jos joku muistaa minut kun jokin ajan sitten kerroin masennuksestani,minua kehotettiin menemään ammattiauttajalle ja meninkinkin.mutta nyt tuli suurin suru lasten isä kuoli jouluna 33vuotiaana,sydämestä johtuvaaan tautiin joka tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta,minulla on täällä kotona apua lasteni kansssa,poika joutuu menemään psygologille,tuska on sanoin kuvaamaton,en jaksa kirjottaa enempää.
tuska lisääntyi
uupunut äiti vastaa
6471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiedän , että voin vaan aavistaa sen suuren surun, mikä sinulla nyt on...koeta jaksaa, vaikka vaan siksi, että poikasi tarvitsee sinua nyt enemmän kuin koskaan
Muistan sinua iltarukouksissani! Enkeleitä elämääsi!
Ei sanoilla voi paljoa lohduttaa!Mutta et oikeastaan voi nousta kuin ylöspäin!Koita jaksaa!
uupunut äiti; olen pahoillani puolestasi. Sinulla on vaikeaa. Mutta koska olet ainoa joka voi lapsia auttaa perheessäsi, sinun täytyy jaksaa. Oletko hakenut itsellesi apua? Hakeudu terveyskeskuslääkärin kautta psykiatrille. Luin aikaisemmat viestisi ja minusta tuntuu, että olet todella avun tarpeessa. Masennuslääkkeet eivät turruta sinua eivätkä vie pois suruasi, mutta auttavat olemaan tukena lapsillasi, auttavat sinua jaksamaan. Niihin ei jää kiinni, ne eivät ole rauhoittavia, ne eivät piristä vaan PALAUTTAVAT NORMAALIN TOIMINTAKYVYN joka oli sinulta kateissa jo ennen miehesi valitettavaa kuolemaa. Please, hae itsellesi apua ja kaiken keskellä muista, lapsesi rakastavat ja tarvitsevat nyt sinua! Voisinko olla avuksi?????
Jos voisin koskettaa
niin kuin ajatuksen kädellä kosketetaan...
Olen pahoillani, tiedän, että voin vain kalpean aavistuksen tuskastasi kuvitella. Olen seurannut aiempaa keskusteluasi ja nyt tätä. Tiedän senkin, ettei sanat paljoa auta, mutta tuntuu kuitenkin kaiken keskellä hyvältä, että olet lähtenyt hakemaan apua itsellesi ja lapsillesi, kotiisi.
Vaikea uupumuksesi ja masennuksesi on kehittynyt pikkuhiljaa ja valitettavasti myös siitä toipuminen yleensä vaatii oman aikansa, joskus pitkäänkin. Ja masennuslääkkeiden vaikutuskin alkaa usein vasta useamman viikon jälkeen (se on oma kokemukseni ja niin minulle sanottiin kun jouduin itse vakavan masennuksen vuoksi hakeutumaan hoitoon). Ja lisäksi jouduit uupumuksesi keskellä kohtaamaan vielä läheisen yllättävän kuoleman ja jäit lastesi kanssa yksin. Sinulla on varmasti raskasta ja ehkä tunnet olevasi umpikujassa. Hyvä, kun olet kuitenkin jaksanut kirjoitella vaikkapa muutamankin rivin. Yritä sitä jatkossakin, kerro vaikka kuinka voit, jaksat.
Lukuisten muiden palstalaisten tavoin käärin sinut ajatuksiini ja toivotan Sinulle voimia ja jaksamista!
Voi että osaan kuvitella sen tuskan sisälläsi.Minä olen kahden poikani sairastumista jo kymmenen vuoden ajan yrittänyt helpottaa, olla
mukana hoitokokouksissa ja muutenkin tukena ,en tiedä onko ollut apua mutta nyt näyttää jo paremmalta. Kiitos ammattiauttajien.
Kukaan muu ei tiedä,eikä tunne sitä tuskaa kuin hän joka sen on itse kokenut tai seurannut läheisen sairautta.
Nyt minä haluaisin auttaa sinuakin, ainakin rukouksin joka päivä.
Poikani,joka on 33v on jo palannut työ elämään mutta koko ajan minulla on jonkunmoinen hätä takaraivossa,en tiedä?Toisella pojalla on vienyt pitemmän ajan n.8v on jo sairastumisesta.
Muuta en osaa.Yritä jaksaa lastesi vuoksikkin.Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi.
otan osaa suureen menetykseesi jos haluat juttu kaveria kirjoita mulle [email protected]