Kaksisuuntainen mielialahäiriökö ?

Perimmäisenä syynä lapsenmurhiin Rautavaaralla. Niimpä niin, ei sitä sosiaalitantat ja hihhuliuskotuomarit ymmärrä millaiseen vaaraan lapset asetetaan kun huoltajuuksia jaellaan muun syyn, kuin lasten etujen mukaisesti. Riski on jo siinä kun hyvin tutkimustuloksiin perustuen tiedetään että lapset sairastuvat itsekin sairaan äidin tai isän huollossa, mutta eipä sellaiset asiat taida tulla tuomarin mieleen kun uskonveli tai sisar pyytelee palveluksia huoltajuusasiassa.

" Toisaalta hänet tuntevat kuvailevat äitiä henkilöksi, jonka mielialat vaihtelivat voimakkaasti. "

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014102818786366_uu.shtml
12279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jäänyt siis lapsena vaille rakkautta ja turvallisuuden tunnetta. Niin Olen kuullut kertovan lapsuudestaan eräänkin henkilön. Toivottavasti psyykensairaat eivät enää saisi lasten huoltajuutta vaan päätökset tosiaankin tehtäisiin oikeudessa lasten edun mukaisesti.

" Tapaukseen etsitään eri syitä, mutta kriminaalipsykiatrian asiantuntija Hannu Lauerma sanoo Ylen haastattelussa, että perhesurmaajia yhdistää yleensä persoonallisuushäiriö."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014102818789109_uu.shtml

Äänestä

omat asiat kuntoon ja sitten vasta voit kommentoida toisten asioita.

Äänestä
  • Niin

    Äänestä

Laakeripummillehan ei ilmeisesti huoltajuutta myönnetty. Syyn hän kertoi kirjoituksessaan.

Äänestä

Bibolaarista (kaksisuuntaista mielialahäiriötä) potee suomessa joka neljäs kansalainen ja sillä diaknoosilla ei ole mitään tekemistä tuossa tapauksessa!

Äänestä

."... Toivottavasti psyykensairaat eivät enää saisi lasten huoltajuutta vaan päätökset tosiaankin tehtäisiin oikeudessa lasten edun mukaisesta..."

Päätökset tehdään oikeudessa lasten edun parhaaksi, kuten itsekin sen tiedät!

Äänestä
  • Jaaha, että on lasten edun mukaista että heidät murhataan. Hienoa päättelytyötä sinulla, heh..

    Äänestä

  • von Lagerbom kirjoitti:

    Jaaha, että on lasten edun mukaista että heidät murhataan. Hienoa päättelytyötä sinulla, heh..

    Olisi lapsen edun mukaista, että miehille tehtäisiin jokin testi, ennen kuin he saisivat siittää lapsen maailmaan!
    Naisetkin voitaisiin tasapuolisuuden nimissä testata siltä varalta, etteivät levittelisi jalkojaan kaikille kaksilahkeisille!

    Jos sen vertaa, et ole kyseistä kolaritapausta seurannut, ainakaan lehtitietojen mukaan heillä ei ollut oikeusprosessia käynnissä lasten huoltajuudesta.
    Kukaan ei varmaan aavistanut, että kyseisessä tapauksessa äiti tekisi tälläisen ratkaisun.
    Tapaus ei tarkoita sitä, että KAIKKI NAISET sekä yh:t tekisivät samoin.

    Sinua ehkä naurattaa kaikkia järkyttänyt tapaus, minua ei.

    Äänestä

" vähän " höppänä,kun kirjoittelet Porinkin palstalle.

Äänestä
  • Sillä on varmaan Porinkin suunnalla ex. Jota tahallaan yrittää ärsyttää.

    Äänestä

monisuuntainen mieliala häiriö ja vielä hel´vetin paha

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kartanomagister kirjoitti:

Perimmäisenä syynä lapsenmurhiin Rautavaaralla. Niimpä niin, ei sitä sosiaalitantat ja hihhuliuskotuomarit ymmärrä millaiseen vaaraan lapset asetetaan kun huoltajuuksia jaellaan muun syyn, kuin lasten etujen mukaisesti. Riski on jo siinä kun hyvin tutkimustuloksiin perustuen tiedetään että lapset sairastuvat itsekin sairaan äidin tai isän huollossa, mutta eipä sellaiset asiat taida tulla tuomarin mieleen kun uskonveli tai sisar pyytelee palveluksia huoltajuusasiassa.

" Toisaalta hänet tuntevat kuvailevat äitiä henkilöksi, jonka mielialat vaihtelivat voimakkaasti. "

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014102818786366_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu