Perussuomalaiset "Suomen toivo"! vuodesta 2015
*muu kuin työperäinen maahanmuutto estettävä
*Suomi eroon EU:sta tai ainakin yhteisestä rahaliitosta
*haja-asutuksen paskalaki kumottava
*Pohjoismaista puolustusyhteistyötä vahvistettava
MUISTA ÄÄNESTÄÄ PERSUJA KEVÄÄLLÄ 2015
*muu kuin työperäinen maahanmuutto estettävä
*Suomi eroon EU:sta tai ainakin yhteisestä rahaliitosta
*haja-asutuksen paskalaki kumottava
*Pohjoismaista puolustusyhteistyötä vahvistettava
MUISTA ÄÄNESTÄÄ PERSUJA KEVÄÄLLÄ 2015
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä tämä on Seniori ry:n palsta. Kirjoittakaa hyvät ihmiset eläke- ja ikäihmisten asioista niin täällä on muutakin kuin "nälvimistä" milloin mistäkin.
PS mainostaa omaa puoluetta niin kuin Senioritkin mainostavat omaansa. Tuo
kommenttihan on ihan asiallinen. Meitä vaan kalastelaan äänestäjiksi. PS:lläkin on oma eläkeläisjärjestönsä Oikeutta eläkeläisille. Mutta mitä he ovat tehneet eläkeläisten eteen?
Lähestyin pääministeri Antti Rinnettä kirjeellä ja sain jopa vastauksen. Suomen hallitushan on antanut eduskunnalle esityksen 1.7.2013 voimaan tulleen vanhuspalvelulain muuttamisesta.
Lakiin tuleva muutosesitys on hämmentävää ja pelottavaa luettavaa. Kirjoittavat gerontologian lääkäriopiskelijat Jari Pirhonen ja Linda Enroth.
Kunnat eivät jatkossa ohjaa ihmisiä ympärikautiseen hoitoon, tarvitsemansa hoitoa voivat saada vain varakkaammat yksityiseltä sektorilta.
Että silleen.
Aika kaukana persut on Suomen toivosta. Muutenkin mielipiteissäsi oli lukuisia kömmähdyksiä; muun muassa:
"Suomi eroon EU:sta tai ainakin yhteisestä rahaliitosta"
Äh, EU:sta perussuomalaiset eivät hae eroon. Ainut taitaa olla putinlandian äänitorveksi muodostunut IPU. Ai niin , unohtui, myös muutama Suomen kommunistinen puolue hakee eroa EU:sta mikäli nyt oikein muistan eivätkä ole mieltään muuttaneet.
"Pohjoismaista puolustusyhteistyötä vahvistettava"
Ja taas facepalm. Norja, Tanska ja Islanti ovat jo sanoneet tukeutuvansa pääasiassa NATOon, joten "pohjoismainen yhteistyö" lienee yhtä suurta kuin ennen Talvisotaa (silloinkin sitä ylistettiin ja kuinkas kävi). Kuulostaa monista kivalta, mutta on yhtä tyhjän kanssa.
Taidat olla niitä vihervasureita jotka yrittävät saada maamme vain huonompaan tilaan? Vaikka ei tämä tilanne miksikään muutu vaalien jälkeenkään, sama hölmöily jatkuu mitä edellisen eduskunnan aikanakin. Jos ihmiset osaisivat äänestää uusia edustajia joilla olisi parempi tuntemus kansan hyvinvoinnista ja edenkin vanhuksien paremmasta hoitamisesta? Entisen hallituksen puolueet ovat epäonnistuneet täysin että nyt kannattaa vaihtaa puoluetta ja edustajia.