Olen pitkään miettinyt ja punnitsenut vaihtoehtoja, mutten saanut mitään aikaiseksi ja siksi haluaisin kysyä neuvoa tai mielipiteitä.
Olen lukiota käyvä tyttö ja löydettiin poikaystäväni kanssa toisemme yli vuosi sitten. Olemme aina olleet kaukosuhteessa ja parhaimmillaan matkaa on ollut yli 700km. Muutin äitilleni jotta voisimme olla lähempänä toisiamme ja matkaa on nyt päälle 200km. Luulin että kaikki helpottuisi kun näkisimme ainakin muutaman kerran useammin kuin edellisessä tilanteessamme, mutta tämä on käynyt vaan raskaammaksi. Rahaa kuluu tosi paljon matkustamiseen ja ainoastaan viikonloput käyvät ja tietenkin tulee aina jonkinlaisia esteitä silloin tällöin joka myös vähentää näkemisiä. Minulle tämä on tosi vaikeeta sillä aina joutuu jättää heipat lyhyen viikonlopun jälkeen milloin ei edes ehdi tehdä paljoa ja sitten viikot vaan laittaa viestiä ja soitella. Ei tämä poikaystävällenikään ole helppoa mutta minä aina sorrun ikävässä sanomaan etten kestä tätä enää, mutten halua jättääkään häntä sillä tosissani olen rakastunut ja hän on kaikkea mitä toivoisin mieheltäni, mutta hänessä on paljon mustasukkaisuutta joista useimmat riidat lähteekin ja niitä tässä kaukosuhteessa on paljon. Epäilyjä ja luuloja tulee molemmista suunnista ja se tekee tästä entistä raskempaa.
En tiedä mitä tehdä. Äiti kyselee aina etteikö ole ketään toista mukavaa poikaa joka asuisi lähempänä, sillä hänestä on paha katsoo mua kun olen aina allapäin, mutta en voi jättää poikaystävääni ihan tuosta vaan. En kyllä tiedä kauan tämmöistä suhdetta jaksan.
Jos jatkan tätä, meille tulisi vastaan yhteen muutto, joka muuttaisi kaiken parempaan päin, ainakin uskon niin. Mutta sitäkin täytyisi odottaa ensi syksyyn ja sitten kun olemme yhdessä tulee poikaystäväni lähteä armeijaan, eli edelleen näkisimme viikonloppuisin, mutta näkisimme paljon useammin.
Voisinhan tehdä tästä lopun ja elää ajattelematta vähän väliä mitä se poikaystävä tekee nyt siellä ja kärsimättä kokoaikaisesta ikävästä ja kaipuusta. Olen muutenkin siinä iässä että voisin tehdä enemmän ja nyt kun muutin pienestä kylästä kaupunkiin haluaisin nauttia tästä hyvissä rajoin, mutta poikaystäväni ei pidä oikeen mistään rällästelyistä ja ylipäätänsä siitäkään että liikun porukassa jossa on poikia. Hänen mielestään kaikki jätkät yrittää olla enemmän ku kavereita ja vaikka mitä olen sanonut niin häneen ei pure mikään ja kyllähän minä liikun poikien kaa, mutta saan sitten aina jonkinlaista mökötystä siitä, ellei hän nyt tunne kyseisiä poikia.
En yhtään tiedä mitä teen. En haluaisi omaa kultaani jättääkkään sillä kaikki on vaan täydellistä hänen kanssa ja hän on tehnyt kaiken mun vuoksi ja minäkin hänen niin en haluaisi tehdä tästä loppua. Mutta toisaalta olemme vielä nuoria ja voisimme jatkaa ja nauttia elämästä ilman rajotteita, sillä eihän vielä tarvitse sitoutua mihinkään. En kyllä myöskään haluaisi tänne äitille jäädä asumaan, eli poikaystäväni pelastaisi minut siitäkin pulasta. Mutta jos nyt tulee vastaan tämän suhteen loppu, tiedän että se sattuu enemmän poikaystävääni, sillä hän on meistä se herkempi ja takertunut kovemmin minuun. En sillä sano etteikö minua sattuisi. Tämä ikävä sattuu jo niin paljon, niin en voi edes kuvitella sitä että joutuu sitten jättämään toisen ikuisesti pois otteesta.
Nyt tuli pitkä teksti ja toivon että edes muutama jaksaisi sen lukea, sillä haluaisin kuulla mielipiteitänne ja sen että mitä te tässä tilanteessa tekisitte. Ja neuvoja otan mieluusti vastaan.
Kiitos jo kaikille etukäteen jotka viitsivät vaivautua auttamaan :')
Olen lukiota käyvä tyttö ja löydettiin poikaystäväni kanssa toisemme yli vuosi sitten. Olemme aina olleet kaukosuhteessa ja parhaimmillaan matkaa on ollut yli 700km. Muutin äitilleni jotta voisimme olla lähempänä toisiamme ja matkaa on nyt päälle 200km. Luulin että kaikki helpottuisi kun näkisimme ainakin muutaman kerran useammin kuin edellisessä tilanteessamme, mutta tämä on käynyt vaan raskaammaksi. Rahaa kuluu tosi paljon matkustamiseen ja ainoastaan viikonloput käyvät ja tietenkin tulee aina jonkinlaisia esteitä silloin tällöin joka myös vähentää näkemisiä. Minulle tämä on tosi vaikeeta sillä aina joutuu jättää heipat lyhyen viikonlopun jälkeen milloin ei edes ehdi tehdä paljoa ja sitten viikot vaan laittaa viestiä ja soitella. Ei tämä poikaystävällenikään ole helppoa mutta minä aina sorrun ikävässä sanomaan etten kestä tätä enää, mutten halua jättääkään häntä sillä tosissani olen rakastunut ja hän on kaikkea mitä toivoisin mieheltäni, mutta hänessä on paljon mustasukkaisuutta joista useimmat riidat lähteekin ja niitä tässä kaukosuhteessa on paljon. Epäilyjä ja luuloja tulee molemmista suunnista ja se tekee tästä entistä raskempaa.
En tiedä mitä tehdä. Äiti kyselee aina etteikö ole ketään toista mukavaa poikaa joka asuisi lähempänä, sillä hänestä on paha katsoo mua kun olen aina allapäin, mutta en voi jättää poikaystävääni ihan tuosta vaan. En kyllä tiedä kauan tämmöistä suhdetta jaksan.
Jos jatkan tätä, meille tulisi vastaan yhteen muutto, joka muuttaisi kaiken parempaan päin, ainakin uskon niin. Mutta sitäkin täytyisi odottaa ensi syksyyn ja sitten kun olemme yhdessä tulee poikaystäväni lähteä armeijaan, eli edelleen näkisimme viikonloppuisin, mutta näkisimme paljon useammin.
Voisinhan tehdä tästä lopun ja elää ajattelematta vähän väliä mitä se poikaystävä tekee nyt siellä ja kärsimättä kokoaikaisesta ikävästä ja kaipuusta. Olen muutenkin siinä iässä että voisin tehdä enemmän ja nyt kun muutin pienestä kylästä kaupunkiin haluaisin nauttia tästä hyvissä rajoin, mutta poikaystäväni ei pidä oikeen mistään rällästelyistä ja ylipäätänsä siitäkään että liikun porukassa jossa on poikia. Hänen mielestään kaikki jätkät yrittää olla enemmän ku kavereita ja vaikka mitä olen sanonut niin häneen ei pure mikään ja kyllähän minä liikun poikien kaa, mutta saan sitten aina jonkinlaista mökötystä siitä, ellei hän nyt tunne kyseisiä poikia.
En yhtään tiedä mitä teen. En haluaisi omaa kultaani jättääkkään sillä kaikki on vaan täydellistä hänen kanssa ja hän on tehnyt kaiken mun vuoksi ja minäkin hänen niin en haluaisi tehdä tästä loppua. Mutta toisaalta olemme vielä nuoria ja voisimme jatkaa ja nauttia elämästä ilman rajotteita, sillä eihän vielä tarvitse sitoutua mihinkään. En kyllä myöskään haluaisi tänne äitille jäädä asumaan, eli poikaystäväni pelastaisi minut siitäkin pulasta. Mutta jos nyt tulee vastaan tämän suhteen loppu, tiedän että se sattuu enemmän poikaystävääni, sillä hän on meistä se herkempi ja takertunut kovemmin minuun. En sillä sano etteikö minua sattuisi. Tämä ikävä sattuu jo niin paljon, niin en voi edes kuvitella sitä että joutuu sitten jättämään toisen ikuisesti pois otteesta.
Nyt tuli pitkä teksti ja toivon että edes muutama jaksaisi sen lukea, sillä haluaisin kuulla mielipiteitänne ja sen että mitä te tässä tilanteessa tekisitte. Ja neuvoja otan mieluusti vastaan.
Kiitos jo kaikille etukäteen jotka viitsivät vaivautua auttamaan :')
Vastaukset 11
Vanhimmat
Haluaisin kysyä poikakaverisi mustasukkaisuudesta. Tuntuuko se sinusta ahdistavalta ? Mitä itse olet mieltä hänen mustasukkaisuudesta ?
No kaipa tuollainen mustasukkaisuus on normaalia tälläisissä kaukosuhteissa, ja kyllä itekkin olen tietyistä asioista, mutta poikaystäväni tuntuu haluavan kaiken huomion minulta ja jos olen ulkona kavereideni kanssa mun pitää päivittää koko aijan et mitä teen, missä meen ja kenen kanssa ja siitä olemme riidelleet monesti ja en pidä siitä yhtään.
Mielestäni tuo kuulostaa ahdistavalta. Muuttuukohan hänen käytöksensä, jos asuisitte saman katon alla. Toiseen pitäisi pystyä luottamaan ja antamaan jonkinlainen vapaus ja koskemattomuus. Tilaa toiselle.
Olen samaa mieltä, se on ahdistavaa, mutta samalla se osoittaa että hän oikeasti välittää minusta. Välillä se välittäminen vaan muuttuu liialliseksi. Uskon että se muuttuu jos muutamme yhteen sillä silloin hän voi nähdä kaikki kaverini ja meille muodostuu enemmän yhteisiä, jolloin hänen ei tarvitse huolehtia kaikesta missä menen ja mitä teen..
Minusta terve välittäminen on sitä, että antaa toiselle tilaa ja luottaa häneen. Tuollainen mustasukkaisuus ei ole mielestäni normaalin rajoissa. Hän varmasti välittää sinusta, mutta jaksatko, jos hänen mustasukkaisuutensa pysyy ennallaan. Usein tuollainen liiallinen mustasukkaisuus on ihmisessä pysyvästi ja johtuu ihmisestä itsestään, ei toisen osapuolen käyttäytymisestä tai muistakaan vallitsevista tilanteista.
Vaikutat herttaiselta tytöltä. Älä anna kenenkään tallata ikinä sinua :)
En kyllä jaksa jos jatkuu samalla tavalla, mutta ei hän koskaan yhdessä ollessamme ole mustasukkainen mihinkään suuntaan. Olemme puhuneet näistä asioista ja hän sanoo ymmärtävänsä ja antaa minulle enemmän tilaa ja aikaa tehdä mitä haluan, mutta tietenkin häntäkin ajatellen :)
Jätä ja nauti elämästä. Kyllä niitä poikia vielä tulee :) sattuu aluksi mutta siitä pääsee yli. Jos poikasi on esimmäinen seurustelukumppanisi niin sanompa vaan että kyllä tuollaiset nuoret haluaa kokeilla muitakin suhteita eikä jäädä siihen ensimmäiseen. Voit ajatella ensimmäisen täydelliseksi, mutta ethän vielä edes tiedä mimmoiset muut suhteet voivat olla.
Helppo se on sanoa, mutta toteutus ei ole se helpoimmasta päästä. Hän on kuitenkin samalla yksi parhaista ihmisistä ketä olen tuntenut. Ei parasta kaveriakaan noin vain jätetä.
Itse olen ollut kaukosuhteessa, mutta sua vanhempana. Mustasukkaisuutta meillä ei ollut, mutta ikävä oli kova ja yhteiset hetket aina liian lyhyitä. Oli vaikea kestää erossa oloa, mutta tieto tulevasta (muutto lähemmäksi) antoi uskoa jaksaa. Itse olet kovin nuori, ja vaikka tämä kuulostaa inhorealistiselta, niin monen sun ikäisen suhde päättyy joka tapauksessa ennen pitkää, vaikka olisitte samalla paikkakunnallakin :/.
Mustasukkaisuuden, siis toisen taholta ja aiheettomana tulevan, kanssa pärjään tosi huonosti. Yksi seurustelusuhteeni ehti hädin tuskin alkaakaan kun lopetin sen jo kahden viikon jälkeen, en kestänyt sitä toisen mustasukaisuutta. Välimatkaa oli vain muutama kilometri.
Kiitos viestistäsi. Ja kyllä itsekkin tajuan että olemme nuoria ja ympärilläni syntyy koko ajan uusia suhteita ja samalla niitä rikkoutuu. Mutta on myös niitä, jotka jaksavat uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ja se jaksaminen on palkittu. Itse en vain osaa päättää onko tässä järkeä jatkaa yrittämistä vai pitäisikö jatkaa elämää omalla polulla.
Ei ne miehet siitä parane vaan pahenee vaan kun ikää tulee lisää. Äkkiä vaan hyvä ukko alttarille. Mutta jos on paska jätä se.