Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

toivoa on

IS:
Naisille yleisten kohdunkaulan ja paksusuolen syöpää ehkäisevän rokotteen tutkimuksissa on saatu lupaavia tuloksia virustartuntaa vastaan. Vuosia kestäneiden kliinisten testien tulokset julkistettiin mikrobiologian konferenssissa Yhdysvalloissa eilen.

Tutkimustulosten mukaan 94 prosentilla naisista oli kehittynyt vastustuskyky papilloomavirusta vastaan neljä vuotta rokotteen antamisen jälkeen. Ainoastaan seitsemän tutkimukseen osallistuneista 755 naisesta sai HPV-viruksen, mutta yhdeltäkään ei löytynyt syöpäoireita.

Suomessa papilloomavirusta vastaan tehtiin rokotekokeilu syksyllä 2002. Silloin yli tuhat 16-17-vuotiasta tyttöä osallistui pitkäaikaista seurantaa vaativaan testiin.

Papilloomainfektio on yleisin sukupuoliteitse leviävä infektio, eikä siltä suojaa edes kondomi. Tartunnan saa peräti 340 miljoonaa ihmistä vuodessa. Joskus elämänsä aikana tartunnan saa lähes jokainen, mutta useimmiten virus myös häviää sen kummemmin oireita aiheuttamatta. Näin käy noin 90 prosentille infektion saaneista. (STT-AFP)
2330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tietoa mitä tämä papillooma-virus aiheuttaa miehelle? Ja miksi kondomi ei suojaa?

Äänestä
  • "tietoa mitä tämä papillooma-virus aiheuttaa miehelle? "

    Vain syyliä. Eli kosmeettista haittaa...

    "Ja miksi kondomi ei suojaa? "

    Siksi, koska varsinkin naisilla syyliä voi olla emättimen ulkopuolella ja tällöin kullin juuri ja varren tyven saa kontaktin niihin. Oli kortsu tai ei, niin se peittää vain kullin varren...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mr herppuli kirjoitti:

IS:
Naisille yleisten kohdunkaulan ja paksusuolen syöpää ehkäisevän rokotteen tutkimuksissa on saatu lupaavia tuloksia virustartuntaa vastaan. Vuosia kestäneiden kliinisten testien tulokset julkistettiin mikrobiologian konferenssissa Yhdysvalloissa eilen.

Tutkimustulosten mukaan 94 prosentilla naisista oli kehittynyt vastustuskyky papilloomavirusta vastaan neljä vuotta rokotteen antamisen jälkeen. Ainoastaan seitsemän tutkimukseen osallistuneista 755 naisesta sai HPV-viruksen, mutta yhdeltäkään ei löytynyt syöpäoireita.

Suomessa papilloomavirusta vastaan tehtiin rokotekokeilu syksyllä 2002. Silloin yli tuhat 16-17-vuotiasta tyttöä osallistui pitkäaikaista seurantaa vaativaan testiin.

Papilloomainfektio on yleisin sukupuoliteitse leviävä infektio, eikä siltä suojaa edes kondomi. Tartunnan saa peräti 340 miljoonaa ihmistä vuodessa. Joskus elämänsä aikana tartunnan saa lähes jokainen, mutta useimmiten virus myös häviää sen kummemmin oireita aiheuttamatta. Näin käy noin 90 prosentille infektion saaneista. (STT-AFP)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu