Jätevesien putkituspakko?

Sieltä ns.puhdistamojen kautta vesistöihin ja mereen.Haja-asutuksen omat toimivat ja käytännön vahvistamat tavat ovat parhaat ja puhdistuvat lähellä pienin kustannuksin.
Voihan sitä pakotella näihin vempaimiin ja hyödyttää lobbareiden kassoja.Vaan tässä maaseudun"taloudellisessa"tilanteessa yhtään ainutta killinkiä ei riitä joutavien härdellien investoimisiin eikä yllä pitoon.
Kuka edustajistamme pystyy tiukasti vetämään koko jutun pois listoilta.Ei riitä,että pohditaan.
569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nimenomaan, maalaijärkeä kehiin ja turha viherhömpötys roskikseen.

Äänestä

Kepu osti vaan maatiloille vapauden päästöjen rajoittamisesta. Kun oli vahtoehto, että joko maatilojen rajoitettava päästöjä tai sitten kaikki haja-asutusalueiden kiinteistöt pakotetaan rakentamaan jätevedenpuhdistamotasoiset jätevesijärjestelmät, niin Kepu päätti aiheuttaa jättikulut kaikille haja-asutusalueiden kiinteistöille. Ja siis samalla tapaa maaseudun. Kaikki kunnallisen jätevesiverkon ulkopuolella olevat rakennukset muuttuivat käytännössä arvottomiksi ja näinhän tilanne on, että iso osa pankeista ei tällä hetkellä käytännössä kelpuuta niitä vakuudeksikaan; yli 20 km päässä keskustasta oleva talo on käytännössä arvoltaan nolla.

Mutta näinhän on toiminut kyseinen puolue aikaisemminkin, ei tämä ole uutta.

Kepuhan muuten itse asiassa on Suomen talouden tämän hetken kurjimukseen syyllinen, jos muistellaan historiaa hiukan taaksepäin.

Katsopas taulukko reaalitulojen kehityksestä http://tiedostot.taloussanomat.fi/files/panorama_Reaalitulokehitys.jpg

Tuloerojen kasvun räjähdys sijoituu Kepun Ahon 26.4.1991 - 13.4.1995 ja Demareiden Lipposen 13.4.1995 - 15.4.1999 hallitusten valtakausiin; ja kuvaa hyvin kyseisten puolueiden nykyistä ajattelumalliakin.

Keskeinen tuloerojen kasvuun vaikuttanut tekijä on vuoden 1993 verouudistus, jossa ansiotulojen ja pääomatulojen verotus eriytettiin toisistaan. Kepu:n Esko Aho hallituksineen toteutti tuon. Tuolloin alkanutta kehitystä ja vahinkoa ei ole kukaan pystynyt sen jälkeen korjaamaan tai sitten halunnut, ihan miten vaan. Mutta Kepun jälkeen oli vaikka kaksi Demarien hallitusta peräkkäin vetämässä hommaa, ja tuloerojen kasvu vaan kiihtyi, kts. graafi ystävällisesti.

Seurauksena entistä suurempi osa pääomasta (rahasta) alkoi kertyä hyvin pienelle porukalle, joka käyttää sitä niukasti. Koska yksi ihminen esimerkiksi voi "järkevästi" käyttää vain tietyn määrän pääomaa. Seurauksena keski- ja pienituloisten käytettävissä oleva rahamäärä on jatkuvasti pienentynyt, seurauksena vaikka kotimainen kysyntä on laskenut. Seurauksena on jatkuvasti kadonnut työpaikkoja, koska ihmisillä ei ole irtopääomaa kotimaisen kysynnän toteuttamiseen. Toimillaan Keskusta varmisti kotimaisten yritysten ja talouden alasajon, eikä tilanne ehkä ole enää koskaan korjattavissa. Iso osa yrityksistä on siirtänyt toimensa toisaalle, koska kotimaista kysyntää ei enää riittävästi ja tuotteet kannattaa tehdä halvempien kustannusten maissa lähempänä tuotteiden käyttömaita.

Ja jos pääsevät taas hallitukseen, niin sitten on näitä lisää tiedossa :o/

Äänestä
  • Ja Keskustan Vanhasen aikaansaannoshan oli tämä veronmaksajien suur-rahareiän tekeminen, siis Talvivaaran kaivos. Kepun aluepolitiikan ja Vanhasen hallituksen siis. Kiva, että joka mökin mummolle ajoivat puhdistamojen rakennusvelvoitteet samaan aikaan, kun järjestivät yhden Suomen suurimmista ympäristövahinkojen aiheuttajista. Likavesiä sieltä laskettu tänne Saimaan vesistöönkin... Eihän ne syanidit ja raskasmetallit vaarallisia ole mammojen & taatojen saunasaippuaan verrattuna?!!

    Äänestä

  • Niin, ja unohtui nämä Kepun ajamat tuulituet! Koska osalla Kepun äänestäjäkunnasta on sitä joutomaata tuolla maaseudulla, piti "ympäristöasian" varjolla Kepun silloin ajaa läpi nämä tuulivoiman rakentamis- ja syöttötariffituet. Joka vuosi pari miljardia egeä veroeuroja hukkaan siihen, että propellit maisemassa pyörii ja pääosin ulkomaiset firmat kuppaavat verorahat. Mutta saapahan muutamat Kepukannattaja-maanomistajat vuokraeuroja propellimaista jne.; alkuviikolla Ylen MOT-ohjelman mukaan noin 100 000 egeä/propelli/vuosi. Että sinänsä...

    Äänestä

Mot otsikko oli miellettiin ,etteä maanviljelijät saisivat noita vuokria.Ehei ne on kaupunkilaista omistajaa jotka näitä mylly paikkoja vuokraavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikku r. kirjoitti:

Sieltä ns.puhdistamojen kautta vesistöihin ja mereen.Haja-asutuksen omat toimivat ja käytännön vahvistamat tavat ovat parhaat ja puhdistuvat lähellä pienin kustannuksin.
Voihan sitä pakotella näihin vempaimiin ja hyödyttää lobbareiden kassoja.Vaan tässä maaseudun"taloudellisessa"tilanteessa yhtään ainutta killinkiä ei riitä joutavien härdellien investoimisiin eikä yllä pitoon.
Kuka edustajistamme pystyy tiukasti vetämään koko jutun pois listoilta.Ei riitä,että pohditaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu