Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Demarit rantatunnelissa

Klytemnestra

Syksyllä 2013 Tampereen kaupunginvaltuusto päätti äänestyksessään, että Tampereelle rakennettaisiin uusi rantatunneli, jota kannatti vain 30% asukkaista ja joka tulee maksamaan vähintään 180 miljoonaa. Aihetta on käsitelty mm tässä erinomaisessa blogissa:

http://anttimoisander.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149619-rantavaylan-tunneli-on-jumalan-lahja

Demarien osuus päätöksestä näyttää vähintään epäilyttävältä. Koska neljä demaria viime hetkellä loikkasi äänestämään tunnelin puolesta, tunnelin rakentaminen hyväksyttiin äänin 36-31. Muussa tapauksessa äänestys olisi päättynyt varmaankin 35-32 ja tunneli olisi jäänyt rakentamatta.

Loikanneista demareista näkyvin hahmo oli lääkäri ja kansanedustaja Hanna Tainio, joka joutuin muiden neljän tavoin nyt erotetuksi demarien valtuustoryhmästä. Pian tämän jälkeen Tainio ilmoitti jättäytyvänsä pois kunnallispolitiikasta.

Demareiden kannalta tämä kaikki on vähän turhankin sopivaa. Näiden neljän äänestäjien selkään puukottavan poliitikon loikkaushan mahdollisti sen, että voitiin äänestää tunnelin puolesta JA sitä vastaan. Toisaalta äänestäjiä siis "kunnioitettiin", koska virallinen kanta oli "ei tunnelia" ja toisaalta varmistettiin, että vasemmiston perinteisesti suosimat isot rakennusyhtiöt saivat veronmaksajien rahoja köyhtyvän kaupungin kassasta.

Toisin sanoen asSDeePee samaan aikaan säästi kakun ja söi sen.

Demarit ovat aiemminkin syyllistyneet tämän kaltaiseen manööveriin. Esimerkiksi Arja Alho taannoin vähensi Ulf Sundqvistin mittavat vahingonkorvaukset pankkitoilailuista murto-osaan ja lyhyen tauon jälkeen taas jatkoi poliittista uraansa kuin mitään ei olisi tapahtunut:

http://www.halla-aho.com/scripta/sosiaalidemokraatin_selkaranka.html

Ja kuinka ollakaan Tainio ja tämän loikkaritoveri Johanna Loukaskorpi ovat demarien ehdokkaina eduskuntavaaleihin ensi keväänä -kuin mitään ei olisi tapahtunut.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bolsuversio

      Tapaus tuo mieleen kesän 1918 bolsevistisessa Neukkulassa.

      Bolsevikeilla oli tuolloin pulmia vasemistoeserien kanssa. Bolsuja syytettiin saksalaisten agenteiksi ja että he olivat ottaneet saksalaisten rahoja. Heidän piti kääntää tilanne edulliseksi ja vaientaa eserit. He soluttivat Jakov Blumkinin esereihin ja tämä provosoi bolsujen kilpailijat attentaattiin Saksan suurlähettilästä, kreivi von Mirbachia vastaan attentaattiin.

      Eserit onnistuivat provokaattorin ansiosta murhaamaan Mirbachin, mistä bolsut saivat sitten syyn vainota eserejä. Samalla he pääsivät kätevästi eroon Mirbachista, joka tiesi liikaa, suututtamatta saksalaisia suoralla terrorismilla.

      Tämä demujen tunnelihölmöily saattaa olla samanlaista taktikointia ja vaikka se onkin laillista eikä sinänsä mitään attentaattiin verrattavaa terroria, tapauksen peruskulku on yllättävän samanlainen.

      • Demari on luuseri

        Demarit on parhaimmillaan selkäänpuukotuksissa ja muunlaisessa kieroilussa potkimassa tavallisia ihmisiä päähän.


      • Manipulaattori

        Ei näyttäisi menevän ihan samoilla premisseillä, mutta joo molemmissa tapauksissa kyse on poliittisesta manipuloinnista.

        Kaikki puolueet tietenkin harrastavat poliittista manipulointia mutta vaan tyhmimmät jää kiinni.


      • Klytemnestra
        Manipulaattori kirjoitti:

        Ei näyttäisi menevän ihan samoilla premisseillä, mutta joo molemmissa tapauksissa kyse on poliittisesta manipuloinnista.

        Kaikki puolueet tietenkin harrastavat poliittista manipulointia mutta vaan tyhmimmät jää kiinni.

        Näkyy olevan eroa lähinnä aktiviteeteissa. Toinen (salamurha) oli rikollista ja toinen (rantatunneliloikka) kyseenalaista, vaikka ei sinänsä laillista.

        Molemmissa tietenkin ihmisille saattoi tulla huomattavan erilainen kuva siitä, mitä muka oli tapahtunut verrattuna siihen mitä todella tapahtui. Sitähän sanotaan harhaanjohtavuudeksi.


    • kieroilijoita

      Jos Suomessa jaettaisiin palkinto kieroimmalle poliittiselle puolueelle, demarit olisivat varma voittaja.

      • Klytemnestra

        Todella ainakin vahva ehdokas


    • Hatara teoria

      Pystytkö todistamaan tuon salaliittoteoriasi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2364
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      53
      2064
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1883
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1658
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1582
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1456
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1420
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1402
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1390
    Aihe