Tositarina. Lukekaa!

Paula ei uskonut...

Kerron erään keskustelun pätkän. Luin sen näiltä palstoilta ja myös Maaseudun Tulevaisuuden netti keskusteluista.

Lehtomäen puoluetoveri oli varoittanut jätevesiasetuksesta, hinnoista ja kansan reaktiosta.

" Se asetus pitää perua." Lehtomäki: Mutta kun niin moni on jo kerinnyt ottaa jätevesipuhdistamon!" Puoluetoveri: " Silloinhan jos tapahtuu haaksirikko merellä ja kymmeniä ihmisiä on jo kuollut niin pitäisi oikeudenmukaisuuden antaa loppujen hukkua koska se epäoikeuden mukaista jo kuolleita kohtaan." Vastauksena Lehtomäen ahdistunut katse.

" Mielenkiintoista, sanoisin." t. lukija Lieksasta.

16

324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • m.n

      Nykyiset kolme saostuskaivoa takapihalla on kyllä riittänyt pitämään bakteerit poissa juomavesikaivostamme etupihan puolella. Lineevätkö sitten jotenkin koukanneet sinne Itämereen!
      Toivoisimme, etteivät päättäjät tekisi nykyistä elämäntyyliämme aivan mahdottomaksi. Pärjäämme kyllä pienillä eläkkeillämme, mutta tämmöisiin suuriin investointeihin ei resurssit riitä!

    • valehtelua

      MOT-ohjelmassa "Hyttysenpäästö Itämeressä" 18.2.2008 kerrotaan, miten jätevesiasetus perustuu hihasta vedettyihin lukuihin. Ohjelmassa näytetään, miten omakotitalon jätevdet on johdettu ojaan, joka kuivuu muutaman metrin matkalla itsestään. Siinä tapauksessa ei tarvita mitään "järjestelmiä", vaan jätevesien ravinteet menevät kierrätykseen ojan heinien ja muiden kasvien toimesta!

      Jätevesiasetus perustuu siis valheelle.

      Helsingin Sanomat elokuu 2014.

    • tilaaja

      Tämä on täysin torso ja epäoikeudenmukainen asetus/laki.
      Jos jossain on todellinen vaara jätevesien joutumisesta vesistöön, nämä paikat ovat kuntien tunnistettavissa ja korjattavissa.
      Kun vaaraa ei ole, mitä älliä on laittaa rahaa turhaan.
      Ai niin, ympäristöministeriö saa rahaa laitevalmistajilta siitä, että se tekee turhia asetuksia joilla työllistetään laitevalmistajia, lobbareita ja konsultteja.
      Kukaan ei tunnu pitävän tervejärkisten kansalaisten puolta.
      Rakennukset on tehty silloisten määräysten mukaisiksi.

      Helsingin Sanomat syyskuu 2014.

    • hukkaputki...

      - Jätevesiasetus ei nyt toimi ja maaseudulla ihmisten rahat menevät suoraan sanoen itse sinne viemäriin. Lähivesien suojelusta kaikki on varmasti yhtä mieltä, mutta tämä jätevesiasetus ei nyt palvele edes sitä. Toimii monesti toimimattomien laitteiden kautta juuri päinvastaisesti, totesi Heinonen.

      Kansanedustaja Heinonen jätevesiasetuksesta. Kokoomus.

    • järkeä...

      "Mielestämme kiinteistöissä, jotka eivät sijaitse pohjavesialueella ja joissa lähin vesimuodostuma on kaukana ja naapuriin matkaa satoja metrejä, asetuksen velvoitteet voitaisiin täysin unohtaa. Asetus jopa syyllistää haja-asutusalueella asuvia ihmisiä väittämällä, että heidän vesistökuormituksensa on 6–8 kertaa suurempaa kuin kaupungissa asuvan kansalaisen.!"

      Helsingin vesiensuojeluyhdistyksen johtaja A.Särkelä TM-RakennusMaailmassa.

    • kuka...

      " Viime aikoina ympäristöhallinto on korostanut uudistuksensa tärkeyttä pohjavesien suojelemiseksi. Väite on outo, sillä puhdistuslaitoksille ei ole asetettu minkäänlaisia vaatimuksia ulosteperäisten bakteerien poistamisesta. Eivätkä pömpelit siihen kykenekään. Ja kertokaa, missä sakokaivon pilaamasta pohjavedestä olisi aiheutunut sairastumisia tai kuolemantapauksia? "

      Ylen toimittaja M. Backam kirjoittaa näin ylen nettisivuilla.

      Kuka tietää kuolleiden/sairastuneiden määrän?

    • Syke valehtelee

      Veikko Saukkonen · Huippukommentoija · Työskentelee yrityksessä City of Helsinki

      Laki perustuu Syken valehteluun, sen ilmoittamat haja-asutuksen kuormitukset ovat täysin mahdottomia. Oikea kuormitus on ainakin 10 kertaa pienempi kuormitus kuin se, jonka Syke antoi viranomaisena Eduskunnalle ja totuutena.Syke perustelee valehtelua "Akateemisena päättelynä"...tämä ei ole leikin asia, koska sama valehtelu likaa Suomen mainetta Itämeren saastuttajana. Syke ei ole sanallakaan maininnut että kuntien puhdistamot ovat päästäneet vesiin 60 000 fosforia 1954-2004 välisenä aikana tai Venäjän kanaloiden on arvioitu tuottavan 2 miljoonaa tonnia kanankakkaa/vuosi, jossa on 8 kg fosforia/tonni eli 160 000 th fosforia ja se ei ole vaikuttanut mitään ...ei taida rohkeus riittää väittää, että siitä yli 100 % ravinteista valuu vesiin, kuten haja-asutusalueislta SYKE:n mukaan valuu. Edellinen lainkorjaus kaatui siihen ongelmaan, että kuka korvaa investoinnit toimimattomista ja tarpeettomista laitteista, lasku on kasvanut jo varmaan 100 miljoonaan euroon.

      Verkkouutiset Nykypäivä.

    • QWER1

      Mummonmökkien jätevesillä ei ole mitään vaikutusta Itämeren rehevöitymiseen. Kohtuuttomat talokohtaiset 15 000-20 000 euron investoinnit ovat puhdasta rahan hukkaamista. Perussuomalaiset ovat vaatineet haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen kumoamista jo vuodesta 2011. Asetus on yksi esimerkki EU-säännösten yksisilmäisestä tulkinnasta. Se mikä voi olla tarpeellinen tiiviisti rakennetussa Keski-Euroopassa, ei toimi harvaan asutussa Suomessa. Yhden muotin direktiivitulkinnat mahdollistavat ainoastaan törkeät rahastusoikeudet puliveivareille.

      Kehotan kansalaisia sinnittelemään niissä talouksissa, joissa on ehjät jätekaivot. Vuoden 2015 vaalien jälkeisissä hallitutusneuvotteluissa perussuomalaiset vaativat jätevesiasetuksen kumoamista.

      Marko Kulpakko (ps.)

      Saa nähdä toteutuvatko lupaukset? Toisaalta KAIKKI PUOLUEET VIHREITÄ LUKUUN OTTAMATTA KANNATTAVAT RAJUJA LIEVENNYKSIÄ, KEPUKIN ESITTÄÄ JATKOAIKAA KUNNES TALOON TEHDÄÄN PERUSKORJAUS. JA GRAHN-LAASONEN TYRMÄÄ ASETUKSEN TÄYSIN. ON LUVANNUT MUUTTAA SEN ETTÄ "MAALAISJÄRJELLÄKIN ON HYVÄKSYTTÄVISSÄ."

      ODOTTAKAA, VOITTE SÄÄSTÄÄ ISONKIN SUMMAN RAHAA.

    • QWER1

      Jätevesiasetus on susi. Se on kumottava kokonaisuudessaan. Pieni säätö ei riitä - Paula Lehtomäen aikana tehtiin pieniä muutoksia, mutta ne olivat lähinnä kosmeettisia.

      Suomessa on oikeitakin ongelmia. Poliitikkojen on syytä kumota jätevesiasetus kokonaisuudessaan, eikä alkaa saivartelemaan yksityiskohdista. Poliitikkojen on syytä keskittyä julkisen sektorin karsimiseen ja työllisyyden parantamiseen - muitakin oikeita ongelmia on!

      Haja-asutusalueiden asukkaat ovat tyytyväisiä aikaan ennen jätevesiasetusta. Jätevesiasetus ei paranna ympäristön tilaa eikä asukkaiden elämän laatua, joten se joutaa mennä.

      Samalla tulee lopettaa asukkaiden liittäminen jätevesiosuuskuntiin pakolla.

      HS SYYSKUU 2014.

    • QWER1

      Jorma Törmänen · Huippukommentoija · Eläkkeellä yrityksessä Stora Enso

      " Niin makaa kuin petaa. Tämän asian vuoksi hävittiin vaalit. Ei se muuksi muutu. Toivottavasti uusi ympäristöministeri hoitaa asian kuntoon. Totta kai muut puolueet käyttää tilannetta hyväkseen."

      Suomenmaa lokakuu 2014.

    • QWER1

      Eduskunnan perustuslakivaliokunta vaatii nykyisen jätevesiasetuksen kumoamista.

      Perustuslakivaliokunnan mielestä asetus sisältää määräyksiä, jotka olisi nostettava lain tasolle.

      Valiokunnan mukaan hallituksen ja eduskunnan ympäristövaliokunnan on valmisteltava jätevesisäännökset, joiden vaatimukset ovat sen tasoisia, että ne voidaan kohtuullisella investoinnilla ja toimivalla tekniikalla täyttää.

      68 vuoden ikäraja
      Valiokunnan mukaan jätevesien käsittelystä vapauttamiselle voidaan asettaa 68 vuoden ikäraja. Valiokunta esittää harkittavaksi myös, voitaisiinko automaattinen vapautus myöntää myös kansaneläkkeen perusteella.

      ILTASANOMIEN ARKISTO.

    • QWER1

      Jätevesiasetus - Neljän miljardin kupla

      14.09.2014

      Kotitaloudet maksavat yli 10 000 euroa per talous toimimattomasta jätevesijärjestelmästä. Näitä maksumiehiksi joutuvia talouksia on Suomessa yli 400 000.

      Jätevedenpuhdistuslaitteisiin on tehty jo satojen miljoonien hukkainvestointi. Mitä nämä toimimattomat laitteet sitten tekevät? Kansankielellä sanottuna ne toimivat kahvinsuodatuspaperin tavalla. Porot jäävät paperiin, mutta vahva neste läpäisee järjestelmän. Eli tässä tapauksessa vain pökäleet saadaan pois, kiteyttää perussuomalaisten työmies Matti Putkonen.

      JUHA VUORIO. OULU.

    • QWER1

      " On tärkeää, että haja-asutusalueilla pidetään huolta jätevesiasioista, ja ymmärrän, että siellä kaikilla kansalaisilla on vastuu. He eivät halua millään tavalla saastuttaa ympäristöä ja noin pois päin. Mutta sanotaan, että kuivalla maalla asuvilla ei tarvita mitään kalliita järjestelmiä."

      OSMO KOKKO EDUSKUNNAN KYSELYTUNTI.

    • QWER1

      jtu02.10. 21:0852

      Tutkin juuri jätevesijärjestelmiä omakotitalon remontoinnin vuoksi. Korkeakoulun tutkimuksessa olivat mukana 2 panospuhdistamoa ja vanha perinteinen kaivo , jossa 2-3 osaa ja imeytyskenttä. Analyysissä todettiin uusien panospuhdistamojen päästöjen olevan korkeammat kuin vanhan kaivon ja imeytyksen.

      Onko "uudistus" lobbareitten aikaansaama rahastuskeino saada myytyä näitä muovisäiliöitä?

      ILTALEHTI LOKAKUU 2014. KESKUSTELUPALSTA. PITÄNEEKÖ JUTTU PAIKKANSA. MINÄ EN TIEDÄ. SEKAVA SOPPA KUITENKIN.

    • Semmosta vedätystä.

      Niin pitkään kun kaivoksien turmeltuneet maat ja vesistöt on puhdistamatta niin pitkään kannattaa odottaa,jos ei noita vahdittu niin kuka vahtii noita ihmisten jätekaivoja.

      Kumpi on pahempi talvivaara vai ihmisten pissi luontoon.

      Itämeren saastuneisiin vesistöön voitaisiin aloittaa venäjän puolelta,sitten kun he eivät saastuta sitä niin sitten vasta pieni suomi osallistuu hankkeeseen.

      • qwertyubfr

        Ääni perussuomalaisille niin asetus kaatuu ja säästyy maaseudun asukkaiden rahat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2910
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2155
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1574
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      71
      1033
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe