mielipiteitä viiltelystä (pojat)

Eli siis jos näette tytön konka ranteissa on arpia niin mitä ajattelette?
Kun itse käytän paljon toppia esimerkiksi ja minulla on aika näkyvät ja pahat arvet.
Ovatko arvet teistä kuvottavia?
401810
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

En väitä kuvottaviksi mutta kuitenkin joksikin mistä pitäisi ainakin jollain tasolla olla huolissaan. Itse olen ollut yhdessä tytön kanssa joka on viillellyt, täytyi vain ymmärtää miksi hän niin teki, ei sille muuta voi. Tietysti koittaisin saada tytön lopettamaan viiltelyn, mutta ei sitäkään nyt pakottakaan pysty. Viiltely kertoo kuitenkin aika paljon henkilöstä.

Äänestä

Vitun säälittävä huomiohuora ja heikko ihminen.

Äänestä
  • Ai kuin herttaista, äiti on päästänyt tarhaikäisen lapsensa tutkimaan internetin avartavaa maailmaa.. Harmi vain ettei häntä ole opetettu puhumaan kauniisti..

    1Äänestä

  • mieti jos oisit sellasessa tilanteessa että vitunmoinen ahdistus ja masennus, ehkä pieniä hallusinaatioitakin, niin ei olis tollanen kommentti sustakaan mukava.

    Äänestä

  • Mä en ois uskonu et tää päivä tulee, mut mä oon melkein samaa mieltä trollin kanssa... Tuo kertoo mun mielestä kyllä vaan heikkoudesta.

    Äänestä

  • En ymmärrä mielipidettäsi lainkaan heikko ihminen ei ole se joka viiltelee vaan se joka ei ymmärrä/ hyväksy viiltelijää eikä hänkään niinkään heikko enemmänkin ahdaskatseinen

    Äänestä

ei niissä mitää vikaa oo jos ne ei oo huomiohuoraamista varten, mut miks vitussa ranteita pitää viillellä!? ja jos on ihan pakko saada sitä endorfiinia vereen ni miks ei voi viiltää reisii tai nilkkoihi mist niit ei näy?

Äänestä
  • Kuulostaa aivan kauhealta tiedän mutta ranne on helppo paikka viiltää ja siihen ei tarvi voimaa käyttää ja ei sitä siinä mielentilassa tule hirveänä paikkaa ajateltua se ranne on vain se eka ja helpoin mikä siinä on

    Äänestä

Exälläni oli ja on edelleen käsivarret viiltelyarpien peitossa, mutta eivät ne minua haitanneet, koska se on vain pintaa.. todellinen kauneushan löytyy sisältäpäin :) . Eiväthän ne arvet toki mitään kauniita ole, mutta mikäli poika on oikeasti sinusta kiinnostunut niin eivät ne arvet häntä häiritse.
Ja no mitä ajattelen jos näen tytön jolla on käsivarsissa arpia niin kyllä siinä vähän tulee exä ja hänen ongelmansa mieleen jonka takia tekisi mieli mennä halaamaan ja sanoa että elämä kääntyy vielä parempaan suuntaan.

Äänestä
  • Mitä vittua ootteks te tosissanne? En oo todellakaan seurustelemas kenenkään viiltelijän kaa. Kertoo luonteesta iha tarpeeks

    Äänestä

No itseäni ei haittaa yhtään... se vaan kertoo että tytöllä on ollu rankka elämä ja niistä arvista ei kannata mainita tai alkaa tuijottaa sillä olen kuullut että se ei ole kivaa..

Äänestä

Jos viiltelee edellee nii en seurustelis. Sori vaa mut en jaksais. En vaa vois alkaa suhteeseen semmosen ihmisen kans joka ei osaa purkaa pahaa oloonsa muuten ku satuttamalla itteensä. Masentunu ja itsetuhone ei oo unelmakumppanin ominaisuuksia.

Äänestä
  • No ei se voi keneenkää sitä pahaa oloo purkaa, jos ketää ei seurustelekkaa sen kaa..

    Äänestä

  • jjdjdjdhshagsgbÖs kirjoitti:

    No ei se voi keneenkää sitä pahaa oloo purkaa, jos ketää ei seurustelekkaa sen kaa..

    Poikaystäväänkö pitäs sitä pahaa oloonsa purkaa? Kenties viiltelemällä sen ranteita? Vai puhumalla? Voihan sitä kavereille, vanhemmille, terveydenhoitajalle tai psykologille puhua.

    Äänestä

  • 129873600 kirjoitti:

    Poikaystäväänkö pitäs sitä pahaa oloonsa purkaa? Kenties viiltelemällä sen ranteita? Vai puhumalla? Voihan sitä kavereille, vanhemmille, terveydenhoitajalle tai psykologille puhua.

    Poikaystävä voi olla ainoa ns luotettava henkilö jolle puhua ja siten purkaa pahaa oloa, sekä jo pelkkä rakkaan läsnäolo auttaa. Kaverit eivät ole välttämättä tarpeaksi läheisiä siihen, että heidän kanssaan keskustelu omista ongelmista olisi luontevaa. Vanhempien kanssa ongelmien puiminen voi olla tilanteesta riippuen joko liian vaikeaa tai mahdotonta.

    Äänestä

No olen 16v poika ja yhdellä hyvällä kaverillani oli kun tutustuttii. Kädet täynnä isoja koholla olevia arpia eikä ne minusta mitenkään outoja ollut ei kaikilla voi mennä hyvin mutta viiltely ei ole oikea keino purkaa sitä

Äänestä

Mä itse koen sen tavallaan söpönä, ei sillä et pitäis viiltää, mut jos jollain on arpia ni mä näen että se on joutunu kokee kovia. Ja sit tavallaan tekee mieli halata sitä tai jotain :D siis jos vaikka mun tyttöystävällä ois viiltelystä arpia niin se olis mun mielestä vaan tavallaan hyvä asia koska sitten se ymmärtäis mua. Harvat ymmärtävät mitä tarkoitan tällä mutta ne todellakin on ihan ok ne arvet riippuen jätkästä, joittenkin mielestä ei mut mä tykkään

Äänestä
  • Niitä voi pitää tietyllä tapaa kauniina ,taiteena yms. oon poika, viiltelen ja mulla on arpia ja oon iha ylpee niistä

    Äänestä

  • "mut jos jollain on arpia ni mä näen että se on joutunu kokee kovia"

    Ei, vaan että on heikko ihminen. Minä ja monet monet muutkin ovat kokeneet vaikka sun mitä, mutta ei ole käynyt mielessäkään joku naurettava viiltely. Tai toinen vaihtoehto on, että viiltelijä on vain huomiohuora. Sekään vaihtoehto ei ole yhtään sen parempi.

    Äänestä

  • jhkjhkj kirjoitti:

    "mut jos jollain on arpia ni mä näen että se on joutunu kokee kovia"

    Ei, vaan että on heikko ihminen. Minä ja monet monet muutkin ovat kokeneet vaikka sun mitä, mutta ei ole käynyt mielessäkään joku naurettava viiltely. Tai toinen vaihtoehto on, että viiltelijä on vain huomiohuora. Sekään vaihtoehto ei ole yhtään sen parempi.

    Ne ihmiset on vahvoja ihan vaan sen takia että on pysyny hengissä :)

    Äänestä

siis vviltely on jotain järkkytävintä mitä tytöt voi tehä.

Äänestä

Kyllähä sitä semmosen tytön kaa voi seurustella, mutta vain ainoastaa jos viiltely on loppunut... totta kai jos tyttö o viillelly itteää ni pitäähän sen olla puhunu asiasta jollekki

Äänestä

No sanotaanko näin että jos mä näkisin jollain tytöllä arpia viiltelystä, niin lähinnä tulisi kauheen empaattinen olo, haluaisin vaan antaa halin ja toivottaa tsemppiä ja jaksamista, kyllä sieltä suosta aina kuitenkin ylös voi nousta :) Tilanteessa, jossa arvet ovat jo vanhoja (ts. Ongelmista ollaan päästy yli), tietäisin ainakin kyseisen ihmisen olevan henkisesti vahva, kun on jaksanut koko myllyn läpi käydä. Tarkemmin tutustuttaessa ehkä varovaisesti koittaisin kysyä, että haluatko kertoa noista jotain. Jos ei, niin antaisin tilanteen olla, en missään nimessä pakottaisi avautumaan mistään, jos henkilöstä näkisi, ettei oikeasti halua kertoa.
- P17

Äänestä
  • Itse jos näkisin niin todellakin tutustuisin kyseiseen henkilöön ja yrittäisin auttaa purkaa vihaa muulla tavalla

    Äänestä

Tunnen paljon tyttöjä jotka viiltelee tai on viillellyt ja mua se ei millään lailla haittaa eihä se oo kivaakaan kyl mut mulla ei oo mitään sanottavaa ku on kädet ja jalat taas vaiheeks auki

Äänestä

Viiltely ei todellakaan kerro mitään ihmisen persoonasta\luonteesta. Tutustuin kerran yhteen tosi ihanaan tyttöön, hän oli nauravainen ja siis näytti siltä että sillä on kaikki toosi hyvin. Niin ei kuitenkaan ollu, kerran wapissa puhuttiin pitkästä aikaa ja kysyin ett miten menee. Tyttö ei vastannut pariin tuntiin vaikka oli nähnyt kyllä viestini. Sitten se vastas ja kerto mitä oli ittelleen tehny. Vakuutti että oli lopettanu, halusin kysyä miksi?! Olimme ennen puhuneet siitä kuinka tosi moni yläasteella viiltelee ja näin. No sen jälkeen kun hän kertoi repsahtaneensa viiltelyyn hän yritti selventää itse tekemisensä vaikka asiahan ei minulle edes kuulunut. Tytön nimen kohdalla luki ainakin vartin verran että "kirjoittaa". Ja sitten se loppui. Tyttö kirjoitti vain että ' sori, en pysty enää puhuu asiasta'. Ymmärsin todella hyvin. Kirjotin hänelle pari pitkää viestiä siitä kuinka ymmärrän ja tuon kyllä häntä mutta en hyväksy kuitenkaan viiltelyä. Seuraavana iltana tyttö lähetti itse viesti, jossa kertoi että tietää viiltely on huono juttu ja puhumalla voi myös purkaa tunteitaan, mutta silloin hänellä ei ollut ketään jolle puhua ja terkka ja psykologi tai merkkari...jo ei. Liian ahdistava tilanne. Kaulussa hänellä meni mahtavasti joten kukaan ei voinut edes arvata asioiden olleen hänellä paljon huonommin kuin mitä hänen kuorensa näytti.
Joten te siellä jotka haukutte.. Lopettakaa ja kattokaa asiaa monelta kantilta. Olen vieläkin sitä mieltä että viiltely on huono juttu.. Mutta en tuomitse ketään joka sitä tekee, vaan yritän tukea. Tukemalla se loppuu ei pakottamalla tai kysymällä MIKSI!
Kaikilla meillä on ylä-ja alamäkiä,
Joillakin ylämäet on rankempii kuin toisilla.

Äänestä
  • "Viiltely ei todellakaan kerro mitään ihmisen persoonasta\luonteesta"

    Ilman muuta kertoo.

    "Kaikilla meillä on ylä-ja alamäkiä"

    Niin on, siitäkään huolimatta valtaosalle ei tulisi mieleenkään alkaa viiltelemään. Ylämäen rankkuudella ei ole tekemistä viiltelyn kanssa, vaan luonteella. Heikot on vetämässä veistä esiin pienten vastoinkäymisten jälkeen, kun taas toisilla edes aidosti suuret ja pitkäkestoiset vastoinkäymiset ei johda moiseen naurettavuuteen.

    Äänestä

Tossa luki esim ranteis

Äänestä

En suosittele viiltelyä mutta en nää sitä minään esteenä seurusteluun jos oikeasti pitäisin kyseisestä tytöstä. Arvet ei oo mitään kaikkein kauneimpia mut jos niitä olisi niin ei se haittaisikaan. Ihmisen menneisyyteen ei tarvitse puuttua mutta jos mun tyttöystävä soittais mulle itkien että se on viillely itteensä niin lähtisin vaan nopeasti sen luo kattomaan onks kaikki hyvin ja myöhemmin puhuisin sen kanssa että miksi se teki niin mut jos se ei haluis puhuu siitä niin sitten vain yrittäisin piristää sitä.

Äänestä

Jostain syystä tästä keskustelusta tuli mulle tosi hyvä olo. Mua hymyilyttää ihan jäätävästi. On tosi ihana nähdä, että täs maailmas on jätkiä, jotka oikeesti ymmärtää, eikä hyppää heti viittä metriä kauemmas, ku näkee arven. Mulla on nyt tosi hyvä ilta :)
Ei ittensä leikkaaminen ikinä oo hyvästä, mutta siihen on aina syy. Ihana et joku ymmärtää sen. Kuka leikkais itteensä, koska se on hauskaa?

Äänestä

Säälittävää, oikeasti
Tästä seuraavasta asiasta minkä sanon, saatte varmasti tosi kovat mielipahat, mutten arvosta ihmisiä jotka viiltelevät

Äänestä

Säälittävää ja myös Lapsellista teini angstia menkää viiltelemään ja ulisemaan sinne minne ei aurinko ei paista siis oikeasti,häpäisette oikeasti masentuneet ihmiset viiltely angstilla ei masentuneisuus tee viiltelystä mitenkään oikeutettua masentuneisuudella on kaksi astetta syrjäytyminen elämän halun menetys ja sitten itsemurhan suunnittelu viiltely ei kuulu siihen väliin sillä se ei vie asioita yhtään mihinkään tai sitten auta.Säälittävää myötähäpeää viilteliöitä kohtaan,siis käyttäkää psykedeelejä niin varmasti tajuatte sen totuuden että viiltely ei vie asioita yhtään mihinkään.

Äänestä

Eihän se oo vahva ihminen joka viiltelee. Silloin ihminen on heikko, kun alkaa satuttamaan itseään. Mutta kyllä minäkin auttaisin ja kuuntelisin parhaani mukaan viiltelijää oli se sitten poika tai tyttö.

Äänestä

Sain illan vitutuksen tästä keskustelusta.

Viiltely ei merkkaa, että onko heikko tai vahva ihminen, jokaisella on oma tapa purkaa pahaa oloa ja joillakin se on esim. tupakan/hiisin polttaminen joillain juominen ja joillain viiltely. Se on myös yhtä koukuttavaa ja kyllä siihen useasti jää koukkuun. Tupakoitsijat ensimmäisen hatsin kohdalla saa hyvän olon, alkoholistit ensimmäisen lasin ja viiltelijät ensimmäisen viillon. Te ette voi sanoa, että ihminen on heikko jos hän viiltelee, mistä tiedätte mitä hän on kokenut elämässään ja kuinka helppoa puhuminen ongelmistaan muille on. Kaikilla on omat selviytymiskeinot ja viiltely ei ole hyvä keino, mutta arvet kertoo tarinan siitä ihmisestä, ei hänen luonnettaan vaan sen mitä hän on kokenut ja kuinka selviytynyt.
Joten jos sinun mielestä viiltely on heikkoa ja säälittävää, se kertoo siitä kuinka itse koet selviytyväsi ongelmistasi ja kuinka ajattelet vain itseäsi, mutta muille se voi olla helpoin keino ja olon parantaja.
Joten et ole heikompi etkä vahvempi, kuin yksikään viiltelijä, selvität ongelmasi vain eri tavalla.

Ja huomioviiltelijän tunnistaa siitä, että hän nauttii arvista tulevasta huomiosta ja ne joille se on selviytymiskeino, ei yleensä puhu asiasta/näytä viiltojaan.

Puhun kokemuksella, viiltelin yli 2 vuotta ja nykyisen poikaystäväni avulla pääsin eroon, koen olevani vahva ihminen ja arpeni kädessä tuovat minulle voimaa joka päivä selviytymiseen.

Äänestä

Ajattelen, että toivottavasti hän osaa pyytää apua muuten kuin viiltelemällä. Ongelmat ei katoa viiltelemällä, mutta toivottavasti joku sellainen huomaa joka osaa auttaa.

Äänestä

Nauraisin tytön puuttuvalle älykkyysosamäärälle ja jatkaisin matkaani. En voisi kiinnostua tytöstä joka haluaa sillä tavalla hakea huomiota.

Äänestä

Kyl mä sanon sen et kaikilla on omat syynsä viillellä, mut mul on frendi ja se viiltelee sen takia ku sil on ollu TODELLA rankkaa se on rampannu turvakodeist lähtien kaikki ku sil ei mee perhees hyvi ja se on joutunu ite kantaa ja nielee kaike paska mitä on tullu vastaa ja sitä mukaa sil tuli masennus eikä se voinu puhuu kellekkää.. Mä sanon et se tekee ihmisest vahvan ku kestää ton kaike ja sen kivun. Tiijän et viilteleminen ei oo paras keino mut tuski sekää viiltelee iha huviksee, tuski se iha huviksee ois halunnu elää sellasta elämää ja niellä kaikkee paskaa mut se oli sen ainut keino päästä hetkeks pois. Ja sanon viel sen et jos elää tollast elämää ja viiltelee tai on viillelly nii ne arvet mitä siit on jääny kertoo vaa sen et on kestäny kaiken paskan ja kestäny kaiken kivun eli toisin sanoen se ihminen on vahva ja jos mikä tekee siitä heikon nii se ku sitä aletaan arvostelemaan ihmisenä! jote antakaa jumalauta niitten olla! Ja eiks arvostelemine kerro just sitä et sä oot itte se heikompi, jote jos sanotte jotai tollast nii seiskää sanojenne eellä tai tiput vittu hyvi nopeesti alas!

Äänestä

Ihmiset oikeesti mietti kää jos joku viiltelijä lukee näitä mietti kää jos siltä on kuollu äiti tai isä tai joku muu tosi läheinen tai jos sitä on hakattu kotona tai sen vanhemmat tappelee ja se vaikuttaa siihen tai jos oot koko ajan yksin ja itkes ittes joka yö uneen tai se on joutunu koulu kiusauksen kohteeks nii ei hyvä jumala jos menisit jollekki terapeutille puhuu ni sut tyrkättäis valkotakkisten kaa ja ihminen joka viiltelee on vahva koska se ei halua vaivata muita asioilla tai se ei tee itsemurhaa tai karkaa kotoa. itellä on arpia ja elämä on kovaa mut siitä pääsee ylitte mut jos te vittu alette kutsuu niit rumiks tai tuijottelee niit kadul nii teil ei oo mitää tunteita tai ihmismäisyyttä ja ei teijän tertte pitää niistä arvista mut alkaa pliis menkö sanoo kellekkää kuka viiltelee et ne on rumii. Mut kaikki viiltelijät niin tsemppiä ja ootte kauniita niiden arpian kanssa ja vanhova ihmisii<3

Äänestä

Kuvotus ei ehkä tule ensimmäisenä mieleeni jos näen arpia. Kuvotus syntyy esimerkiksi jos jossain huoltsikalla ois tarjolla lounaaksi toukkia kuhisevista hiiristä ja puolimädistä sammakoista tehtyä pataa

Äänestä

Viiltely on ok, paitsi silloin jos se sattuu päätymään Snapchatin My Storyihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluaa tietää kirjoitti:

Eli siis jos näette tytön konka ranteissa on arpia niin mitä ajattelette?
Kun itse käytän paljon toppia esimerkiksi ja minulla on aika näkyvät ja pahat arvet.
Ovatko arvet teistä kuvottavia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu