Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ystävät hyvät

VP?

Minä en ole täällä riitelemässä vaan kirjoitan , hyvin ymmärrettävästä syystä, ravinnosta niin terveelle kuin diabeetikollekin.

Ruotsissa on virallista ravintosuositusta vastaava ravintosuositus tarkastettu. Koko suositus on perustunut tyydytetyn rasvan vaarallisuuteen ja siitä meille on saarnattu vuosikymmenet. Mikä on totuus? Kun Ruotsin THL:llä vastaavalta laitokselta kuukausien vaatinusten jälkeen saatiin vastaus kysymykseen missä on suosituksen perusteet ja ne tarkastettiin niin tulos oli enemmän kuin katastrofi.
Mitään tieteellistä perustetta ei löytynyt. Voidaan sanoa että koko juttu perustui Angel Keysin 50-luvun tutkimuksiin. Ensin tyydyteyn rasvan vaarallisuudesta jossa hän vaimonsa kanssa kiersi 26 maata saadakseen tukea väitökselleen. Tutkimusraporetti tunnetaan nimellä 7-maan tutkimus. Loput maista eivät edes osittain tukeneet hänen ajatustaan. Keys itse myönsi jälkeenpäin että hän oli väärässä ja siirtyi väittämään että syyllinen onkin kolesteroli jota tyydytetty rasva nostaa.
Nykyisin on osoitettu että ravinnolla on erittäin vaikea vaikuttaa kolesteroliin. Siihen ei enää usko muut kuin esim. Becel joka huijaa ihmisiä syömään teollisuusrasvaa parollilla “Ajattele sydäntäsi”. Jopa Becelin valmistaja on pantu tiukalle ja mainoksissaan he eivät enää sano että sydänterveytesi paranee vaan että “Becel Pro Activ pudottaa kolesteroilia”. Totta kai pudottaa, teollisuusrasva on ladattu kasvisteroleilla jotka tunnetusti pudottavat kolesterolia.
Nyt sitten siihen suureen huijaukseen: Missään ei ole osoitettu että kolesterolin pudottaminen on hyväksi sydänterveydelle. Yksi suurimpia tutimuksia mitä aiheesta on tehty osoitti etta he jotka elivät vanhoiksi heillä oli korkea kolesteroli.

Virallisella ruokavaliolla meitä on huijattu, ilman mitään tieteellistä perustetta, vuosikymmeniä syömään liikaa hiilihydraattia=sokeria. Tilastot kertovatkarua tarinaa, diabetikoiden ja liikalihavien määrä on räjähtämässä käsiin. Kun tyydytetyn rasvan tarpeettoman pelon vuoksi rasvaa vähennettiin niin jotain täytyi ottaa tilalle. Luonnollinen ratkaisu oli hiilihydraatti eri muodoissa ja sitä tuli paljon sillä rasva sisältää tuplaten kaloreita hiilihydraattiin nähden.

Diabeteksen kohdalla uusimmat raportit kertovat täydellisestä epäonnistumisesta sairaanhoidon puolella. Siitä huolimatta sairaanhoito ummistaa silmänsä niin näille raporteille kuin modernille tutkimukselle runsaiden hiilihydraattien vahingollisuudesta potilaalle.

Itse omalta kohdaltani olen nyt 5 vuoden jälkeen entistä tyytyväisempi että en uskonut sen kummemmi Ruotsin Diabeteliiton kuin sen aikaisen sairaanhoidonkaan selityksiin siitä että voin syödä kuten muutkin. Näin asian järjettömyyden melko aikaisin siirryttyäni LCHF ruokavaliolle. Lääkitystä en ole tarvinnut koko aikana ja diabeteshoitajani ja lääkärini ovat erittäin tyytyväisiä tuloksiin.

Tänä päivänä ei kenenkään enää tarvitse ihmetellä sitä ovatko THL ja Diabetesliitto valehdelleet kansalle vuosikymmeniä päin naama. Uusin, suurin tutkimus niin painonhallinnan kuin tyydytetyn rasvan vaarallisuuden kohdalla todistaa täysin selvästi asian. THL:n ja Diabetesliiton olisi syytä pyytää anteeksi väitteitään tuhansista tutkimuksista joista he eivät onnistu löytämään ensimmäistäkään.

LCHF ruokavalio ei tarkoita hiilihydraattien kokonaan poisjättämistä. Yläraja myös terveille on LCHF ruokavalion kohdalla 20E% hiilihydraattia vuorokaudessa. Siihen mahtuu paljon. Diabeetikon kohdalla, omalla kohdallani, hiilihydraattimäärä on lähinnä 5E%. Siihenkin mahtuu riittävän paljon kasviksia. Näiden viiden vuoden jälkeen en tunne kaipaavani sen kummein teollisuusrasvoja (margariineja) kuin kevyttuotteitakaan (turha kantaa vettä kotiin). Entinen suosikkini ruisleipä kuittautuu hapankorppusiivulla silloin tällöin. Muuten koostuu ravintoni täysin luonnollisista tuotteista, lihast, kanasta, kalasta (mieluiten rasvaisesta), kananmunista voista, oliiviöljystä, pähkinöistä jne.

Kuten sanottua en ole tippaakaan kiinnostunut riitelemään. Sitä vastoin otan mielelläni vastaan asiallista, perusteltua kritiikkiä ja jopa kiitostakin.

Jos et pidä kirjoituksistani niin jätä lukematta, kirjoitan aina samalla nimimerkillä (VP?). Valitettavsti nimimerkkiäni käyttää myös todennäköisesti ylläpidossa istova räkänokka. TÄRKEÄÄ: Lue AINA kirjoitukset blogistani.
Sama koskee blogiani. Se sisältää käännöksiä tutkimusraporteista ja asiantuntijoilta joilla ei ole tarvetta kumarella laitosten (vrt. THL) suuntaan ja pyllistää terveill eja diabeetikoille samaan aikaan. Voit myös tehdä niinkuin monet muut ja kysyä minulta suoraan blogini mailin kautta.

Jollei sinulla ole asiallista kirjoitettavaa avaamaani ketjuun niin aloita oma, niin yksinkertaista se on. Voit myös erittäin helposti avata oman blogin jos tunnet että sinulla on jotai tärkeää tai mielenkiintoista kerrottavaa.

Ystävällisin terveisin Veijo

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valehtelet!

      Valehtelet kirkkain silmin kun väität ettet ole täällä riitelemässä. Suurin osa kirjoittamistasi viesteissä on muiden kirjoittajien haukkumista tai herjaamista vai väitätkö että joku muu on ne kirjoittanut sinun nimimerkilläsi. Tällaisen voit estää rekisteröimällä nimimerkkisi jolloin muut eivät voi käyttää samaa nimimerkkiä.

      Lisäksi sinun on syytä huomata että tämä palsta on diabetespalsta eikä ruokavaliopalsta. Täällä keskustellaan diabeteksen hoidosta ei siitä mitä pitäisi tehdä päivän ateriaksi.

      • valehtelijalle

        Hyvä olen edellisen kanssa samaa mieltä. Ainoa joka pilannut tämän palstan on VP?.


      • valehtelijalle kirjoitti:

        Hyvä olen edellisen kanssa samaa mieltä. Ainoa joka pilannut tämän palstan on VP?.

        Jos joku on sopuisa, tulee sitä palkita eikä jankuttaa vanhaa! VP ei ole varastanut teiltä mitään tai lyönyt päähän,joten on aika vähän vaadittu osoittaa myötämielisyyttä nyt kun hän haluaa olla asiallinen!


      • En usko enää
        boxi kirjoitti:

        Jos joku on sopuisa, tulee sitä palkita eikä jankuttaa vanhaa! VP ei ole varastanut teiltä mitään tai lyönyt päähän,joten on aika vähän vaadittu osoittaa myötämielisyyttä nyt kun hän haluaa olla asiallinen!

        VP? on kopioinut aina silloin tällöin tuon saman tekstin tänne ja sitten jatkanut herjalinjallaan. Odotapa vaan, kyllä se sieltä alkaa taas.


    • PV?

      Heh heh. Ai et ole riitelemässä? Suorastaan raivostut, jos joku on mielipiteitäsi vastaan. Olet takakirein ihminen, jonka tiedän, vaikka en sinua tunnekaan. Hankkiudu jo hoitoon!

      • Jos joku lähestyy sopuisasti, tulee sitä palkita.
        VP lähestyy sopuisasti ja se on hyvä. Kiitos blogistasi. Nyt muidenkin tulisi minusta osoittaa asiallisuutta.
        Oma ehdotukseni olisi, että VP rekkaisi itsensä ja kirjoittaisi kuten tässäkin ja kohtuudella, niin tulisi hänen mielipiteensä myös huomioitua.


      • hp&v
        boxi kirjoitti:

        Jos joku lähestyy sopuisasti, tulee sitä palkita.
        VP lähestyy sopuisasti ja se on hyvä. Kiitos blogistasi. Nyt muidenkin tulisi minusta osoittaa asiallisuutta.
        Oma ehdotukseni olisi, että VP rekkaisi itsensä ja kirjoittaisi kuten tässäkin ja kohtuudella, niin tulisi hänen mielipiteensä myös huomioitua.

        Puustinen on vaan postannut tuon saman jutun tännekin ynnä muualle kymmeniä kertoja. Poistunee aikaa myöten.

        Puustiseen ei kannata kiinittää huomiota, paras vastatoimi trolleille. Ehkäpä tänne tulee joskus rekisteröitymispakko, puustinen lienee jo ikibannissa ja hänen nimimerkkinsä poistettu.


      • Mielialat vaihtuu
        boxi kirjoitti:

        Jos joku lähestyy sopuisasti, tulee sitä palkita.
        VP lähestyy sopuisasti ja se on hyvä. Kiitos blogistasi. Nyt muidenkin tulisi minusta osoittaa asiallisuutta.
        Oma ehdotukseni olisi, että VP rekkaisi itsensä ja kirjoittaisi kuten tässäkin ja kohtuudella, niin tulisi hänen mielipiteensä myös huomioitua.

        Etkö huomannut mm. tätä viestiä jonka VP? lähetti puoli vuorokautta myöhemmin:

        "VP?
        28.10.2014 13:00
        Faktaa olen lyönyt pöytää jo monta vuotta ja takonut päätäni seinään teidän tyhmyreiden kanssa. Minua raivostuttaa niin paljon se, että esittämäni fakta kyseenalaistetaan ja sitä jopa ivataan täällä. Tarkoitukseni on olla hyvä muille ja jakaa hyvää ja tervehdyttävää tietoa. Mutta talipäät täällä vain naureskelevat ja pistävät insuliinia. no omapahan on vikanne, jos ette parane. Minä paranin diabeteksesta ja mielenterveyshäiriöistäni ihan vain LCHF-dieetillä."

        Onko tämä sitä sopuisuutta mielestäsi?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe