olla ihastunut ihmiseen, jota ei voi varmuudella saada. Tuskin edes ystäväksi.
En voisi edes hurjimmissa unelmissani edes vihjatakaan, että olen häneen ihastunut. Nyt kun tuon kirjoitin näkyviin, ihan punastuin noloudesta...
Siis toivotonta...
Miten tästä oikein selviää? Tätä on jatkunut jo noin kolme kuukautta, eikä vieläkään helpota.
Kertokaa kokeneemmat vinkkejä. Ahdistaa nyt tosi paljon, partakin jäänyt ajamatta jo viiden päivän ajan...
En voisi edes hurjimmissa unelmissani edes vihjatakaan, että olen häneen ihastunut. Nyt kun tuon kirjoitin näkyviin, ihan punastuin noloudesta...
Siis toivotonta...
Miten tästä oikein selviää? Tätä on jatkunut jo noin kolme kuukautta, eikä vieläkään helpota.
Kertokaa kokeneemmat vinkkejä. Ahdistaa nyt tosi paljon, partakin jäänyt ajamatta jo viiden päivän ajan...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Rakkautta, magneettista vetovoimaa, silmien säihkettä. Vilkaisu vain ja se on menoa. Humahdus, syvä suudelma ja se intohimo.
Hieno viesti, mutta luin vasta alkua, kun taas punastuin ajatellessani häntä ja minua...
Enkä ujoudesta vaan ihan tilanteen mahdottomuudesta...
Ryhdy hullunrohkeaksi niin voit avautua tunteistasi. Osaan neuvoa vaan mitä itse olen tehnyt ja minähän olen tehnyt. Olisinkin ollut se tuppisuu mutta ei, aina on pitänyt mennä tunteista kertomaan... No turpaan on tullut otettua ja kaikkea muuta mukavaa.
Söpö aloitus kuitenkin, tsemppiä.
Voih, minua harmittaa kun en ole ihastustani kertonut yleensä muutakuin väärille tyypeille esim. sellaisille joita ei kiinnosta, mutta monta kiinnostavaa on tainnut mennä ohi suun. Typeriä tuollaiset yksipuoliset tunteet. Tosin kyllä ne kannattaa yleensä kertoa, että asioihin saa selvyyttä.
Kiitos neuvoista, mutta se turpiin saaminen on niin varmaa, etten edes mene kokeilemaan!
Saan kyllä muutenkin selvyyden, etten missään tapauksessa aio kertoa. Lopputulos on varmaakin varmempaa ja se on täystyrmäys, sen verran on sentään vielä tallella suhteellisuudentajua.
Ihan paskaaaaa!!!!
Ihan sitä itseään tämä kyllä on!
Kyllä se aika tekee tehtävänsä joka tapauksessa, ei sun tarvitse tehdä yhtään mitään.
Aika niin, mutta kestää ties kuinka kauan. Hänet kuitenkin näen aika usein, eikä se ainakaan paranna unohtamista!
vihjata asiasta?
En halua siksi, koska vastauksena olisi ihan varmasti räkäisen pilkallinen nauru: me, ou mai gad, hahahahaaa...
Sinulla on muutama tapa selvitellä tilannetta:
A) kerrot tunteesi hänelle. Hän joko vastaa niihin, tai on vastaamatta, mutta välitila loppuu, pääset siirtymään eteenpäin joko hänen kanssaan tai ilman, eikä tarvitse myöhemmin jossitella kun on tehnyt kaikkensa.
B) lähestyt häntä ystävänä ja katsot että voiko siitä kehittyä muuta. Tämä siis jos pystyt pitämään hänet vain ystävänä.
C) odotat, että tunteet laantuvat. Voin kertoa että siihen voi mennä aikaa. Lisäksi saattaa tulla ajatuksia myöhemmin elämässä, miksei toiminut silloin kun olisi voinut. Mutta tämä on kuitenkin yksi tapa ja tunteet aikaa myötä kyllä haalistuvat. Toisaalta jäät myös ilman ystävää tai tyttöystävää.
Näettekö usein?
Kiitos järkevän analyyttisistä neuvoistasi.
Noin äkkiä ajatellen: siinähän ne vaihtoehdot nyt ovat.
Ja alusta asti olen sen itsekin tiennyt, että ainoa oikea tapa on C.
En edes harkitse muita vaihtoehtoja, koska en taas halua alkaa punastella noloudesta.
Ja siis tämä valinta on niin varma, etten edes teoreettisesti ala pohdiskella muita vaihtoehtoja.
Mistä päättelet tilanteen mahdottomuuden kaukoihastus? Asia taitaa vain olla sinulle niin vähäpätöinen, et muutennoin toimisi.
Voi , myötäelän. Ja voi kuinka vähän aikaa, toisaalta se alku on pahinta..tiedän kokemuksesta. Ajan myötä, vuosien myötä sitä turtuu omiin tunteisiin. Ei pysty varmuudella sanomaan onko tunne edelleen sama vai vain jäänne kaukaisesta haaveesta, josta ei kyennyt päästämään irti.
Neuvona sulle, älä jää hylkynä roikkumaan tänne ikävän rannalle, vaan puhu hänelle ja pyydä vastaus, jotta täysin purjein seilaat uusille rannoille, jos tilanne sitä vaatii.
A olisi paras, jos uskalluksesi riittäisi. Voisi mennä sitten täydellä höyryllä eteenpäin, jos tilanne niin vaatisi, eikä se varmaankaan tarkoita sitä, ettet silti voisi olla ystävä hänen kanssaan, ellet saisikaan tunteillesi vastakaikua. Välitila on karmean kiduttava.
Tunteista kertominen todellakin on paras tapa. Unohtaminen voi olla vaikeaa jos kuitenkin jollain tapaa häntä näkee ja on vaikea lopettaa toisen ajattelu vain itseään käskemällä. Unohtaminen onnistuu vain uuden ihastuksen myötä.
Olen nimittäin yrittänyt ensin noita kaikkia: unohtamista, ystävyyttä... Mutta loppujen lopuksi ainoa keino, joka todella auttoi oli kertominen. Siitä tuli vain niin iso möykky tuonne sisimpään kuin päivästä toiseen haudoin tunteita ja ajatuksiani. Eihän hän tuntenut samoin, mutta c'est la vie. Olen kuitenkin tyytyväinen että kerroin.
Kertominen on ainoa tapa vapautua ja päästä taas kiinni elämään. Mitä pahaa muutenkaan on kertoa toiselle tykkäävänsä. Ei kukaan siitä voi loukkaantua, vaikkei samoin tuntisikaan.