Sananvapaus käsittää oikeuden vaikuttaa yhteiskunnan asioihin poliittisesti. Jos joku yksilö ymmärtää poliittisen kysymyksen, on hänellä velvollisuus saada kaikki muutkin ymmärtämään se. Siksi kenelläkään ei ole oikeutta olla yksin tietoinen politiikasta ja toimia yksin.
Ota esimerkiksi tieteellinen tutkimusryhmä, joka työskentelee lääkkeen luomiseksi vapaana riehuvaan vaaralliseen tautiin. Jos joku ryhmän jäsenistä keksii projektin kannalta ratkaisevan asian, on hänellä velvollisuus kertoa siitä muille ja auttaa muita pääsemään työssä eteenpäin. Kertomatta jättäminen uhkaa kansallista turvallisuutta ja sairastuneiden oikeutta elämään.
Politiikka käsittelee yhteisön jokaista jäsentä koskevaa päätöksentekoa ja yhteiskunnan muuttumista. Jokaisella ihmisellä on oikeus päättää itseään koskevista muutoksista. Siksi tietoisuus politiikasta on yhtä tärkeä kansalaisille kuin esimerkin tutkijaryhmän jäsenille on tieteellinen tiedonmurunen.
Demokratian tarkoitus on kunnioittaa jokaista ajattelevaa ihmistä. Tämä idea keksittiin jo antiikissa, mutta historian aikana se on korvattu elitismillä tai fasismilla.
Tasavalta on 1800-luvulla syntynyt hallitusmuoto, jonka tarkoitus on poistaa elitismi osittain. Se jakaa vallan eliitille tasapuolisesti, mutta pitää kuitenkin kansaa ulkopuolisena. Tämä on demokratianvastaista. Tietoa ei jaeta kansalaisille ja heihin suhtautudaan ennakkoluuloisesti ja aliarvioivasti: "Kansa on sivistymätöntä ja tietämätöntä, ja se vain käyttäisi valtaa anarkistisesti ja epäoikeudenmukaisesti. On parempi pitää valta eliitillä".
Kansalla on oikeus tulla tietoiseksi poliittisesta sivistyksestä sekä rationaalisesta ja sivistyneestä ajattelusta. Kansalla on oikeus tulla koulutetuiksi pystymään yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
Edustuslaitoksen tehtävä on koota kansan näkemykset yhteen ja käyttää edustajaa näkemyksien välittäjänä pienempään foorumiin. Tämä kaikki perustuu kansalaisten poliittisen osallistumisen ajatukselle. Edustajilla ei voi olla itsenäistä roolia.
Kansan osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon ei edellytä edustuslaitosta. Edustuslaitos on vain logistinen ja käytännöllinen luomus keskustelun helpottamiseksi. Siinä on tarkoitus yhteensulauttaa miljoona näkemystä sadaksi yhteensopivaksi näkemykseksi edeten niin pieniin sulautumisiin, että lopullinen debaatti on mahdollinen. Tämä voidaan välttää muodostamalla niin monta pientä lopullista päätöksentekolaitosta, ettei välikäsiä tarvita.
Kansalla on oikeus poliittiseen sivistykseen, mahdollisuuteen osallistua poliittiseen debaattin edustajien kautta tai suoraan ja tulla itse tietoisiksi tehtävien päätösten korrektiudesta.
Ota esimerkiksi tieteellinen tutkimusryhmä, joka työskentelee lääkkeen luomiseksi vapaana riehuvaan vaaralliseen tautiin. Jos joku ryhmän jäsenistä keksii projektin kannalta ratkaisevan asian, on hänellä velvollisuus kertoa siitä muille ja auttaa muita pääsemään työssä eteenpäin. Kertomatta jättäminen uhkaa kansallista turvallisuutta ja sairastuneiden oikeutta elämään.
Politiikka käsittelee yhteisön jokaista jäsentä koskevaa päätöksentekoa ja yhteiskunnan muuttumista. Jokaisella ihmisellä on oikeus päättää itseään koskevista muutoksista. Siksi tietoisuus politiikasta on yhtä tärkeä kansalaisille kuin esimerkin tutkijaryhmän jäsenille on tieteellinen tiedonmurunen.
Demokratian tarkoitus on kunnioittaa jokaista ajattelevaa ihmistä. Tämä idea keksittiin jo antiikissa, mutta historian aikana se on korvattu elitismillä tai fasismilla.
Tasavalta on 1800-luvulla syntynyt hallitusmuoto, jonka tarkoitus on poistaa elitismi osittain. Se jakaa vallan eliitille tasapuolisesti, mutta pitää kuitenkin kansaa ulkopuolisena. Tämä on demokratianvastaista. Tietoa ei jaeta kansalaisille ja heihin suhtautudaan ennakkoluuloisesti ja aliarvioivasti: "Kansa on sivistymätöntä ja tietämätöntä, ja se vain käyttäisi valtaa anarkistisesti ja epäoikeudenmukaisesti. On parempi pitää valta eliitillä".
Kansalla on oikeus tulla tietoiseksi poliittisesta sivistyksestä sekä rationaalisesta ja sivistyneestä ajattelusta. Kansalla on oikeus tulla koulutetuiksi pystymään yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
Edustuslaitoksen tehtävä on koota kansan näkemykset yhteen ja käyttää edustajaa näkemyksien välittäjänä pienempään foorumiin. Tämä kaikki perustuu kansalaisten poliittisen osallistumisen ajatukselle. Edustajilla ei voi olla itsenäistä roolia.
Kansan osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon ei edellytä edustuslaitosta. Edustuslaitos on vain logistinen ja käytännöllinen luomus keskustelun helpottamiseksi. Siinä on tarkoitus yhteensulauttaa miljoona näkemystä sadaksi yhteensopivaksi näkemykseksi edeten niin pieniin sulautumisiin, että lopullinen debaatti on mahdollinen. Tämä voidaan välttää muodostamalla niin monta pientä lopullista päätöksentekolaitosta, ettei välikäsiä tarvita.
Kansalla on oikeus poliittiseen sivistykseen, mahdollisuuteen osallistua poliittiseen debaattin edustajien kautta tai suoraan ja tulla itse tietoisiksi tehtävien päätösten korrektiudesta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nostit näköjään tuon uudeksi avaukseksi. Lisään jo allamainitun kommenttini siihen
Sanoit, että" Kansan osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon ei edellytä edustuslaitosta. Edustuslaitos on vain logistinen ja käytännöllinen luomus keskustelun helpottamiseksi. Siinä on tarkoitus yhteensulauttaa miljoona näkemystä sadaksi yhteensopivaksi näkemykseksi edeten niin pieniin sulautumisiin, että lopullinen debaatti on mahdollinen. Tämä voidaan välttää muodostamalla niin monta pientä lopullista päätöksentekolaitosta, ettei välikäsiä tarvita".
Kommentini: No onhan meillä jo varsin pieniin yksiköihin perustuva päätöksentekojärjestelmä ollut jo satoja vuosia, nimittäin peustuslaissa säädettu kunnallinen itsehallinto. Valtiollisen edustuslaitoksen täytyy polittisen legitimiteettinsä (ja usein ihan juridisenkin) säilyttääkseen ottaa huomioon laajasti myös paikallistaso. Kunnissa esitetyt näkökannat heijastuvat ja siirtyvät valtiolliselle tasolle tehokkaimmin usein juuri puolueiden kautta sisäisesti. Eivät ne ole mitään kasvottomia instansseja vaan ihan jokapäiväisiä inhimillisiä kontakteja, joita paikallistasolta otetaan piiri- ja valtakunnan tasolle.
Havaitset oikein keskustelunavaukseni.
Kun tämän edustuslaitoksen pitäisi ulottua lopullisesta päätöksenteosta yksittäisen kansalaisen kannaottoon asti, se ulottuu vain puolueiden johdon tasolle. Puolueiden johdon ja puolueiden muiden jäsenten välillä ei ole vuorovaikutussuhdetta, joka täyttäisi edustuslaitoksen tarkoituksen toimia kansalaistasolta lähtien.
Tässähän on kysymys juuri edustusjärjestelmän rakenteista. Kuten sanoit, tällainen rakenne on luotu edustamaan pieniä päätöksentekoyksiköitä, jotka muuten eivät tässä järjestelmässä ole lopullisia. Itse puhuin pienistä lopullisen päätöksenteon järjestelmistä.
Loogisesti ajatellen pienet lopulliset päätöksentekoyksiköt eivät ole osa edustusjärjestelmää. Toisin sanoen vain alustavasti toimivat pienet päätöksentekoyksiköt toimivat kannanottoja sulauttavia instansseja varten. Alustavien päätöksentekoyksiköiden ongelma, ja tätä kautta koko edustusjärjestelmän ongelma on siinä, että ylemmät tahot ovat riippumattomia alemmista tahoista. He päättävät itse mikä alemman tahon kannanotto on hyvä ja mikä ei ole. Tämä on se tekijä, joka katkaisee kansalaisten oikeutetun kontrollisuhteen poliittiseen päätöksentekoon.
Joko siis muutamme tätä edustusjärjestelmää sellaiseksi, että alin taso, kansa todella hallitsee päätöksentekoa ja koko edustusjärjestelmän hierarkiaa, tai sitten luomme mainitsemiani lopullisen päätöksenteon pieniä yksiköitä, jotka määritelmän mukaan ovat niin pieniä, että niissä rakentava debaatti on mahdollinen.
Mikään näistä kahdesta vaihtoehdosta poikkeava toimintatapa vahingoittaa kansan vapautta ja oikeutta päättää omista asioistaan, ja on siis epädemokraattista.
Tuollainen järjestelmä oli mahdollinen alkukommunistisessa yhteiskunnissa ennen ruhtinaskuntia ja kansallisvaltioita ja tulee jälleen mahdollisksi kun kansallisvaltiot tulevat kuihtumaan pois :-)
Jouni Backmanin sisäministerinä läpi viemän lääniuudistuksen tarkoituksena oli hajottaa perinteiset maakunnat pääkaupungista johdetun keskushallinnon aseman varmistamiseksi. Tämä uudistus oli täysin vasemmistolaisen ideologian (vahva keskushallinto) mukainen. Suomen liityttyä EU:hun oli nimittäin pelättävissä, että keskieurooppalainen demokratiahapatus itsenäisine maakuntineen leviäisi myös Suomeen.
Kuntien vahvaa asemaa Backman ei saanut romutetuksi. Se ei häiritse, sillä maa on pirstoutunut 400 kuntaan. Keskushallinnolla on lukemattomia tapoja pitää niin pienet hallintoyksiköt nöyrinä ja alamaisina.
Jos valta olisi maakunnissa eli lähellä kuntia, motivaatio yhdistymiseen olisi suurempi kuin nyt.
Kainuun tynkämaakunnassa kokeillaan eräänlaista latistettua maakuntahallintoa. Se on jonninjoutavaa puuhastelua. Nykyiset väkisin väännetyt megaläänit pitäisi heittää roskakoriin, pilalle pirstotut historialliset maakunnat palauttaa ja perustaa niiden pohjalle todellinen maakuntahallinto.
Suomen historialliset maakunnat:
Lappi
Karjala
Pohjanmaa
Satakunta
Savo
Häme
Uusimaa
Ahvenanmaa
Vuoden 1997 lääniuudistuksen yhteydessä läänit jaettiin peräti 20:een uuteen maakuntaan. Maakunnat ovat lähinnä symbolisia, ja aluehallinnon vastuu on hyvin pitkälti edelleen lääneillä.
Lopullinen maakuntajako päätettiin vasta vuonna 1998 Valtioneuvoston päätöksessä maakunnista 26.2.1998
Luettelo uusista maakunnista lääneittäin:
Lapin lääni:
Lappi
Oulun lääni:
Pohjois-Pohjanmaa
Kainuu
Itä-Suomen lääni:
Pohjois-Karjala
Pohjois-Savo
Etelä-Savo
Länsi-Suomen lääni:
Etelä-Pohjanmaa
Pohjanmaa
Pirkanmaa
Satakunta
Keski-Pohjanmaa
Keski-Suomi
Varsinais-Suomi
Etelä-Suomen lääni:
Etelä-Karjala
Päijät-Häme
Kanta-Häme
Uusimaa
Ahvenanmaa:
Ahvenanmaa
En halua toisella sanomiani asioita, jotta muodostaisitte kaikkeen sanomaani perustuvan näkemyksen.
Itsenäisten maakuntien muodostama valtio nykyisen sijasta on pitkä askel kohti aitoa demokratiaa. Aito, todellinen demokratia on perusedellytys näkemyksesi toimivuudelle.
Mitä minä haluan tietää on mielipiteenne siitä, että ovatko väitteeni väärin vai oikein, ja perustelujen kanssa. Jos sanotte niiden olevan oikein, saavutamme yhteisen totuuden. Se miten tätä totuutta yritetään implementoida Suomen poliittisen järjestelmään on seuraava väistämätön kysymys.