YLE ja Haglund-uutisointi!

RKP-johtaja Haglund oli tänä aamuna TV1:n haastattelussa. Muissa valtamedioissa se noteerattiin asiallisesti yhdellä uutisella. MUTTA YLE:n nettisivuilla on peräti VIISI eri uutista samasta haastattelusta!?
Puhun suomenkielisestä puolesta. Ruotsinkielistä puolta en tarkastanut. Tuo määrä korostuu vielä uutisköyhänä pyhäpäivänä.
Tämäkin yliuutisointi varmaan kuuluu johtaja Kivisen masineeraamaan kampanjaan YLE:n tehtävästä "tukea maan kaksikielisyyttä".
979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sveko-YLE selvästi mainostaa etuilupuoluetta. Svekokratian svekomedia taas työssään...

Äänestä
  • .

    Mikki hiiri-Hagis naamaa esitetään väkisin

    -ennen uutisia
    -uutisten aikana
    -uutisten jälkeen

    yleisön jatkuvista pyynnöistä huolimatta!

    .

    Äänestä

Ylen tehtävänä tukea kokoomuksen ja muiden hallituspuolueiden propagandaa. Puolueetonta, tasapuolista ja rehellistä tietoa ei ylestä kuule.
Niinpä ei muu auta kuin roikkua netissä ja hakea tietoa muiden maiden lehdistä ja uutisoinnista, jolloin voi myös jättää omaan arvoonsa tämän russofobialla natoon huijaamisenkin.
Ja sinne natoonhan ei ole pitkälti matkaakaan, laivaan Helsingin rannasta ja parin tunnin päästä onkin jo natossa.
Varustamoilla on jatkuvasti erittäin halpoja matkatarjouksia, että ei muuta kuin menoksi ja ylen voi ottaa matkaan.

Äänestä
  • PS on YLE:n boikotissa, paitsi kielteisten uutisten ollessa kyseessä. Muutenkaan maamme valtamediasta ei saa puolueetonta ja riippumatonta tietoa varsinkaan kieliasioista.

    Äänestä

  • jep. kirjoitti:

    PS on YLE:n boikotissa, paitsi kielteisten uutisten ollessa kyseessä. Muutenkaan maamme valtamediasta ei saa puolueetonta ja riippumatonta tietoa varsinkaan kieliasioista.

    Jättäkää tv-lupa maksamatta!

    Äänestä

  • pienempi itku kirjoitti:

    Jättäkää tv-lupa maksamatta!

    .

    Yle-lakeijaporukka saa palkkatukensa suoraan verorahoista valitettavasti

    Tässä kaikki mitä yle uutiset sai suurin vaivoin "puserrettua" kokoomusmurhaajasta

    http://areena.yle.fi/tv/2245682?start=11m21s

    Muuten kokoomusmurhaajaa ei mainita lainkaan

    Näytetään tulokset 1 - 10. Hakutuloksia yhteensä noin 8920

    16.11.2014
    Tehtävä lähiössä: 16.11.2014 13.15 | Tv | Areena | yle.fi
    http://areena.yle.fi/tv/958277

    ... Miljoonan suomalaisen koti on lähiössä. 10-osaisessa sarjassa etsitään Suomen parhaita lähiökoteja, -taloja ja pihoja. Yhdeksännessä jaksossa Helsingin Laajasalo ja Raahen Kummatti. (U). Esitetään: Su 16.11.2014 klo 13.15 Yle Teema; Katsottu: 0 kertaa ( Katseltavissa vain Suomessa ). ...
    16.11.2014
    Tehtävä lähiössä: 16.11.2014 13.15 | Tv | Areena | yle.fi
    http://areena.yle.fi/tv/958277/

    ... Miljoonan suomalaisen koti on lähiössä. 10-osaisessa sarjassa etsitään Suomen parhaita lähiökoteja, -taloja ja pihoja. Yhdeksännessä jaksossa Helsingin Laajasalo ja Raahen Kummatti. (U). Esitetään: Su 16.11.2014 klo 13.15 Yle Teema; Katsottu: 0 kertaa ( Katseltavissa vain Suomessa ). ...
    18.10.2014
    Kokoomusjohtoa on informoitu Laajasalon verityöstä - Arve ...
    http://yle.fi/uutiset/kokoomusjohtoa_on_informoitu_laajasalon_verityosta_-_arve_kyseessa_on_henkilokohtainen_tragedia/7536083

    ... Kuva: Heikku Saukkomaa / Lehtikuva Kokoomuksen puoluesihteeri Minna Arve sanoo, että kokoomuksen puoluejohtoa on informoitu Laajasalon murhasta ja murhaepäillystä, kokoomuslaisesta nuorisopoliitikosta. ... Rikos tapahtui viime sunnuntain vastaisena yönä Helsingin Laajasalossa. ...
    18.10.2014
    IS: Kokoomuksen Arve puhuu Stubbin kanssa Laajasalon ...
    http://yle.fi/uutiset/is_kokoomuksen_arve_puhuu_stubbin_kanssa_laajasalon_veriteosta/7536024

    ... Laajasalon surman takia. Ilta-Sanomat kertoi lauantaina, että ulkomaalaistaustaisen naisen murhasta epäillään Kokoomusnuorten Helsingin piirin toiminnanjohtajaa. Toiminnanjohtaja on tunnustanut henkirikoksen, joka tapahtui viime sunnuntain vastaisena yönä Helsingin Laajasalossa. ...
    18.10.2014
    Woman found murdered in Helsinki – National Coalition Party ...
    http://yle.fi/uutiset/woman_found_murdered_in_helsinki__national_coalition_party_youth_official_suspected/7536172

    ... The suspect for the brutal killing of a woman found in the district of Laajasalo in Helsinki a week ago has now been confirmed to be the executive director of the Coalition Party Youth League's Helsinki branch. ... Image: Yle Uutisgrafiikka: Body found Laajasalo map; Alexander Stubb ja Minna Arve. ...
    18.10.2014
    Satujen tehtävänä on rentouttaa myös aikuiset lukijat | Yle ...
    http://yle.fi/uutiset/satujen_tehtavana_on_rentouttaa_myos_aikuiset_lukijat/7534535

    ... 14:45 Ministeri Viitanen haluaa nostaa kirjallisuuden lainauskorvausta. 14:06 Kokoomusjohtoa on informoitu Laajasalon verityöstä - Arve: "Kyseessä on henkilökohtainen tragedia". 12:21 ... 12:10 IS: Kokoomuksen Arve puhuu Stubbin kanssa Laajasalon veriteosta. 11:50 ...
    18.10.2014
    Koko suku muurasi piippuja – "Itse olen pudonnut viisi kertaa" ...
    http://yle.fi/uutiset/koko_suku_muurasi_piippuja__itse_olen_pudonnut_viisi_kertaa/7531692

    ... 14:45 Ministeri Viitanen haluaa nostaa kirjallisuuden lainauskorvausta. 14:06 Kokoomusjohtoa on informoitu Laajasalon verityöstä - Arve: "Kyseessä on henkilökohtainen tragedia". 12:21 ... 12:10 IS: Kokoomuksen Arve puhuu Stubbin kanssa Laajasalon veriteosta. 11:50 ...

    http://haku.yle.fi/#/?q=laajasalo&sort=date&category=any&time=any&page=1&language=any

    .

    Äänestä

  • pienempi itku kirjoitti:

    Jättäkää tv-lupa maksamatta!

    Tiedoksi sinullekin, että TV-lupamaksu on poistetu jo aikoja sitten. Nykyistä veromallista maksua ei voi jättää maksamatta.

    Äänestä

Tuohan olikin ihan hyvä keskustelu Yle-aamussa. Jos ei oteta huomioon sitä haastattelijaa, joka persujen tyliin jankutti samaa kysymystä, kun ei ymmärtänyt vastauksia. Calle puhui asiaa ja asiantuntevasti, ei syytellyt muita,ei kiroillut, virnistellyt eikä heitellyt mauttomuuksia. Käytti vieläpä kaunista suomenkieltä, jota hyvin harvat puoluejohtajat hallitsevat. Mukavaa kuultavaa ja nähtvää, josta kannattaisi muidenkin ottaa oppia. Siitähän kannattaakin uutisoida, että Suomen politiikka saa edes vähän uskottavuutta maailmalla.

Äänestä
  • Nettisvekon mielestä vain tyyli ja kaunopuheisuus on tärkeää? Ei itse asia!

    Taas esimerkki svekoidiotismista....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jotain rajaa!? kirjoitti:

RKP-johtaja Haglund oli tänä aamuna TV1:n haastattelussa. Muissa valtamedioissa se noteerattiin asiallisesti yhdellä uutisella. MUTTA YLE:n nettisivuilla on peräti VIISI eri uutista samasta haastattelusta!?
Puhun suomenkielisestä puolesta. Ruotsinkielistä puolta en tarkastanut. Tuo määrä korostuu vielä uutisköyhänä pyhäpäivänä.
Tämäkin yliuutisointi varmaan kuuluu johtaja Kivisen masineeraamaan kampanjaan YLE:n tehtävästä "tukea maan kaksikielisyyttä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu