no tulihan se tällekkin päivälle

ilmajoella suoralla tieosuudella
henkilöauton kuljettajan hengen vaatinut rekkakolari
ja toissa päivänä 16 vuotias oli puukottanu ja uhri kuoli
seppälän yt neuvottelut
irtisanoo enintään 380 henkilöä
ja vielä kaikenlisäksi putinilla epäillään olevan syöpä.
49141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Rakkaat seura-kuntalaiset.
Olemme tänään kokoontuneet siunailemaan ja itkeskelemään.
Yksi jäsenistämme on tuominnut 3 taivaisiin, itsensä turmioon ja yhden epä-
toivoon.
Miten se nyt sitten meneekin.
Kiittäkäämme jumaliamme painamalla päämme.
Tapahtukoon heidän tahtonsa.
Olkaamme kiitollisia että meille on annettu mahdollisuus elää ja katsoa kuinka
toiset kuolevat.
Seura-kunta nouse ylös!
Kuvaannollisesti heitän hiekkaa niin heidän, kuin teidänkin silmillenne.

Hu: 22.4.19 Älä ihminen leiki jumalaa, muista! sinua tallataan.

H.

Äänestä

Sambian presidentti luemma kuollut.

=DW=

Äänestä
  • "..."

    Jatketaanko Ahtisaarella?

    H.

    Äänestä

Rukoileminen on palvomista anelemista saadakseen puhtaan omantunnon ja voi hyvillä mielin tehdä ilkeyksiä.

Tiina ' ei päivää ettei uutisia uutimista.

Äänestä
Aloittaja

se nyt on sama vaikka
sambian pressa heittää veivinsä
niitähän on muutenkin siellä liikaa
ei pressoja mutta sambialaisia.

Äänestä
Aloittaja

mutta mehän täällä kohta kuollaan sukupuuttoon
jos tää tappotahti jatkuu kovinkin pitkään...

Äänestä

Justii luin Myrskylässä oli karhu lähteny ratsastajan perään hevonen oli tälläkertaa nopeampi.
Koko ajan tapahtuu tiedoitusvälineet kilpailee kuka ensin saa uutisen maailmalle.

Äänestä
  • Suomessa on syntyvyys vähentynyt. Ei ole kohta uhreja.

    Äänestä

Aloittaja

olispa kiva ottaa kisat karhun kanssa
kumpi on nopeempi karhu vai minä
vaikka näitä syrjäkylän teitä tallaan
ei oo koskaan tullu karhua vastaan
paskan oon kerran nähny.

Äänestä
  • Joo kerran takavuonna marjassa törmäsin läjään aikani pähkäiltyä totesin karhun tekeleeksi, oltiin samalla marjamailla kun läjässä oli kovasti puolukoita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    €-- kirjoitti:

    Joo kerran takavuonna marjassa törmäsin läjään aikani pähkäiltyä totesin karhun tekeleeksi, oltiin samalla marjamailla kun läjässä oli kovasti puolukoita.

    tää mun näkemä läjä
    oli menneen kesän paskoja
    kun paljastu keväällä lumen alta.

    Äänestä

Niinpä niin, uutisilla on aikansa ja paikkansa.
Varsinkin kun uutiset ovat väärällä paikalla.
Silloin voi ottaa oman aikansa.

H.

Äänestä
Aloittaja

niin ja teetättihän se hoitaja tosiaankin
testamentin vanhuksella
ja sen jälkeen listi sen
keinot on monet
sano akka kun kissalla pöytää pyyhki.

Äänestä
  • Jee luin hesarista murhaaja hoitureista, siis pelkästään rahan takia ettei tulisi ilmi, on lyhyt näköistä.
    Murha pitää suunnitella kunnolla eikä hutiloiden....!

    Äänestä

  • €-- kirjoitti:

    Jee luin hesarista murhaaja hoitureista, siis pelkästään rahan takia ettei tulisi ilmi, on lyhyt näköistä.
    Murha pitää suunnitella kunnolla eikä hutiloiden....!

    Onko jossus uutisoitu hyvästä ansioituneesta hoitajasta ja ketä se kiinnostaa.

    Äänestä

Muista kuitenkin että sinä et elä.
Hoitajasi elävät.
He, jotka niin paljon pashaa kuuntelevat.
Mitä jätät jälkeesi?
Ruttuun halitun auton?

H.

Äänestä

Joko miehen tappaja ja lasten hyväksikäyttäjä rouva Auer on saanut ansaitsemansa tuomion. Vai jatkaako tuomarit rahastusta. Verorahoillahan sitä oikeutta käydään. Eihän rouvalla ole tuloja mitä nyt vankilan päiväraha.

Äänestä
  • Fiksua kommentoida keskeneräisiä asioita puskasta

    Äänestä

Ompa hupaisa alku ketjulla. Yksi saarnaa ja toiset puhuu mistä sattuu:)))))

Äänestä

Palstalaiset ei pidä meteliä kirjoittaessaan, mitenkä olisi jos palstalla voisi keskustella ääneen !

Äänestä

Lisään tähän sekahedelmäkeittoon yhden..... asian joka nosti karvat pystyyn melkein....Kalenterissa jossa on päivänsankareita....merkittäviä ja kuuluisia henkilöitä....Tänään oli syntynyt Jammu Siltavuori....."jammu"setä....en voinut välttyä inhoreaktiolta....rikollisista tehdään aina kuin olisivat sankareita.....kun ajattelee mitä hänkin oli tehnyt...puhutaan pehmosti jammusedäksi....

Äänestä
  • Voi mahoton kun alko tekemään mieli sekahedelmäsoppaa ja riisipuuroa. Täytyypä tekaista pyhäinpäiväksi sellaset jälkiruoat.


    p.s vaihdoin nimimerkkiä (rimmir tänään)

    Äänestä

  • Voi pyhä Yrjänä sentään! Kaikenlaisia syntymäpäiviä! Silloin kun minä olin pieni tyttö, niin yleisesti sedillä oli tapana sanoa; "tule tyttö tänne sedän polvelle" ja "sinusta tyttö minä kasvatan vaimon itselleni". Hyiiiiiii, onneksi sitä ei silloin tajunnut!
    Minkähänlaisia namu-setiä ne noissa liikekeskuksissa joulupukin kaavuissa liekuttavat ja hyppyyttävät lapsia.

    Äänestä

Voi voi
tällämenolla eläkeläiset loppuu Suomesta. Ja ne jotka pääsee eläkkeelle ei saa juuri mitään, kun ei ole töitä, eikä tuoja

Äänestä

Siinä sitä näkee kun tarpeeksi tapahtuu ei kukaan jaksa enää kommentoida.
Puhutaan karhunkakasta ja sekahedelmäsopasta. Viitataan kintaalla kuolemisiin,
viisveisataan Putinin sairauksista. Puhumattakaan että pappia muuhun tarvitaan,
kun pirskottelemaan hiekkaa ryttyynmenneen auton päälle.

Äänestä

Juu ja läheisen nuori työkaveri tappoi itsensä karhun kankahille. Ei ylittänyt uutiskynnystä, lienee jo niin tavanomaista. Kun ei ollut hoitajakaan.

Äänestä
Aloittaja

tänä aamuna brooke on vaan tosi tuohtunu
ritke onkin rakastunu siskoon
kyllä tämmöinen sekahedelmäsoppa käy hyvin
tähän päivään
kun uutiset on mitä on
ei niitä jaksa aina niin tosissaan ajatella
ihan jännityksellä odotan kuka murhaa kenetkin tänään.

Äänestä
  • Tosissaanko?

    Äänestä

  • Aloittaja

    ??? kirjoitti:

    Tosissaanko?

    rooke ja ritke on ihan tosissaan
    mutta mää en :)

    Äänestä

Aloittaja

mikähän tolle meidän telkalle tuli
yhtäkkiä kuva vaan jätkähti paikalleen
ja tuli teksti ettei valittua ohjelmaa ole viritetty
jokaisella kanavalla sama juttu
ja kaukosäädinkin oli ihan rauhassa
tossa pöydällä enkä ollu siihen koskenu tuntiin.

Äänestä
  • Meille tulee useinkin sateella.

    Äänestä

  • Aloittaja

    plimp plomp kirjoitti:

    Meille tulee useinkin sateella.

    täällä paistaa aurinko
    ja joskus tulee yhdelle kanavalle se teksti
    mutta nyt on kaikilla kanavilla
    ja katoin just toisestakin telkasta
    sama juttu
    ei varmaan telkka hajonnu
    mutta jotain häikkää yhteyksissä varmaan.

    Äänestä

Kyllä Brooke vielä Ridgen saa, on sillä kokemusta siinä hommassa.
Mun sisko on katsonut sarjaa niin kauan kun se on kestänyt.
Minä putosin kelkasta jo aikoja sitten, keljutti se suhdesekoilu, luulin että tarttuu.

Äänestä
  • Aloittaja

    tylsimpinä päivinä mää toivon että tarttuis
    tulis vähän vipinää tänne maallekkin
    mutta kun ei oo tarttunu
    en oo vielä lähteny naapurin isännän mukaan
    eikä naapurin emäntä oo ollu koskaan
    suutelemassa intohimoisesti mun miehen kanssa
    kun tulen yllättäen kotiin.

    Äänestä

Kuuleppas Tiina.
Meikä viettää noin puolivuotta maalla, ei kerkiä pitkästymään tosin talviaika on vähän erillaista mutta olen osittain ollu talvia siellä.
Tämä kaupunki elämä en löydä virikkeitä johtunee itestä, siellä maalla en kerenny tv paljon katsomaan ruuan perräiset otin aina muuten meni mukavasti vaikka jouten jouten olokin siihen on osattava asennoitua,

Äänestä
  • Aloittaja

    mää taas vietän koko vuoden
    siinä on se toinen puoli liikaa kaupunkilaistytölle
    en ole puutarhan hoitaja tyyppiä
    en tykkää haravoida
    en kalasta
    joutenoloon oon kyllä aina osannu asennoitua
    no tänään kumminkin meen kaupunkiin
    konserttiin ystävän kanssa
    ja sit taas palaan tänne ah niin ihanan luonnon helmaan...

    Äänestä

Mun kesäpaikan naapurissa, ihan lähellä, on talo jossa asuu yksinäinen poikamies.
On oikein kiva ja mielellään juttelee ja tulee ihan meidän pihallekin.
On jotain 45v ei meinaa naissuhteet näköjään onnistua. Naiset tulee ja menee.
Talo on komea ja piha vielä komeampi. Joskus minä kyllä vähän pelkään kun
iltapimeä tulee, laitan oven lukkoon, varmuuden vuoksi. Laitanko oven lukkoon
kun en luota itseeni, vai häneenkö. Minäkin kun olen.....

Äänestä
  • Aloittaja

    täällä naapureina on
    mun miehen 78 vuotias serkku vanhapoika
    ja toinen naapuri on noin 70 v leskirouva
    vähän yksinkertaisen ja juopon aikamiespoikansa kanssa
    ja tää tie jossa asutaan päättyy tonne puolen kilsan päähän
    ja meidän pihatie päättyy järveen
    en pidä ovia lukossa
    koska ei tänne kukaan koskaan eksy
    eikä tule käymään jos ei ilmoita.

    Äänestä

Vanhoja poikamiehiä ja rikkaan tuntuisia on usseimpia tuolla meiän mualla, ovat jääneet talon pitäjäksi naikkoset häipyneet kuka minnekkin. Vaikka heillä on olemista nii sivusta katottuna he eivät vaikuta hirveen onnellisilta tulee mieleen siunattu hulluus, se nyky elämä olis siellä naisillakin olemista vaan ei niin ei.

Äänestä
Aloittaja

on ihanaa olla minä
otan juuri oikeantyyppisiä ihmisiä päähän.

korppis tässä kerrattain kyseli
mun afirismeista joita on tullu tässä jaeltua
ihan niinkun mielialan mukaan
toi sattu tänään silmiin ja siinä on ideaa
se sopii just mulle
mutta tänään on hyvä päivä
eilenkin oli hyvä päivä
ei vielä uskalla sanoo että
hyvästi kurjuus tervetuloa normaali olotila :)

Äänestä
  • Oikeantyyppiset ihmiset? Sekin pitäisi selkeyttää ketkä ovat näitä oikeantyyppisiä ihmisiä.

    Mitä tulee itseeni lie selvää, että ärsyttäväksi minussa koetaan se, että en osaa olla nöyrä jollekin henkilölle joka kuvittelee olevansa parempi kuin minä. Huom! kuvittelee sillä kuvitteluksi sellainen itsepetos jääkin.

    Hyvä päivä täälläkin, sellainen day off taas väliin. Täytimme juuri viimeisten viikkojen almanakkaa ja kiirettä pukkaa.

    Nyt alan valmistelemaan tarjoiltavaa viikonloppuvieraillemme Belgiasta.

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Oikeantyyppiset ihmiset? Sekin pitäisi selkeyttää ketkä ovat näitä oikeantyyppisiä ihmisiä.

    Mitä tulee itseeni lie selvää, että ärsyttäväksi minussa koetaan se, että en osaa olla nöyrä jollekin henkilölle joka kuvittelee olevansa parempi kuin minä. Huom! kuvittelee sillä kuvitteluksi sellainen itsepetos jääkin.

    Hyvä päivä täälläkin, sellainen day off taas väliin. Täytimme juuri viimeisten viikkojen almanakkaa ja kiirettä pukkaa.

    Nyt alan valmistelemaan tarjoiltavaa viikonloppuvieraillemme Belgiasta.

    Tykkään että oikeantyyppiset ihmiset ovat niitä, jotka ymmärtävät, kannustavat ja kuitenkin sanovat suoraan mitä mieltä ovat.
    Vaikka se ei ainakohdetta miellyttäisikään.
    Ehkä ne toiset eivät kuitenkaan ole vääräntyyppisiä, vaan pikemminkin tietyntyyppisiä. Ehkä he eivät haluakaan ymmärtää, pistävät periaatteesta vastaan.
    Ärsyttääkseen ja saadakseen tunnelman kiristymään.
    Kun se tietty intuitio toimii täälläkin, pelkillä sanoilla, kirjoittajaa tuntematta ja näkemättä.

    Laitahan vieraille hyvät sapuskat. :)

    Äänestä

Tämä minun naapuri ei ole viljelijä, vaan ihan hyvässä duunissa oleva, on ostanut
sen talon ja laittanut kaiken hienoksi pihaa myöten. Joskus ei vaan hommat natsaa.

Äänestä
Aloittaja

mekään ei viljellä luojankiitos
mun mies on vaan sattunu syntyyn tänne
ainoana lapsena
ja mää oon sattunu rakastuun siihen
ja työ vei meidät tänne suunnalle
joten tuntui turhauttavalta laittaa talo tyhjilleen
kun siinä voi asuakkin ja melko pienin kustannuksinkin vielä
puut saa omasta metsästä
ja kun on aikaa varsinkin nyt
niin koko talo lämpiää puilla
ei tartte käyttää pattereita.

Äänestä

Kaunis ilma tulossa, aurinko valaisee tienoon ja kutsuu aamulenkille.
Laitan tallennuksen päälle telkkaan ja katson Jälkiviisaat kun tulen.
Uuden puhelimen tiimoilta lähden kaupungilla käymään.
Yöllä ollut pakkanen, laitan autoon moottorilämmityksen päälle, sisätila lämpenee myös, ei tarvitse raapata.. Talven riesat alkaa. Onneksi ei tarvitse työmatkoja
enää ajaa, oli noin 100 km per.päivä.
Kivaa päivää jokaiselle, älkää liukastuko.

Äänestä

Huomenna on pyhäinpäivä ja alko on kiinni, tämä ylen muistiosta.
Ebola potilas on hyväkuntoinen ?
Sttk: naisten palkat on maksettu tältä vuodelta,, millonka miesten ootellaan.
?
?

Äänestä

Naisten tasavertaisuusvertailua.

1. Naisten koulutuksen mahdollisuudet
2. Naisten työelämän ja urakehityksen mahdollisuudet
3. Naisten politiikassa ja yhteiskunnassa vaikuttamisen mahdollisuudet
4. Naisten taloudellisen itsenäisyyden mahdollisuudet

Islanti on maailman paras maa. Suomi toinen
Norja, Ruotsi, Tanska, Nicaragua ja Ruanda.

Ruanda Keski Afrikassa ja Nicaragua Etelä Amerikasta päihitti monta eurooppalaista maata.

Olkaamme ylpeitä suomalaisuudestamme naiset, älkäämme tehkö tyhmyyksiä. Luin näet juuri lehdestä, että näyttelija Renée Zellweger hankkiutui eroon saamelaispiirteistään, mikä moka, nyt hänessä ei ole enää sitä jotain, mikä erotti hänet muista.

Aloitetaan tämä päivä iloisina, niin vaikka ärähdinkin heti aamutuimaan puolisolleni, mutta se lie tuiki tavallista kun asutaan saman katona alla ; ))

Äänestä
  • "korppis"

    Mikähän ihme ja kumma siinä on, että uutisista pitää kirjoittaa aina muualle kuin
    minun uutis-aloitukseeni.
    Eurokin peekele.
    Minä en googlailekaan.
    Taatana.

    Taidanpa kuitenkin kiukutella puolisollesi, hän kun näyttää olevan paikalla :)
    Pois mie sinusta...

    "Älä sure Petze kuuliainen, onhan sinulla Tulppaani-maa
    sinä iloitse koska ainahan voit
    vertailla Kainuuseen surkeaan.
    Kaikkeen rumaan mi' siellä kasvaa."

    yst.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "korppis"

    Mikähän ihme ja kumma siinä on, että uutisista pitää kirjoittaa aina muualle kuin
    minun uutis-aloitukseeni.
    Eurokin peekele.
    Minä en googlailekaan.
    Taatana.

    Taidanpa kuitenkin kiukutella puolisollesi, hän kun näyttää olevan paikalla :)
    Pois mie sinusta...

    "Älä sure Petze kuuliainen, onhan sinulla Tulppaani-maa
    sinä iloitse koska ainahan voit
    vertailla Kainuuseen surkeaan.
    Kaikkeen rumaan mi' siellä kasvaa."

    yst.

    H.

    Informaatiota en googleta sillä sitä saan hollantilaisita päivälehdistä ja Hs.fi:stä. Hollantilaisien lehtien suomentajana toimii Petze.

    Hän on muuten historian asiantuntija, joten minun Suomen historian tuntemus alkaa olla terässä.

    Nyt Petze lukee kirjaa Koningin Sophie de Nederlanden. Sofia oli Venäjän Nikolas I serkku, joka naitetiin Hollannin kuninkaalle Willem 3.

    Viimeksi täällä ollessani luin kirjan Nikolas II hallintokaudesta ja hänen perheensä kohtalosta.

    Taisinkin jo aijemmin kertoa, että tällä reissulla olen lukenut Arto Paasilinnan kolme Kirjaa.

    On tosi, että surkeaa siellä Kainuun korvessa olisi juuri tähän mitään sanomattomaan römmäaikaan, mutta täällä kukkii kukat ja pensaat sekä tehdään historiaa. Lokakuu tulee jäämään historiaan lämpimänpänä kuin koskaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_89054 kirjoitti:

ilmajoella suoralla tieosuudella
henkilöauton kuljettajan hengen vaatinut rekkakolari
ja toissa päivänä 16 vuotias oli puukottanu ja uhri kuoli
seppälän yt neuvottelut
irtisanoo enintään 380 henkilöä
ja vielä kaikenlisäksi putinilla epäillään olevan syöpä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu