till riket, kuten Ahvenenmaalla sanotaan.
Ahvenanmaalla kaikki ovat sukua keskenään ja näin kaikki katokorvauksetkin sovitaan porukoissa perheittäin ja sitten sato myydään koska kukaan ei juorua asioista mitään kun kaikki ovat samassa veneessä. Ahvenanmaa saa kummallisia tukikorvauksia EU:lta mutta niitä ei seuraa kukaan ulkopuolinen taho.
Juu ja Suomessahan on niin perusteellisen rehellistä kansaa. Perikunnat tappelevat maista ja mannuista ja autiotalot myydään venäläisille. Jätetään pellot puimatta muka sateiden vuoksi, kun maa ei kannata komeita puimureita. Nostetaan sitten vaan maataloustukia. Perustetaan jos jonkilaisia yrityksiä, joilla kierretään veroja ja voitoilla ostellaan osakkeita Espanjasta.
Valtion avustuksella tuottoisiksi saadut yritykset "linkitetään" heimokansojen rekisteriin, tuodaan niistä harmaata työvoimaa ja taas kierretään veroja, niin yrityksen kuin työntekijöidenkin osalta. Voitot tietysti sijoitetaan veroparatiiseihin.
Tavalliset, rehelliset suomalaiset, jotka haluaisivat työtä, kulkevat työttminä nälissään, mutta eihän porvari-perilliset heistä välitä. Heille oma napa ja kieroilu on oikein "kunnia-asia". Taitaa päättäjätkin tuosta touhusta saada osuutensa, koskapa eivät yritäkkään puuttua asiaan.
Turhaa siis on moittia maamme ruotsinkielisiä. Heillä sentään on rahastonsa, joilla avustavat kanssaihmisiään parhaansa mukaan.
Kyse ei ole kansalaisten rehellisyydestä, vaan kieleen perustuvasta etuilusta!
Nettisveko taas harhauttaa höpinöillään, koska ei pysty kumoamaan faktoja.
"Turhaa siis on moittia maamme ruotsinkielisiä. Heillä sentään on rahastonsa, joilla avustavat kanssaihmisiään parhaansa mukaan."
Kertoisitko mistä nuo rahastot ovat keränneet omaisuutensa?
Olisiko näin pääväestöltä kerätyt rahat menevätkin pienen kielivähemmistöeliitin hyvinvointiin törsäilyyn?
Nykyään ei ole enää mitää asiallisia perusteita Ahvenanmaan autonomialle, eikä myöskään sen demilitarisoinnille. Suomen pitää miehittää Ahvenanmaa (kestänee n. puoli tuntia, ja tappioita tuskin tulee, paitsi affenoiden ylipullistuneelle itsetunnolle) ja perustaa sinne suomalainen demokratia ja kaksikielisyys.
Ehkäpä riittäisi sekin että kansalaisia kohdellaan tasavertaisina ilman erottelemisia mihin kieliryhmään kukin kuuluu. Yksikielisyys ei estä kansalaisten tasavertaista kohtelua.
Ei tarvita mitään voimakeinoja. Suomen eduskunta tekee vain yksipuolisen päätöksensä poistaa Ahvenanmaan erioikeudet. Suomella on täysi oikeus päättää suvereenin alueensa asemasta. Ei voi edes verrata Krimin liittämiseen Venäjään. Ja sekin käytännössä hyväksyttiin.