Vaalikuvat varastettiin Pizza Postin ikkunoista eilen 2h:ssa

Omistaja oli luvannut Pasi Paanasen kuville omistamassaan kiinteistössä mainospaikan vaaleihin asti. Kuulin asian tänään, kun Perus Pekka oli selvittelemässä mainosten kohtaloa Pizza Postin omistajan kanssa.

http://personal.inet.fi/koti/pasipaananen/
18259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Hyvä vaan ettei persujen luuseri mainokset pysy paikoillaan.

Äänestä

Jokos persun kuva on akunpuodin seinällä? Pikkujouluja ja teuvoa odotellen.

Äänestä

Ostaisivat kaupungilta mainostilaa kuten muutkin.
Ei tarvitsisi kerjätä ikkunatilaa persuhenkisiltä.

Otetaanpas esimerkki:

Jos omistaisit kampaamon.
Haluaistko itse esim kokoomuslaisena vaikkapa juuri persun naamataulun ikkunalasiisi?Yrityksestä tulee tuolloin "persu"yritys.
Kuka haluaa leimautua poliittisesti näin julkisesti?

Itse en kävisi asiakkaana persuyrityksessä.Siis sellaisessa jossa vaalimainokset ikkunassa ja yrittäjän suu vaahtoaa vaalipropagandaa asiasta.

Sitten on niitä jotka ovat asettuneet ehdolle ja omissa kanavissaan mainostavat itseään.Vaikka lehtensä propagandatekstien kautta.En ostaisi palveluja heiltäkään.Minusta yrittäminen ja avoin politikointi ei kuulu yhteen.
Paikallisilla demareilla on ainakin vastaavaa.Onko muilla?

Äänestä
  • En ainakaan kepulaisten kuvia!!!!!!!

    Äänestä

  • Yks paikallinen demari kerjää tukea vaaleihin naamakirja-yhteisössään...

    Äänestä

  • työmies buah ha kirjoitti:

    Yks paikallinen demari kerjää tukea vaaleihin naamakirja-yhteisössään...

    Se varmaan se,jonka tulevat äänestäjät ovat miehenkipeitä vanhojapiikoja.
    Sen takia ehdokkaana kirkkovaaleissakin.

    Äänestä

  • sääliksi vaimoa kirjoitti:

    Se varmaan se,jonka tulevat äänestäjät ovat miehenkipeitä vanhojapiikoja.
    Sen takia ehdokkaana kirkkovaaleissakin.

    Ei. Taitaas olla tämä "työmies", kuviakin haalarit päällä, ihan ku oikee paikalline Salme Pasi...

    Äänestä

  • pehmeetä touhua kirjoitti:

    Ei. Taitaas olla tämä "työmies", kuviakin haalarit päällä, ihan ku oikee paikalline Salme Pasi...

    Katsotko lasten ohjelmaa putousta? Luuletko että noi sloganit on oikeasti hauskoja?

    Äänestä

  • vai mistä kyse? kirjoitti:

    Katsotko lasten ohjelmaa putousta? Luuletko että noi sloganit on oikeasti hauskoja?

    Aika kuiva kausi tämä uusi putous, juurikin lapsia voisi naurattaa. Paljon hauskempaa on lukea WL:n juttuja, naurattaa paljon enemmän kuin mikään komiikka.

    Äänestä

Ei sillä kiinteistön vuokranantajalla ole mitään oikeutta päättää vuokralaisen maksamista neliöistä ja ikkunatilasta.Siksihän siitä tilasta vuokraa maksetaan että saadaan oma tila ja ikkuna.
Varmaan persuille liian vaikea tajuttava.

Edelleen kampaamoesimerkki:

Syksyn erikoistarjous.Hiustenleik.ÄÄNESTÄ HRA NRO 45.KANSALAISEN ASIALLA!

Äänestä

Asuuko varkaudessa sitten varkaita nimen perusteella ? Missä on anastetun omaisuuden kätköpaikkoja ?

Äänestä
  • On täällä ihmisiä joilla on rahaa.
    Varmaan patjassa rahojaan pitävät.

    Äänestä

Kyllä se vaan on niin, että Perus Pekka on pelimies viimeisen päälle. Aikoinaan teki aloitteen, että valtuuston kokoukset kuvataan ja näin sai parhaan mainospaikan valtuuston kokoukset, jotka kaupunki maksaa verovaroista ;)

Tässä malli Janne Kuronen, Esa Tuovinen ja Pasi Paananen.

http://www.youtube.com/watch?v=M321ebdG0sY

On ihan toista, kun mainokset Timon riisikupin kyljissä.

Äänestä
  • Viime vaaleissaa oli persujen mainos Puurtilassa mopokerhon seinässä. Joko sinne on viritelty vaalimainoksia? Kerhotiloissa on myös jonkunlainen salakapakka. Näin Varkauden lehti äskettäin uutisoi. Taitaa persut olla läheisissäkin väleissä Puurtilan mopokerhoon kun vaalimainoksen seinään viime ek-vaaleissa sai laittaa. Joko neuvottelut on käyty vaalimainonnan suhteen Puurtilassa.

    Äänestä

voihan hattu kun on taas ASIAA....peeveli viekää UUDET KUVAT sinne postiin ....
ja asia on sillä SELVÄ....niin saavat odottaa tulevia VAALEJA...
ainaista VALITUSTA siitä tai tästä ASIASTA.
mömmöt kituseen ja nuppi TYYNYYN...
ps.liput korkeella ja kalsarit jalassa.

Äänestä
  • Syö sinä manne vaan itse niitä mömmöjä,voit oppia vaikka kirjoittamaan.

    Äänestä

hyvä Heikki kun olet viisas poikanen...JA nyt mammasasi antaa SULLE pikkaisen ilta
RINTAA,,heko ja OSTA lego...devlesa tu aaheha..
supparin sylkemä....

Äänestä
  • Tyypillistä juopon mannen ölinää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkoko ajoi tähän? kirjoitti:

Omistaja oli luvannut Pasi Paanasen kuville omistamassaan kiinteistössä mainospaikan vaaleihin asti. Kuulin asian tänään, kun Perus Pekka oli selvittelemässä mainosten kohtaloa Pizza Postin omistajan kanssa.

http://personal.inet.fi/koti/pasipaananen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu