POTSI
Aamuisin saavuin kouluun samaa tietä kuin koulumme keittiön pääemäntä. Tämä vanttera, ankara nainen jo olemukseltaan, vaappui valtavissa huopikkaissaan yleensä edelläni ja minä seurasin pikuruisena ja äänettömänä perässä, olin oppinut erikoisen tyylin jonka avulla olin melkein huomaamaton tai ainakin tunnistamaton. Joskus kun oikein satoi lunta, ja emäntä ei tiennyt minusta mitään, kuulin hänen kiroilevan yksikseen ja lopuksi aina niistävän nenänsä käteensä siten, että valtaisat melkein jalkarättejä muistuttavat räkäklimpit lensivät kaaressa ojan pientareelle ja jäätyivät siihen koviksi, levymäisiksi panssareiksi. Jollakin tapaa tämänkaltaiset eleet sopivat mielestäni naiselle, jonka käsivarret muistuttivat joulukinkkuja ja joka ohitti auktoriteettina itsensä rehtorinkin. Ei rehtorikaan mikään kovin köpöinen mies ollut, -entinen nyrkkeilijä joka hanakasti sovelsi kehässä oppimiaan taitojaan meidän kurittomien koululaisten paimentamisessa. Pahinta mitä oppilaalle saattoi tapahtua, oli joutuminen rehtorin juttusille. Kuolemantuomioon verrattavissa oli taas pääemännän pakeille joutuminen. Koulun kovimmatkin hurjapäät jotka ilkkuen ja prähättäen esiintyivät jopa rehtorimme selän takana, olivat pelkkiä pikkupoikia pääemännän käsittelyn jälkeen. Kukaan ei ollut milloinkaan puhunut siitä, mitä niiissä sessioissa oikein tapahtui. Villejä huhuja terävistä veitsistä ja valtaisista, porsasmaisista rinnoista kuultiin yleisesti, mutta kukaan joka oli sen joutunut kokemaan, ei siitä puhunut toisille muuten kuin vahingossa lipsauttaen.
Tänä aamuna tietokoneluokkaan päästyäni tiesin että ruokana tarjoiltaisiin possun lihaa. Ehkä hernekeittoa, jonka seassa uiskentelisi karvaisia sianlihan paloja ja jälkiruuaksi herkullista pannukakkua siirappihyytelön kera. Olin aamulla aikaisin, jalkojani kohti tietokoneluokkaa raahaten, kuullut sikojen huutoa ulkoa karsinasta. Oppilaiden aiheuttaman yleisen metelin keskellä se kuului jostakin syystä selkeästi korviini, sen pakokauhuinen ja kuoleman lähellään pakkasilmassa vaistoava kiljunta. En voinut vastustaa kiusausta, vaan minun oli nähtävä mikä elikoita oikein huudatti, mikä niillä oli hätänä. Hiippailin ulos koulurakennuksesta kohti karsinoita ja siellä lumipenkan takaa näin, kuinka joku nuoremmista emännistä piteli potsia lieasta kiinni. Potsi huusi hirveästi ja säntäili jokapuolelle kunnes köysi sen aina pysäytti ja emäntä kirosi karkeasti tupakka suussaan köydestä nyhtäen. Keittiön ikkunasta heijastui pääkeittäjättären vanttera, melkeinpä tuomitseva hahmo. Hän kurottautui juuri keittiökaapiston ylähyllylle josta kaivoi esille vanhan Ukko-Mauserin. Tiesin aseen tyypin, koska joku puhuttelun kokenut oli siihen joutunut tutustumaan erään kurinpidollisen henkevän keskustelun aikana - ja tämäkin tieto oli ainoastaan lipsahtanut hysteerisen kertojan huulilta. Se poika oli muistaakseni vaihtanut koulua viime kesänä.
Kyyristyin lumipenkan taakse katselemaan vaikka minun olisikin pitänyt olla juuri menossa musiikkiluokkaan, kohta alkaisi virsien veisaaminen josta ei paranisi jäädä pois mistään hinnasta. Helposti pystyin kuvittelemaan kuinka ryntäilevän ja kiljuvan potsin sijalla olinkin minä itse typerä Mikkihiiri-koulureppu selässäni ja naru kaulassani huutamassa pihalla pakkasessa jos myöhästyisin tunnilta. Varpaitani alkoi palelemaan ja mietin olikohan opettaja jo saapunut luokkahuoneeseen punaisine nenineen ja lievine viskin hajuinee , kun huomasin kuinka koulun rehtori hiippaili hiljaa sikapyssyä hamuavaa pääemäntää kohti. Aivankuin rehtori olisi ollut joulunäytelmässä hiipimässä varpaisillaan jossakin mökissä, sen näköinen ilme hänellä oli kasvoillaan. Pääemäntä sai viimein pyssyn käsiinsä ja laskeutui alas jakkaralta kun rehtori sieppasi molemmin käsin takaa kiinni hänen valtaisista rinnoistaan. Ase laukesi terävästi pamahtaen ja saatoin nähdä kuinka rehtori irroitti heti otteensa naisen rinnoista, Potsi pääsi samassa vapaaksi ja säntäsi köysi perässään viipottaen minun suuntaani säikähdyksestä suunniltaan. Eläintä kiinni pitänyt apulaisemäntä oli säikähtänyt pamausta ja liukastunut lumella, nyt hän huomasi minut ja kiljaisi: "Ota se elikko kiinni, perkele!"
Varmaankin parisataakiloinen emakko juoksi vauhkona kiljuen minua päin, enkä tiennyt ollenkaan mitä oikein tekisin. Painauduin penkan taakse piiloon ja samassa eläin loikkasi ylitseni lumen pöllytessä sorkissa. Hädissäni sieppasin kiinni köydestä, enkä lainkaan ajatellut sen päässä olevaa silmukaa, joka tarttui lujasti ranteeni ympärille. Potsi vain jatkoi juoksemistaan ja minä roikuin narun perässä tahtomattani, raahauduin liukkaalla lumella otuksen perässä voimatta yhtään mitään. Sivusilmin huomasin kuinka joku tuli karjuen ulos pihalle, Potsi huomasi sen myös, ja säntäsi nyt kohti avonaista ovea, jota ovipumppu vielä raotti. Potsi ja minä syöksyimme sisälle lämpimään, linoleumlaatoilla vain sorkat kapisivat kun eläin kiihdytti vauhtiaan suoralla käytävällä. Kaikkialla vallitsi kaaos ja yleinen kiljuminen meidät huomattuaan. Kirjat ja vihkoset lentelivät jokapuolella, nopeimmat ja vahvimmat oppilaat kiipeilivät pienimpien yli turvaan päästäkseen. Kuulin kuinka musiikinopettajani karhjui josskin edessäpäin jotakin sekavaa. Ehkä hän huusi minulle tai sitten potsille. Jokatapauksessa eläin ei välittänyt huudoista yhtään mitään, vaan juoksi pelosta sokeana äänen suuntaan onnistuen jotenkin kuitenkin väistelemään maassa makaavia oppilaita. Vilistävien sorkkien välistä saatoin nähdä kuinka musiikinopettajan pulska olemus asettui kädet levällään valmiina torjumaan Potsia, aivankuin jotakin jalkapalloa maalin edessä. Kiljaisten Potsi tömähti opettajaan, joka lensi lattialle pitkin pituuttaan ja viskipullo lensi povitaskusta kaaressa ja tipahti lattialle hajoten pirstaleiksi.
"Ähä!" Opettaja oli ähkäissyt kesken ilmalentonsa.
Nyt Eläin sukelsi avonaisesta musiikkiluokan ovesta sisään josta jo kuului harrasta musiikkia. Aamunavaus oli käynnissä ja minä roikuin kiljuvan sian perässä pitkin käytävää ikäänkuin häväistäkseni tämän pyhän rituaali. Epäilin että jos selviäisin tästä hengissä, niin en ainakaan enää pääkeittäjättären suorittaman kastraation jäljiltä kuitenkaan.Vaikka eläin ei selvästikkään ollut kiinnostunut veisaamisesta, niin jonkinlaista musiikkimakua se tunsi kaiketi silti. Päästyään luokkaan se pysähtyi opettajan urkuharmoonin luokse ja ulosti sen eteen löysät, potsimaiset jätöksensä, kiljaisi kimakasti ja jatkoi taas säntäilyään minun yhä roikkuessa kädestäni köysisilmukassa kiinni. Kukaan ei ollut sanonut luokassa yhtään mitään, eikä kukaan ollut tehnyt kauhuissaan elettäkään auttaakseen minua, vaikka epätoivoisesti vikisinkin apua. Kaikki olivat istuneet kiltisti pulpeteissaan ja ainoastaan ihmetelleet hillitysti ja hyvätapaisesti luokan etualan kauheita tapahtumia. Viisaasti musiikkiopettaja väisti tälläkertaa suhahdettuamme hänen ohitseen käytävällä, hän oli tullut ilmeisesti siihen tulokseen, ettei potsi pelannut amerikkalaista jalkapalloa, vaan pelin nimi oli lähinnä "sikamainen paniikki"
Koulun käytävä oli nyt jo melkein tyhjä. Opettajat olivat paimentaneet suurimman osan oppilaista luokkiinsa uhkailuin ja kepin iskuin, ainoastaan jotkut hurjimmat ja kovapäisimmät kurkistelivat ovien raoista. Jalkoihin jääneitä pienimpiä oppilaita näkyi vielä käytävällä siellä täällä, he saattoivat olla kontallaan oksentamassa linoleumille, tai sitten he huusivat järjen valonsa jo menettäneinä jalat koukussa seinään nojaten ja itseään käsillään suojaten. Käytävän päässä seisoi joku hahmo, sillä näytti olevan vaalea puku tai uniformu päällään. Pelkäsin pahinta, ja raahautuessani lähemmäs hahmoa, tiesin että siellä odotti pahin mahdollinen. Koulun pääemäntä seisoi tukevassa haara-asennossa molemmin käsin Mauseria pidellen. Saatoin nähdä aseen suuliekin ennenkuin kuulin laukauksen äänen. Potsi vingahti vaimeasti ja pysähtyi siihen paikkaan. Sen saparo liikahti kerran ja tajusin vaistomaisesti että Potsi oli siirtynyt nyt autuaammille laitumille. Kaikkialla vallitsi kauhea, pahaenteinen hiljaisuus. Hiljaisuus suorastaan sattui korviini äskeisen hullunmyllyn jälkeen. Löysäsin vapisevin käsin silmukan ranteestani ja nousin seisomaan yhtä vapisevin jaloin. Katsoin Potsia, sen otsassa, silmien välissä keskellä, oli pieni tummanpunainen reikä. Jotenkin oudosti olin ymmärtänyt Potsin epätoivoisen elämänhalun ja sen yhtä epätoivoisen pakoyrityksen, jolla ei ollut mitään onnistumisen mahdollisuuksiakaan. Mutta silti tämä rohkea eläin oli yrittänyt, viimeiseen asti. Silmäkulmastani tipahti kyynel katsoessani linoleumilla makaavaa hengetöntä eläintä. Nyt minusta tuntui siltä kuin siinä olisinkin maannut minä itse. Käytävän päästä kuului rauhallinen, mutta pelottavan määrätietoinen ja uhkaavan tuomitsevasti lähestyvä puukenkien kopina.
LOPPU
Aamuisin saavuin kouluun samaa tietä kuin koulumme keittiön pääemäntä. Tämä vanttera, ankara nainen jo olemukseltaan, vaappui valtavissa huopikkaissaan yleensä edelläni ja minä seurasin pikuruisena ja äänettömänä perässä, olin oppinut erikoisen tyylin jonka avulla olin melkein huomaamaton tai ainakin tunnistamaton. Joskus kun oikein satoi lunta, ja emäntä ei tiennyt minusta mitään, kuulin hänen kiroilevan yksikseen ja lopuksi aina niistävän nenänsä käteensä siten, että valtaisat melkein jalkarättejä muistuttavat räkäklimpit lensivät kaaressa ojan pientareelle ja jäätyivät siihen koviksi, levymäisiksi panssareiksi. Jollakin tapaa tämänkaltaiset eleet sopivat mielestäni naiselle, jonka käsivarret muistuttivat joulukinkkuja ja joka ohitti auktoriteettina itsensä rehtorinkin. Ei rehtorikaan mikään kovin köpöinen mies ollut, -entinen nyrkkeilijä joka hanakasti sovelsi kehässä oppimiaan taitojaan meidän kurittomien koululaisten paimentamisessa. Pahinta mitä oppilaalle saattoi tapahtua, oli joutuminen rehtorin juttusille. Kuolemantuomioon verrattavissa oli taas pääemännän pakeille joutuminen. Koulun kovimmatkin hurjapäät jotka ilkkuen ja prähättäen esiintyivät jopa rehtorimme selän takana, olivat pelkkiä pikkupoikia pääemännän käsittelyn jälkeen. Kukaan ei ollut milloinkaan puhunut siitä, mitä niiissä sessioissa oikein tapahtui. Villejä huhuja terävistä veitsistä ja valtaisista, porsasmaisista rinnoista kuultiin yleisesti, mutta kukaan joka oli sen joutunut kokemaan, ei siitä puhunut toisille muuten kuin vahingossa lipsauttaen.
Tänä aamuna tietokoneluokkaan päästyäni tiesin että ruokana tarjoiltaisiin possun lihaa. Ehkä hernekeittoa, jonka seassa uiskentelisi karvaisia sianlihan paloja ja jälkiruuaksi herkullista pannukakkua siirappihyytelön kera. Olin aamulla aikaisin, jalkojani kohti tietokoneluokkaa raahaten, kuullut sikojen huutoa ulkoa karsinasta. Oppilaiden aiheuttaman yleisen metelin keskellä se kuului jostakin syystä selkeästi korviini, sen pakokauhuinen ja kuoleman lähellään pakkasilmassa vaistoava kiljunta. En voinut vastustaa kiusausta, vaan minun oli nähtävä mikä elikoita oikein huudatti, mikä niillä oli hätänä. Hiippailin ulos koulurakennuksesta kohti karsinoita ja siellä lumipenkan takaa näin, kuinka joku nuoremmista emännistä piteli potsia lieasta kiinni. Potsi huusi hirveästi ja säntäili jokapuolelle kunnes köysi sen aina pysäytti ja emäntä kirosi karkeasti tupakka suussaan köydestä nyhtäen. Keittiön ikkunasta heijastui pääkeittäjättären vanttera, melkeinpä tuomitseva hahmo. Hän kurottautui juuri keittiökaapiston ylähyllylle josta kaivoi esille vanhan Ukko-Mauserin. Tiesin aseen tyypin, koska joku puhuttelun kokenut oli siihen joutunut tutustumaan erään kurinpidollisen henkevän keskustelun aikana - ja tämäkin tieto oli ainoastaan lipsahtanut hysteerisen kertojan huulilta. Se poika oli muistaakseni vaihtanut koulua viime kesänä.
Kyyristyin lumipenkan taakse katselemaan vaikka minun olisikin pitänyt olla juuri menossa musiikkiluokkaan, kohta alkaisi virsien veisaaminen josta ei paranisi jäädä pois mistään hinnasta. Helposti pystyin kuvittelemaan kuinka ryntäilevän ja kiljuvan potsin sijalla olinkin minä itse typerä Mikkihiiri-koulureppu selässäni ja naru kaulassani huutamassa pihalla pakkasessa jos myöhästyisin tunnilta. Varpaitani alkoi palelemaan ja mietin olikohan opettaja jo saapunut luokkahuoneeseen punaisine nenineen ja lievine viskin hajuinee , kun huomasin kuinka koulun rehtori hiippaili hiljaa sikapyssyä hamuavaa pääemäntää kohti. Aivankuin rehtori olisi ollut joulunäytelmässä hiipimässä varpaisillaan jossakin mökissä, sen näköinen ilme hänellä oli kasvoillaan. Pääemäntä sai viimein pyssyn käsiinsä ja laskeutui alas jakkaralta kun rehtori sieppasi molemmin käsin takaa kiinni hänen valtaisista rinnoistaan. Ase laukesi terävästi pamahtaen ja saatoin nähdä kuinka rehtori irroitti heti otteensa naisen rinnoista, Potsi pääsi samassa vapaaksi ja säntäsi köysi perässään viipottaen minun suuntaani säikähdyksestä suunniltaan. Eläintä kiinni pitänyt apulaisemäntä oli säikähtänyt pamausta ja liukastunut lumella, nyt hän huomasi minut ja kiljaisi: "Ota se elikko kiinni, perkele!"
Varmaankin parisataakiloinen emakko juoksi vauhkona kiljuen minua päin, enkä tiennyt ollenkaan mitä oikein tekisin. Painauduin penkan taakse piiloon ja samassa eläin loikkasi ylitseni lumen pöllytessä sorkissa. Hädissäni sieppasin kiinni köydestä, enkä lainkaan ajatellut sen päässä olevaa silmukaa, joka tarttui lujasti ranteeni ympärille. Potsi vain jatkoi juoksemistaan ja minä roikuin narun perässä tahtomattani, raahauduin liukkaalla lumella otuksen perässä voimatta yhtään mitään. Sivusilmin huomasin kuinka joku tuli karjuen ulos pihalle, Potsi huomasi sen myös, ja säntäsi nyt kohti avonaista ovea, jota ovipumppu vielä raotti. Potsi ja minä syöksyimme sisälle lämpimään, linoleumlaatoilla vain sorkat kapisivat kun eläin kiihdytti vauhtiaan suoralla käytävällä. Kaikkialla vallitsi kaaos ja yleinen kiljuminen meidät huomattuaan. Kirjat ja vihkoset lentelivät jokapuolella, nopeimmat ja vahvimmat oppilaat kiipeilivät pienimpien yli turvaan päästäkseen. Kuulin kuinka musiikinopettajani karhjui josskin edessäpäin jotakin sekavaa. Ehkä hän huusi minulle tai sitten potsille. Jokatapauksessa eläin ei välittänyt huudoista yhtään mitään, vaan juoksi pelosta sokeana äänen suuntaan onnistuen jotenkin kuitenkin väistelemään maassa makaavia oppilaita. Vilistävien sorkkien välistä saatoin nähdä kuinka musiikinopettajan pulska olemus asettui kädet levällään valmiina torjumaan Potsia, aivankuin jotakin jalkapalloa maalin edessä. Kiljaisten Potsi tömähti opettajaan, joka lensi lattialle pitkin pituuttaan ja viskipullo lensi povitaskusta kaaressa ja tipahti lattialle hajoten pirstaleiksi.
"Ähä!" Opettaja oli ähkäissyt kesken ilmalentonsa.
Nyt Eläin sukelsi avonaisesta musiikkiluokan ovesta sisään josta jo kuului harrasta musiikkia. Aamunavaus oli käynnissä ja minä roikuin kiljuvan sian perässä pitkin käytävää ikäänkuin häväistäkseni tämän pyhän rituaali. Epäilin että jos selviäisin tästä hengissä, niin en ainakaan enää pääkeittäjättären suorittaman kastraation jäljiltä kuitenkaan.Vaikka eläin ei selvästikkään ollut kiinnostunut veisaamisesta, niin jonkinlaista musiikkimakua se tunsi kaiketi silti. Päästyään luokkaan se pysähtyi opettajan urkuharmoonin luokse ja ulosti sen eteen löysät, potsimaiset jätöksensä, kiljaisi kimakasti ja jatkoi taas säntäilyään minun yhä roikkuessa kädestäni köysisilmukassa kiinni. Kukaan ei ollut sanonut luokassa yhtään mitään, eikä kukaan ollut tehnyt kauhuissaan elettäkään auttaakseen minua, vaikka epätoivoisesti vikisinkin apua. Kaikki olivat istuneet kiltisti pulpeteissaan ja ainoastaan ihmetelleet hillitysti ja hyvätapaisesti luokan etualan kauheita tapahtumia. Viisaasti musiikkiopettaja väisti tälläkertaa suhahdettuamme hänen ohitseen käytävällä, hän oli tullut ilmeisesti siihen tulokseen, ettei potsi pelannut amerikkalaista jalkapalloa, vaan pelin nimi oli lähinnä "sikamainen paniikki"
Koulun käytävä oli nyt jo melkein tyhjä. Opettajat olivat paimentaneet suurimman osan oppilaista luokkiinsa uhkailuin ja kepin iskuin, ainoastaan jotkut hurjimmat ja kovapäisimmät kurkistelivat ovien raoista. Jalkoihin jääneitä pienimpiä oppilaita näkyi vielä käytävällä siellä täällä, he saattoivat olla kontallaan oksentamassa linoleumille, tai sitten he huusivat järjen valonsa jo menettäneinä jalat koukussa seinään nojaten ja itseään käsillään suojaten. Käytävän päässä seisoi joku hahmo, sillä näytti olevan vaalea puku tai uniformu päällään. Pelkäsin pahinta, ja raahautuessani lähemmäs hahmoa, tiesin että siellä odotti pahin mahdollinen. Koulun pääemäntä seisoi tukevassa haara-asennossa molemmin käsin Mauseria pidellen. Saatoin nähdä aseen suuliekin ennenkuin kuulin laukauksen äänen. Potsi vingahti vaimeasti ja pysähtyi siihen paikkaan. Sen saparo liikahti kerran ja tajusin vaistomaisesti että Potsi oli siirtynyt nyt autuaammille laitumille. Kaikkialla vallitsi kauhea, pahaenteinen hiljaisuus. Hiljaisuus suorastaan sattui korviini äskeisen hullunmyllyn jälkeen. Löysäsin vapisevin käsin silmukan ranteestani ja nousin seisomaan yhtä vapisevin jaloin. Katsoin Potsia, sen otsassa, silmien välissä keskellä, oli pieni tummanpunainen reikä. Jotenkin oudosti olin ymmärtänyt Potsin epätoivoisen elämänhalun ja sen yhtä epätoivoisen pakoyrityksen, jolla ei ollut mitään onnistumisen mahdollisuuksiakaan. Mutta silti tämä rohkea eläin oli yrittänyt, viimeiseen asti. Silmäkulmastani tipahti kyynel katsoessani linoleumilla makaavaa hengetöntä eläintä. Nyt minusta tuntui siltä kuin siinä olisinkin maannut minä itse. Käytävän päästä kuului rauhallinen, mutta pelottavan määrätietoinen ja uhkaavan tuomitsevasti lähestyvä puukenkien kopina.
LOPPU
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tekstisi vaikutti jotenkin tosi tutulta. Onko tämä ollut täällä ennenkin? En muistaakseni tajunnut tätä silloinkaan. Jonkinlainen... inhorealistinen kauhukertomus? =)
En oikein osaa sanoa tästä mitään. Ei osunut minun huumorintajuuni, eikä oikein muuallekaan minussa.