AINA VAIN PARANEE, KESKUSTA VOITTAJA

MIELIKUVAKYSELYSSÄ

Keskusta on selkeä voittaja Yle Uutisten haltuunsa saamassa puolueiden mielikuvamittauksessa.
Keskustaan liitetyt myönteiset mielikuvat ovat vahvistuneet entisestään, Yle kertoo.
Keskustan hyväksi luetaan järkevät ja toteuttamiskelpoiset ideat, vetovoimainen johto ja lisääntynyt luottamus.

18

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kynä savuaa jo

      Kohta Osmium huutaa maataloustuista.

      • Kylläisenä on

        hyvä huudella !

    • Mielestäni on ollut trendi jo vuosikymmeniä, että lähellä uusia vaaleja mielikuvat oppositiosta ovat myönteisempiä kuin hallituspuolueista.

      Hallitus on taho joka tekee meitä kaikkia koskettavia ikäviä päätöksiä jolloin ihmiset ovat tyytymättömiä. Varsinkin näinä taloudellisesti vaikeina aikoina jolloin eioota on pakko jakaa joka puolelle.

      Keskustaan kohdistui saman tyyppinen ikävien mielikuvien ryöppy puoli vuotta ennen 2011 vaaleja ja puolue koki vaaleissa rajun tappion.

      Kolmessa ja puolessa vuodessa keskustan kasvojen kohotus on onnistunut hyvin. Riittääkö se vaaleihin asti jää nähtäväksi.

      • >>>Mielestäni on ollut trendi jo vuosikymmeniä, että lähellä uusia vaaleja mielikuvat oppositiosta ovat myönteisempiä kuin hallituspuolueista.

      • ????????????????????

        Niin...mitä päätöksiä?

        Eihän tämä nykyinen halliutus ole saanut päätettyä mitään sen keskeisistä tavoitteista.

        Sote on ainoa joka on edennyt. Sekin on nyt jo kyseenalaisat ehtiikö sekään. Hallitus onnistui sössimään senkin valmiin oppositiosta tulleen mallin.

        Ainoa mitä hallitus on onnistunut päättämään on leikkaukset, veronkorotukset ja pineyritysten kurittaminen verotuksella jotka on ajaneet Suomen lamaan.

        Päähasllitupuolue on "yrittäjäpuolue" niin asia näyttää vieläkin ihmeellisemmältä. Ihan kuin päähallituspuilue olisi kommunistinen kansanpuolue.

        Kuntakarttaharjoituksia kyllä piirrelty niin että hyllyt on täynnä.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        >>>Mielestäni on ollut trendi jo vuosikymmeniä, että lähellä uusia vaaleja mielikuvat oppositiosta ovat myönteisempiä kuin hallituspuolueista.

        Ei Kokoomus olisi ollut nhgallituksessa kuin yhden kauden jos ihmiset olisi äänestäneet asiatiedon pohjalta. Kokoomus on prändätty kusetuspoppoo.

        Siellä on nytkin puheenjohtajana Herra Prändi. Tuo Prän kuitenkin on saanut kolhuja. Pränditoimisto ei osannutkjaan Prändätä Pääministeriprändiä, vaikka kansanedustajaprändin rakensi todella hyvin. Tuppi joutui itsekin toimimaan. Tuppin omassa toiminnassa ja prändissä oli niin selvä ristiriiita että Prändi ei kestänyt.

        Kokoomuksen prändihän on ollutkin kokonaisuudessan täysi kupla. Olen nähnyt tuon kuplan läpi koko ajan. Jo 1980-luvulta.

        Toinen soheltaja Demarit on valhdelleet silmät ja korvat täyteen koko ajan. Vaaleissa niin "köyhän kavria" ja sitten hallituksissa leikataan juuri noilta köyhiltä. Demarit ei ottaneet oppia edes Lipposen romahduksesta 6%:n mieheksi. Sama valhe jatkuu.

      • kapi - vaari

        Älä Maito-Arska viitsi!

      • niin se vaan on

        Arskalle ajateltavaa:
        On se vähän niinkin, että:
        "Mielestäni on ollut trendi jo vuosikymmeniä, että lähellä uusia vaaleja mielikuvat oppositiosta ovat myönteisempiä kuin hallituspuolueista".
        Poikkeuksellisia tilanteitakin löytyy, kun asioita hoitaa kyvykäs hallitus. V 2007 vaaleissa pääministeri Matti Vanhasen johdolla keskusta pysyi suurimpana puolueena. Takana oli neljänvuoden hallituskausi ja edessä odottivat tulevat haasteet pääministerinä.

      • Rajua texstiä,
        ???????????????????? kirjoitti:

        Niin...mitä päätöksiä?

        Eihän tämä nykyinen halliutus ole saanut päätettyä mitään sen keskeisistä tavoitteista.

        Sote on ainoa joka on edennyt. Sekin on nyt jo kyseenalaisat ehtiikö sekään. Hallitus onnistui sössimään senkin valmiin oppositiosta tulleen mallin.

        Ainoa mitä hallitus on onnistunut päättämään on leikkaukset, veronkorotukset ja pineyritysten kurittaminen verotuksella jotka on ajaneet Suomen lamaan.

        Päähasllitupuolue on "yrittäjäpuolue" niin asia näyttää vieläkin ihmeellisemmältä. Ihan kuin päähallituspuilue olisi kommunistinen kansanpuolue.

        Kuntakarttaharjoituksia kyllä piirrelty niin että hyllyt on täynnä.

        tuo vie jalat alta..

      • niin se vaan on kirjoitti:

        Arskalle ajateltavaa:
        On se vähän niinkin, että:
        "Mielestäni on ollut trendi jo vuosikymmeniä, että lähellä uusia vaaleja mielikuvat oppositiosta ovat myönteisempiä kuin hallituspuolueista".
        Poikkeuksellisia tilanteitakin löytyy, kun asioita hoitaa kyvykäs hallitus. V 2007 vaaleissa pääministeri Matti Vanhasen johdolla keskusta pysyi suurimpana puolueena. Takana oli neljänvuoden hallituskausi ja edessä odottivat tulevat haasteet pääministerinä.

        Mutta myös vuoden 2007 vaaleissa johtavasta oppositiopuolueesta kansalla oli myönteinen mielikuva, sillä kokoomuksen paikkaluku nousi kymmenellä. Hallituspuolue sosialidemokraatit kärsi kahdeksan paikan menetyksen.

        Jonkinlaisena poikkeuksena voi pitää vuoden 1999 vaaleja, joissa negatiiviset mielikuvat kohdistuivat pääministeripuolue sosialidemokraatteihin (tappiota 12 paikkaa) samalla kun toiseen päähallituspuolueeseen suhtauduttiin myönteisesti (voittoa 7 paikkaa). Oppositiopuolue keskusta eteni harvinaisen vähän (voittoa 4 paikkaa).

      • Mielikuvat,

        tämän hallituksen kohdalla on muuttunut todeksi, tälläistä ei ole ennen koettu ei edes -90 pahimman maailmantalouden romahduksen aikana !

    • Väyrynen johtaa

      Väyrysen ansiota, tulevan ulkoministerin, pääministerin ja presidentin.

    • Sopisi hyvin

      Tekisi kyllä mieli antaa Väyrysen vielä kerran yrittää jotain todella isoa raskaskenkäistä ministerivirkaa vaalivoiton jälkeen. Huolimatta ambitioistaan niin ministeripestinsä on aina hoitanut hyvin. Eikun audin takapenkille vaan

      • Väyrynen,

        Tuomioja, raju rinnastus !

      • Niinpä,
        Väyrynen, kirjoitti:

        Tuomioja, raju rinnastus !

        niin..

    • Katkera yrittäjä

      Kokoomus on itse pedannut Keskustan vaalivoiton, aivan samoin kuin Holkerin hallituksen aikaan.
      Kun kaikki on ryssitty huudetaan aina Keskustaa apuun ja Kokoomus yrittää vieläkin roikkua takin liepeessä.
      Kokoomuksen syytä on juuri yhteiskunnan kulujen massiivinen kasvattaminen ja lääkkeeksi yrittäjän kurittaminen.
      Holkeri oli vielä Stubiakin ylimielisempi, minä juon nyt kahvia tai syön silakkaa !
      Nykyhallinto alkoi työhansikkaita jakamalla ja yhteiskunnan töissä olevia nuoleskelemalla jopa 25 prosentin palkankorotuksilla. Nyt sitten Kokoomus ihmettelee miksi julkisen sektorin kustannus on karannut käsistä ?
      Aivan käsittämätöntä sosialismia on valtio palkkajohtajana, paremmat eläkkeet ja pidemmät lomat, täysi Kreikan malli.
      Yrittäjän kyttääminen ja syyllistäminen on sitä Kokoomuksen yrittämiseen innostamista. Päivittäin kulkee radiosta, varo yrittäjä vie rahasi !
      Viimeisimpiä neronleimauksia on yrittäjän pakettiauton käytön kyttääminen, ajavat kuulemma työmatkoja niillä.
      PK yrittäjän konttori on yleisesti kotona ja autossa tuhansien €urojen työkalut tai myytävää tavaraa. Ei sitä mihinkään pimeälle teollisuusalueelle voi jättää potkittavaksi varkaita houkuttelemaan.
      Luulisi olevan parempiakin aiheita todellisten rikollisten kyttäämiseksi.
      Jos yrittäjiä ja työpaikkoja halutaan lisää, on yrittäjäksi ja sosiaaliturvattomaksi ryhtyville annettava tuntuvia etuja.
      Miten olis vaikka ensimmäinen 30 000 € verovapaana, niin eiköhän yrittäjää ja innovaatiota alkaisi syntymään !
      Rakennusalan harmaa on ilman tuhansia kyttääjiä poistettu, kun asunnon myyntivoitto menisi Ruotsin malliin pääomaverolle, niin alkaisi kuitti kelpaamaan.
      Jotenkin tuntuu, että lapsiministereillä on kyllä koulutusta, mutta ei kokemusta ja maalaisjärkeä.

      • Lobbaajat vievät

        noita lapsiministereitä kuin kilipukkia narussa, Kyllönen oli malliesimerkki, panta autoilijoille ja ajokortin hinta taivaisiin kun muualla kortin voi saada peruskoulusta..

      • Raivo,
        Lobbaajat vievät kirjoitti:

        noita lapsiministereitä kuin kilipukkia narussa, Kyllönen oli malliesimerkki, panta autoilijoille ja ajokortin hinta taivaisiin kun muualla kortin voi saada peruskoulusta..

        nousee vieläkin !!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      279
      6102
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1969
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1760
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1231
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1195
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      160
      1093
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1076
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      981
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      951
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      942
    Aihe