Hartikainen

Tämä Tullin juttu on sitten Räsäsen kontolla........................ Luulisi suhmuroinnista ja sen myötä virkavirheestä olevan tarpeeksi näyttöä!


Eteläisen tullipiirin rekrytoinnissa hänen hakemuksensa hylättiin järjestelmällisesti silloisen rekrytoija Juha Madetojan toimesta, Hartikainen kirjoittaa viestissään.

Toukokuussa 2012 pääjohtajana aloittaneen Hartikaisen vaimo palkattiin valvontatyöhön Tullin itäiseen piiriin samana syksynä.

Huhtikuussa 2011 Hartikainen lähestyi Tullin silloista pääjohtajaa sähköpostiviestillä, jossa hän ihmetteli, ettei vaimolle oltu tarjottu puolen vuoden aikana edes viransijaisuuksia. Tuolloin vielä muissa tehtävissä työskennellyt Hartikainen uskoi vaimonsa "astuneen jonkun varpaille" ihmeteltyään alemman tason päällikön pojan saamaa pidempää viransijaisuutta. !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

IS:n tietojen mukaan Hartikainen oli ottanut vaimonsa palkkaamisen puheeksi Tullissa. Palkkauksesta vastannut Itäisen tullipiirin hallintopäällikkö Ossi Värri kuitenkin kiisti vaimon suosimisen töihinotossa.

Värrin mukaan Tullin saamia avoimia työhakemuksia otettiin haussa huomioon noin 20 kappaletta. Tehtävään ei kuitenkaan haastateltu paikan saaneen Hartikaisen vaimon lisäksi muita hakijoita.
Minulla on sellainen näkemys, että rekrytoinnista on tuolloin keskusteltu muutamien Tullin johtajien ja henkilöjärjestöjen edustajien kanssa( Hartikainen)
Hartikainen vakuuttaa, ettei aio taipua kaatajilleen.

- Sen voin kaikille epäilijöille vahvistaa, että palaan Tullin pääjohtajan tehtävään ensi vuonna. Tämä juttu vain vahvistaa sitä, että isommanlaatuinen muutos Tullin johdossa on tarpeen ja sen aion myös toteuttaa. Olen hyvin tiedostanut, että lepsuilemalla se ei onnistu. Perusteellisempi "tuuletus" vaatii kovat otteet, Hartikainen uhoaa.
1491494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 149

Vanhimmat

Toivotaan että palaa ja laittaa tuulemaan ja puhdistaa koko laitoksen !

Äänestä

- Kajastie alkoi yllättäen valheellisesti väittämään, että olen ”vaimoni asialla” ja että tuollaista selvityspyyntöä ei ole olemassakaan. Tällainen hyökkäys minua kohtaan luonnollisesti vaikutti keskustelun ilmapiiriin negatiivisesti.

- Siinä yhteydessä totesin vaimoni ja muutaman muun tullihenkilön kohteluun Eteläisessä Tullipiirissä kokemaani liittyen, että en kovin paljon usko näihin selvityksiin, koska kokemukseni mukaan asiat selvitetään aina Tullin kannalta parhain päin ja virkamies jää automaattisesti tappiolle, Hartikainen kuvailee tapaamista.


- Tullin johdon tekemässä selvityksessä on paljon virheellisiä tietoja ja sanomiseni on irrotettu asiayhteyksistä, eikä minun toimintaa tai sanomisia tukevia asioita ole asianmukaisesti esitetty. Haluan toistaiseksi pidättäytyä kommentoimasta asiaan sen enemmälti ennen kuin selvitystyöryhmän raportti on julkistettu, Hartikainen toteaa.


Toivotaan Hartikaiselle jaksamisia näiden ihmisten kanssa ! Nyt todella nähdään miten nämä "päälliköt" ovat mellastaneet kuin elopellossa ! Turha enää selitellä kun on lasti housuissa ! Sääli että tavalliset työtätekevät tullilaiset leimataan johdon toilailusta !

Äänestä
  • Hartikainen sanoi pidättyvänsä kommentoinnista kunnes selvitysryhmän työ on valmis. Nyt se on valmis, kansa odottaa luvattuja Hartikaisen kommentteja.

    Äänestä

  • Minusta Antti Hartikainen on suorastaan hyväntekijä, jos hän saa positiivista liikettä Tullin ummehtuneeseen ilmapiiriin ja pöyhii sotilaan tarmolla sisäpiirin touhut viimisen päälle kuntoon. Anttia pitää tukea tässä vaativassa tehtävässä eikä vetää mattoa jalkojen alta.

    Äänestä

Jos Kajastie on todella noin puhunut on se lähtölaskenta alkanut ja tulee alkamaan myös monelle muulle...

Vain näin saadaan tulliin työrauha.

Ja johtajiksi/esimiehiksi henkilöitä jotka osaavat . Tämänhetkinen tilanne näyttää todella surulliselta. Heitä vain ei kelpuuteta kun haaremi valitsee omansa....myös kaikessa muussa

Nyt täytyy muistaa että muutos on myös mahdollisuus !!!

Äänestä
  • Hartikainen on tottakai toiminut väärin, jos on virassa vaimonsa asiaa ajannut, mutta se ei ole asian ydin. Toimintaa läheltä yli kymmennen vuotta seuranneena voin kertoa, että tullin hallinto-osaston (nykyinen ja entiset vastaavat osastot Tullihallituksessa ja Eteläisessä tullipiirissä) toiminta on ollut pitkään hyvin kyseenalaista. Kyseessä on eräänlainen ydintoiminto tullissa, joka saa tehdä mitä haluaa ja miten haluaa, ja substanssiyksiköiden on vain kiltisti seurattava perässä. Nähtäväsi ulkopuolelta tullut Hartikainen on havainnut epäkohdat ja lähtenyt niitä korjaamaan, ja tässä on lopputulos. Pikkuasia nostetaan pintaa ja sillä yritetään saada Hartikainen ulos tullista. Tarkoituksena on estää Tullin sisäiseen hallintoon liittyvien todellisten ongelmien esille tuleminen ja ns. oman perseen suojaaminen. Kannattaisi varmaan selvittää tullin selvityksessä mainittujen virkamiesten työhistoria. Kyseessä on pieni samasta organisaatioyksiköstä lähtenyt porukka...

    Äänestä

  • Pässinlihaa kirjoitti:

    Hartikainen on tottakai toiminut väärin, jos on virassa vaimonsa asiaa ajannut, mutta se ei ole asian ydin. Toimintaa läheltä yli kymmennen vuotta seuranneena voin kertoa, että tullin hallinto-osaston (nykyinen ja entiset vastaavat osastot Tullihallituksessa ja Eteläisessä tullipiirissä) toiminta on ollut pitkään hyvin kyseenalaista. Kyseessä on eräänlainen ydintoiminto tullissa, joka saa tehdä mitä haluaa ja miten haluaa, ja substanssiyksiköiden on vain kiltisti seurattava perässä. Nähtäväsi ulkopuolelta tullut Hartikainen on havainnut epäkohdat ja lähtenyt niitä korjaamaan, ja tässä on lopputulos. Pikkuasia nostetaan pintaa ja sillä yritetään saada Hartikainen ulos tullista. Tarkoituksena on estää Tullin sisäiseen hallintoon liittyvien todellisten ongelmien esille tuleminen ja ns. oman perseen suojaaminen. Kannattaisi varmaan selvittää tullin selvityksessä mainittujen virkamiesten työhistoria. Kyseessä on pieni samasta organisaatioyksiköstä lähtenyt porukka...

    Hartikainen joutunut klassisen mustamaalaamisen kohteesi. Nissinen masinoinut haareminsa virkaansa suojellakseen. Nissinen on erottava. Tällainen ei ole virkamiehen etiikan mukaista toimintaa. Saksa kyttää sitten pysyvää virkaa tässä mutta hän on se joka tätä orkesteriä kapelimestaroi. Ikuinen kakkonen kaikessa ja vielä äärimmäisen katkera sielu.

    Äänestä

  • Hartikainen varmaan sitten puhuu ihan totta, kun kerran näin on sanonut. Sanojensa mittainen mieskö? Epäilempä suuresti.

    Äänestä

  • Jepsjuuu kirjoitti:

    Hartikainen joutunut klassisen mustamaalaamisen kohteesi. Nissinen masinoinut haareminsa virkaansa suojellakseen. Nissinen on erottava. Tällainen ei ole virkamiehen etiikan mukaista toimintaa. Saksa kyttää sitten pysyvää virkaa tässä mutta hän on se joka tätä orkesteriä kapelimestaroi. Ikuinen kakkonen kaikessa ja vielä äärimmäisen katkera sielu.

    Onko Tulliin hallintoon päässyt muodostumaan jonkinlainen hyväosaisten kultapossukerho tai ainakin hyväveli - järjestelmä? Nämä kultapojut sitten huseeraavat ja tekevät mitä huvittaa - tai ovat tekemättä - ja esimies hiljaisesti hyväksyy kaiken, meni syteen tai saveen.
    Järjestelmä varmaan kaipaisi syväpesua ja puhdistusta linkouksen kera. Näin ainakin enimmät roskat lentäisivät hiiteen. Tuntuisi olevan aika paljon kaunaa ja mätää siinä talossa ja veronmaksajien rahoilla taas porsastelevat.

    Äänestä

  • ihansikamainenjttu kirjoitti:

    Onko Tulliin hallintoon päässyt muodostumaan jonkinlainen hyväosaisten kultapossukerho tai ainakin hyväveli - järjestelmä? Nämä kultapojut sitten huseeraavat ja tekevät mitä huvittaa - tai ovat tekemättä - ja esimies hiljaisesti hyväksyy kaiken, meni syteen tai saveen.
    Järjestelmä varmaan kaipaisi syväpesua ja puhdistusta linkouksen kera. Näin ainakin enimmät roskat lentäisivät hiiteen. Tuntuisi olevan aika paljon kaunaa ja mätää siinä talossa ja veronmaksajien rahoilla taas porsastelevat.

    Sisäpiirit ja ulkopiirit!

    Äänestä

Kupla puhkeaa viimeinkin ja hyvä veli järjestelmä saa lähtölaskennan.
Ennen laitoksessa oli ettei tarvitse olla pätevä jos olet "sopiva" tarkoituksiimme...
Tulli työnantajana varsinaisesti on hyvä ja sitä tarvitaan ja työntekijät motivoituneita.
Esimiehiksi valitaan henkilöitä joilla tarkoitusperät ovatkin sitten ihan muuta...

Äänestä

Professori Tullin pääjohtajan tapauksesta: "Järjestelmällistä sukulaisten suosimista"


Julkaistu: 1.11.2014 18:34


Julkisjohtamisen professori Ari Salmisen mielestä on ilmiselvää, että Tullin pääjohtaja Antti Hartikainen on pyrkinyt myötävaikuttamaan vaimonsa palkkaamiseen Tulliin.
Salminen tutustui IS:n pyynnöstä valtiovarainministeriön Tullilta saamaan selvitykseen, jossa Hartikaisen kerrotaan painostaneen Tullin johtoa vaimonsa palkkaamisasiassa ja käyttäytyneen uhkaavasti. Hartikainen itse kiistää uhkailleensa Tullin virkamiesjohtoa, mutta myöntää IS:n haastattelussa todenneensa hallinnon lakimiehelle osaavansa olla ”tarvittaessa vittumainen”.

- Materiaalista tulee selväksi, että eräänlainen nepotismi eli sukulaiseen kohdistuva suosinta on tässä näkyvissä hänen käyttäytymisessään. Se ei ole jäänyt pyrkimykseksi, vaan tässä on useita konkreettisia tekoja, Salminen sanoo.





Mutta tässähän nämä asiakirjat ja tekstit viittaavat niin avoimeen ja suorasukaiseen toimintaan, että kysymys on paljon vakavammasta tapauksesta

- Jos ajatellaan tämäntyyppistä suosimista, niin tässähän on useita sellaisia toimenpiteitä hänen puoleltaan. Näin ollen se vaikuttaa aika järjestelmälliseltä, joka tietysti on pahempi asia että yhden kerran olisi vaikka ottanut yhteyttä, Salminen toteaa.

Viime viikolla Finavian hallituksen puheenjohtaja Soili Suonoja joutui jättämään tehtävänsä valtionyhtiöissä, kun hänen väitettiin kehottaneen sukulaistensa palkkaamiseen. Salmisen mukaan Tullin pääjohtajan tilanne vertautuu Suonojan tapaukseen, vaikka nyt kyse on luottamustehtävän sijaan operatiivisesta johdosta.

- Mutta tässähän nämä asiakirjat ja tekstit viittaavat niin avoimeen ja suorasukaiseen toimintaan, että kysymys on paljon vakavammasta tapauksesta, Salminen sanoo.


Salminen: Hartikaista sitovat virkamieslain edellytykset

Äänestä

Räsäsen totuuskomissio on muuten ihan vitsi. Siellähän on kaikki tullin nykyjohdon kaverit. Tässä ne nyt sitten nostaa 10.000 € liksat ja toteaa että kaikki tosin hyvin. Hienosti menee. Räsänen ei tunnu tajuavan kuinka laaja on tämä tullin rosvojengi. Hartikainen ei kuulu siihen jengiin ja siksi tullin sisältä on niin kova hyökkäys häntä vastaan - tietävät että Hartikainen siivoaa tämän pellekerhon nurkistaan aika nopsaan. Ei siis ihme että menteli ja mustamaalaaminen on näin räikeää kuin nyt saamme huomata.

Äänestä
  • =Persekerho

    Äänestä

Hahahahahah.... ette muuten usko tätä juttua. Kuulin jus jutun että valtiolla on joku Kieku-projekti, jossa on palkitty tulli esimerkillisestä työhyvinvointiparannuksista tai jostain sellaisesta. Ette ikinä arvaa kuka tuon palkinnon on tullille jakanut---- tadaa..... Teuvo Metsäpeltooooooooooooo!

Eli Teuvo Metsäpelto on nyt itse tutkimassa itse palkitsemaansa virastoa. Ei oo totta. Miten voi olla mahdollista että sisäsiittoiset tutkii omia tekemisiään ja vielä valtion verorahoilla? Eikäs tämä ole vieläkin törkeämpää toimintaa kuin se että tutkitaan onko joku palkannut sukulaisen taloon vai ei? Nyt tutkitaan itse itseään. Miten kuvittelitte tulosta tulevan?

Tooooodella vakuuttavaa Päivi Räsänen. Ei voisi heikommin vetää tätä juttua. Eroa työpaikkakiusaajien suojelija!

Äänestä
  • Hartikainen ja vaimonsa ovat tehneet Tullista perheyhtiön. Netistä löytyy kuinka rouva on ollut pääjohtajan mukana virkamatkalla Raumalla, Tullin kesäkisoissa ja niissä yhteyksissä kaupunkien päättäjien lounailla, siis ihan kotirouvana mukana. Kertokaapa vastaava esimerkki jostain pääjohtajasta, kun ei ole ollut avectapahtumasta kyse. Tarkastusviraston pitäisi tutkia onko rouvaa kyyditty näissä yhteyksissä tullin virka-autolla ilman että pääjohtaja on ollut kyydissä, pitäähän rouva volvolla hakea.

    On se ihme, että jos joku hyväksyy, että oman vaimon järjesti töihin, vaikka sitä ennen ei kahteen vuoteen ollut otettu ei etelään eikä itäänkään, kutta sitten yllättäen itään otettiin ylivoimaisena. Kuka tuommoista satua uskoo ja pitää oikeana!

    Äänestä

Moraali hoi !

Tunnut olevan aika hyvin asioista perillä, ehkäpä olet samassa firmassa töissä ;)

Äänestä
  • Mieti sitä!

    Ja sinä myös, taidat olla avec itse, kun tarve puolustella pariskunnan touhuja. Tullissa on jokunen tuhat ihmistä ja niillä tuttavat, kaikki ei nielaise tämmöistä perhepolitiikkaa

    Äänestä

  • Tulliliitto ?

    Äänestä

  • Kysyn suoraan kirjoitti:

    Tulliliitto ?

    Eiks ton liiton pitäny kutsua nää selvitysihmiset pikkujouluihinsa. Haiskahtas aika paskalle jos näin...

    Äänestä

  • Epäilevä tuomas kirjoitti:

    Eiks ton liiton pitäny kutsua nää selvitysihmiset pikkujouluihinsa. Haiskahtas aika paskalle jos näin...

    Piti, mutta tuli julkisuuteen niin vapisevat hiljaa ja puivat uusia strategioita....

    Äänestä

  • Epäilevä tuomas kirjoitti:

    Eiks ton liiton pitäny kutsua nää selvitysihmiset pikkujouluihinsa. Haiskahtas aika paskalle jos näin...

    Kaikkee jonkun tai joidenkin katkeroituneiden propagandaa täällä porukat uskoo. Säälittäviä ovat keinot, joilla asiakysymyksiä vastaan yritetään hyökätä. Faktoille ei kukaan mitään voi. Ihan täyttä sontaa, että joku olisi perunut osallistumisensa pikkujouluihin sen jälkeen että asia tukee ilmi. Kun henkilöt eivät ole edes olleet menossa eikä kutsuttuja, ihan naivia ja aivan sairaan tyhmää väittää muuta.
    Miksi on tarve valehdella, siksi että paskat on pöksyissä ha itse sinne on ripuloitu.

    Äänestä

  • Savustetaanko vielä kirjoitti:

    Piti, mutta tuli julkisuuteen niin vapisevat hiljaa ja puivat uusia strategioita....

    Onpa huvittava kommentti savustajalla, mikä huolettaa, joku selvästikin

    Äänestä

  • Hubaabahaa kirjoitti:

    Kaikkee jonkun tai joidenkin katkeroituneiden propagandaa täällä porukat uskoo. Säälittäviä ovat keinot, joilla asiakysymyksiä vastaan yritetään hyökätä. Faktoille ei kukaan mitään voi. Ihan täyttä sontaa, että joku olisi perunut osallistumisensa pikkujouluihin sen jälkeen että asia tukee ilmi. Kun henkilöt eivät ole edes olleet menossa eikä kutsuttuja, ihan naivia ja aivan sairaan tyhmää väittää muuta.
    Miksi on tarve valehdella, siksi että paskat on pöksyissä ha itse sinne on ripuloitu.

    Faktoille ei kukaan mitään voi ? Noh, yritetään peitellä sitä kaikin voimin. Tuli sitten kysely koskien NYKYISTÄ OLOTILAA ??? hieman kummallista kun itse johtaja on komennuksella, ja nyt kysellään nykyistäå olotilaa ihan kuin itse nykyiselle päällikölle haetaan vahvistusta !
    Kyllä tämä Tullilaitoksen toiminta muistuttaa yhä pahenevissa määrin DDR:n toimintaa eli ilmianna kaverisi ja nousu hierarkiassa vahvistettu.

    Säälittävää ettei itse tullihallituksesta saada joutoporukkaa muualle, siellähän tuota tai noita " tähtitieteilijöitä" riittää...kuulemma.

    Äänestä

  • Repikää tuosta kirjoitti:

    Faktoille ei kukaan mitään voi ? Noh, yritetään peitellä sitä kaikin voimin. Tuli sitten kysely koskien NYKYISTÄ OLOTILAA ??? hieman kummallista kun itse johtaja on komennuksella, ja nyt kysellään nykyistäå olotilaa ihan kuin itse nykyiselle päällikölle haetaan vahvistusta !
    Kyllä tämä Tullilaitoksen toiminta muistuttaa yhä pahenevissa määrin DDR:n toimintaa eli ilmianna kaverisi ja nousu hierarkiassa vahvistettu.

    Säälittävää ettei itse tullihallituksesta saada joutoporukkaa muualle, siellähän tuota tai noita " tähtitieteilijöitä" riittää...kuulemma.

    Onkohan viimeviikoinen härdelli tämän repimisen tulosta?

    Äänestä

Mikähän olet miehiäs tai naisias kun ottaa noin koville.

Äänestä
  • Mikäs sinua oikein kyselyttää...

    Äänestä

Voihan vittu mitä jeesustelua Tulliliiton kautta !

Äänestä

Voi tätä tietämättömyyden määrää, jota tälläkin palstalla vilisee.Tammikuun loppu lähestyy ja sittenpä nähdään onko systeemi mätä, ei taida olla

Äänestä
  • Tulliliiton miehet tietävät vastaukset etukäteen vähän niin kuin Putinin Neuvostoliitossa ? Voiko tyhmempää kyselyä tehdä mikä ei ajaisi nykyisten ja tulliliiton edustajien asemaa ? Ei korppi korpin silmää...

    Tässä mennään vuodella 2014 !!!

    Äänestä

Hartikaisen pienellä tukiporukalla on epätoivoinen yritys koettaa löytää jotain, millä saisi koko organisaatiota mustattua. Kyllä sen ymmärtää, että huolettaa, siksi pitää kaikkea vanhaa kakkaa kaivaa ja tarjota ministerille. Säälittäviä yrityksiä

Äänestä
  • Mitähän sinä olet saanut virkaurallasi aikaiseksi ?
    Veikkaampa ettet mitään ?

    Äänestä

  • Vai pienellä ? Kyllä sulla on munaa ;))) vittu joo !!!

    Äänestä

  • Just joo 4 kirjoitti:

    Vai pienellä ? Kyllä sulla on munaa ;))) vittu joo !!!

    Se teitin tukijoukko oli noin 200 henkilöä miinus tuttavat ja sukulaiset. Onko meitillä eri suuruuskäsitykset

    Äänestä

  • Mukana ainakin Antin siskon lapsia ja Tytin sisko ja siskon mies ja anoppi. Kun tätä kommentoi adressissa, niin sittenpä sisko ja siskon mies ottivat pelosta nimensä pois näkyvistä

    Äänestä

  • Sukuyhtiöhänse kirjoitti:

    Mukana ainakin Antin siskon lapsia ja Tytin sisko ja siskon mies ja anoppi. Kun tätä kommentoi adressissa, niin sittenpä sisko ja siskon mies ottivat pelosta nimensä pois näkyvistä

    voi luoja tätä kansaa...

    Äänestä

Pidä puolesi ! Tämä laitos on täynnä hyvä veli järjestelmän luomia pikkuvirkamiehiä jotka yrittävät näytellä tekemisiään kun todellisuus on kaikea muuta !
Lisäksi kateus jos joku saa jotain aikaiseksi, hups se ei sovi toiselle ;)

Äänestä

Tosiasia on vaan mielestäni se että Tulliliitto haluaa pelastaa haisevat persekarvansa. Miten keinotekoisesti Liitto määritteli aikoinaan omansa...ei kestä päivänvaloa...

Äänestä

Uudet tuulet puhaltaa ??? sama paska velloo pinnan alla ja hyvä veli järjestelmä toimii kuin ennenkin. Tässä sitä sivusta vaan seurataan ja ei tiedä itkeäkkö vai nauraa !!!

Äänestä

Katkeroituneet jurputtaa jostain hyvä veli järjestelmästä, kun ei ole edenneet toivomallaan tavalla, miksi, kun ei ole tainnut ansiot riittää. Ei se riitä, että itse vaan uskoo kykyihinsä

Äänestä
  • "Pikkukivaa100"

    Kyllähän aika vitisin murjasit, noh ymmärretään...
    Ei se korppi korpin silmää...

    Äänestä

Nämä "pikkupomot" ml "ns" esimiehet joita tuntuun olevan talo pullollan enemmän kuin kuin suoriteportaassa jotka oikeastaan työstävät juttua näille "esimiehille" joiden pätevyys taas on ????

Kaikenmaailman "asiantuntijat" ovat yksi syy siihen miksi tullissa voidaan pahoin.
Muistan aikoinaan Neruvostoliitossa oli " Lypsykarjateknikko ! Johan sentään oli arvostettu juttu ! Tullissa osaava henkilö ajetaan muihin hommiin !!

Äänestä
  • Siitä on näyttöä, että tyhmyys kulkee geeneissä, heh heh hee

    Äänestä

  • Minä olen myös kuullut ja itsekin kokenut, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Tämä on varma tieto eli ei mitään arvelua.

    Äänestä

Otahan Räsänen ja hoida homma ?

Luultasti jää Räsäseltä lähinnä ihokauneusvoiteenrypyn levittämiseen.

Äänestä

Miksi kenestäkään muusta pääjohtajasta ei keskustella roskapalstoilla.......

Äänestä
  • Ei paljon naurattaisi jos olisit itse tullissa töissä. Hartikainen vain toi kylmät asiat esille tullin toiminnassa. Luvassa kylmää kyytiä joillekkin ja sitähän erän taho pelkää kuin ruttoa...

    Äänestä

  • Johtajamme ;) kirjoitti:

    Ei paljon naurattaisi jos olisit itse tullissa töissä. Hartikainen vain toi kylmät asiat esille tullin toiminnassa. Luvassa kylmää kyytiä joillekkin ja sitähän erän taho pelkää kuin ruttoa...

    Mitkä kylmät asiat, muuta ei ole tullut ilmi kuin Hartikaisen akalle töiden järjestyminen pääjohtajuuden jälkeen ja se, että koko Suomi nauroi pääjohtajan esiintulolle

    Äänestä

  • Hyvät naurut kirjoitti:

    Mitkä kylmät asiat, muuta ei ole tullut ilmi kuin Hartikaisen akalle töiden järjestyminen pääjohtajuuden jälkeen ja se, että koko Suomi nauroi pääjohtajan esiintulolle

    "Hyvät naurut"

    Teet itsesi todella typerykseksi.Anteeksi vaan.

    Äänestä

  • Johtajamme ;) kirjoitti:

    Ei paljon naurattaisi jos olisit itse tullissa töissä. Hartikainen vain toi kylmät asiat esille tullin toiminnassa. Luvassa kylmää kyytiä joillekkin ja sitähän erän taho pelkää kuin ruttoa...

    Mitä je nyt on je Hartikaisen kylmät tosiasiat, sekä, että hänen akkaansa syrjittiin kun ei otettu

    Äänestä

  • Johtajamme ;) kirjoitti:

    Ei paljon naurattaisi jos olisit itse tullissa töissä. Hartikainen vain toi kylmät asiat esille tullin toiminnassa. Luvassa kylmää kyytiä joillekkin ja sitähän erän taho pelkää kuin ruttoa...

    Se on pääjohtaja Hartikaisella kunnollisen suursiivouksen paikka Tullissa, jos ei rupea hommat pelittämään nykyistä paremmin: Yleensä mätä täytyy saada (tulehduksesta) pois ennen kuin mätäpaise paranee, tämänhän me kaikki tiedämme kokemuksesta.

    Äänestä

Mulkuiksi noita sanotaan, vaikkeivat munia omistakkaan :)))

Äänestä

On meillä ollut kerrassaan erinomainen pääjohtaja, tuli ja heti kättelyssä alkoi järjestää vaimon maineenpalautusta ja olisi itse siihen osallistunut myös, puolisona vai pääjohtajana.? Vaimo ei tuolloin edes ollut tullissa töissä. Mitä tämän jälkeen tapahtui kun kului pari viikkoa ja ohoh, vaimolle järjestyi töitä tullista. Sittenpä ei paljon muuta ehtinytkään, kun jäi virkavapaalle talorahoja tienaamaan. Pääkohtajana saa Suomessa käteen varmaan vain noin 6000 euroa ja tuommoisella ulkomaankeikalla käteen yli 20 000. Pitihän se vaimo järjestää sitä ennen töihin, jotta saa vaimo viimeinkin oman uran ennen kuin tulee eläkeikään.

Äänestä
  • No, mutta. Voiko tämä pitää paikkansa? Ei näin kukaan toimi. Sitä paitsi Hartikainen on sitä mieltä, että kaikki jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä, valehtelevat. Myös selvitysryhmä.

    Äänestä

  • Joka ei usko, voi selvittää. Suurin piirtein näin tämä on mennyt.

    Äänestä

  • Tollarinkuvat kirjoitti:

    Joka ei usko, voi selvittää. Suurin piirtein näin tämä on mennyt.

    Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin. Melkoiseksi piirileikiksi on mennyt tullin hommat. Näin kansalaisena luulisi, että virkamiesten tehtävänä on toimia työnkuvan tms. mukaisesti jokapäiväisissä tehtävissä, mutta tullissa pannaankin mutkat suoriksi ja haukutaan vastapuolta minkä ehditään. Kai te ymmärrätte, että kansa tämän kaiken maksaa...

    Äänestä

"Tämä ja tämä järjestely sopii vaimolleni", onko Tulli Suomen ensimmäinen virasto, jota johdettiin kotoa vaimon toimesta.

Äänestä
  • Mikä vitsi! Onko kaikki valtion pomot tätä tasoa. Ei ihme, että tarvitaan niin paljon virkamiehiä.

    Äänestä

  • voihanvitsi kirjoitti:

    Mikä vitsi! Onko kaikki valtion pomot tätä tasoa. Ei ihme, että tarvitaan niin paljon virkamiehiä.

    tuskimpa ministeri Päivi Räsänen tätä hyväksyy. Vai onko tämä oikein, että mies valitaan johtajaksi ja se onkin vaimo, mikä johtaa.

    Äänestä

  • voihanvitsi kirjoitti:

    Mikä vitsi! Onko kaikki valtion pomot tätä tasoa. Ei ihme, että tarvitaan niin paljon virkamiehiä.

    Ei ole, tämä on ainutkertainen tapaus

    Äänestä

Kunnon tossukka!

Äänestä

Kannattaisikohan pääjohtajan harkita niihin ulkomaantöihin jäämistä, menee nyt niin noloksi tämä juttu

Äänestä
  • Kyllä pääjohtaja varmaan takaisin kotimaanhommin tulee ja toivottavasti laittaa ns. haisemaan eli puhdistaa Tullin sopimattomista aineksista, jotka vaan vetkuilevat ja metkuilevat veronmaksajien kustannuksella eivätkä ymmärrä olevansa Tullissa töissä.

    Äänestä

Kyllä se nyt on Päivin paha päätä vain silitellä, kun on vaalitkin tulossa, ei niiden alla kannata savuavia raunioita jättää jälkeensä, voi muutenkin mennä huonosti

Äänestä

Ajatella, että pääjohtaja löysi mallin jonkun tullin työntekijän maineenpuhdistamiselle mikä sopi kotona olevalle vaimolle. Olisipa ollut tuplasti hauskempaa kaikilla jos tämmöinen palaveri olisi pidetty, niistähän kai julkisella puolella tehdään pöytäkirjat jakeluineen ja ulospanoineen. Siitä sitten me kansalaiset olisimme jäljennöksiä pyytäneet ja illanistujaisissa toisiamme viihdyttäneet

Äänestä

Tämmöinen maineenpuhdistus haiskahtaa niin pahalta, että ihmetellä täytyy, että ministeriö oli hiljaa. Pitäisikö ministeriössä tehdä ministeriön maineenpuhdistus, Tarkka, Kuusenkerkkä, Kalsi, Mölsi, kaikille vai kenelle?

Äänestä

Nyt kaikki virkamiehet vain hoitelemaan omia asioita a'la Hartikainen

Äänestä

Pelle lähtee, sirkus valitettavasti jää!

Äänestä

Mädännäisyys on ongelma tullissa, sanoi A. Ensimmäinen!

Äänestä

Mitä valtiovarainministeriö tarkoitti sanoessaan ettei pääjohtaja ole puuttunut vaimonsa nimittämiseen, allekirjoitukseenko, taloon tuloon on kyllä näemmä varsin aktiivisesti puuttunut. tiedottaalo ministeriö tästäkin sekä omilla että Tullin sivuilla. Helena Tarkka, voisitko tulla kasvoilasi esille tässä sotkussa?

Äänestä

Hartikaisella on sellainen jäsenkirja, että Räsänen ei pysty eikä uskalla häntä erottaa.

Äänestä
  • Onko sillä krisujen jäsenkirja

    Äänestä

Hartikainen. Everstiluutnantti johtaa asiantuntijaorganisaatiota armeijan opein. Autoritäärinen käskyttäjä ja kyykyttäjä. Ei sovellu tehtäväänsä.

Äänestä

Häärtikäisen olisi pitänyt saada potkut.Taas suojeltiin raharikasta.Se siitä oikeudesta Suomessa?.Palaa taas entisten" metkujen" siivittämänä töihin.Vaimon työpaikkakin on turvattu vaikka ei osaisi yhtään mitään.

Äänestä
  • Hartikaisen suojelusenkeli on enää pari kuukautta ministerinä, sitten on syytä Hartikaisen pelätä pientäkin rikettä ja niitähän tulee, jos ei ole harkintaa. Päivipäivi yhdistelmä suojaa siihen saakka, mutta ei kauempaa

    Äänestä

Ministeri ei tehnytkään asialle yhtään mitään.Suoraselkäsyys kääntyi takinkäännökseksi.Potkut olisi ollut oikein.

Äänestä
  • JOO POTKUT RÄSÄSELLE JA HETI . PETTURI RÄSÄNEN EI ENÄÄN KOSKAAN EDUSKUNTAAN. SUOMEN SURKEIN PUOLUE KRISTILLISET HYI OLKOON JA KEULAKUVANA TUO TEKOPYHÄ NAINEN RÄSÄNEN. ILJETTÄVÄÄ!!!!

    Äänestä

Miksei Suomessa osata tehdä mitään oikein?. Potkut olisi pitänyt antaa eikä silitellä ja voivotella.Päätös tuntuu petokselta ja VAKAAVALLA HUOMAUTUKSELLA eikun VAKAAVALLA VÄÄRYYTENÄ.

Äänestä

Ette takuulla arvaa miksi Räsäsen on järjestettävä Hartikaisen vaimolle uusi määräaikaiseen tullitarkastajan virkaa Tullista.

Äänestä

Päivi puhuu puuta heinää ja itsestään selvyyksiä selittelee televisiossa. Ja äänivyöry on varma tulevissa vaaleissa.

Äänestä

Mitäs tähän soppaan kuuluu, olisi kiva kuulla minkälaisia suursiivouksia siellä tullissa on tehty nyt kun Hartikainen on palannut töihin vai onko jäänyt vain suuriksi puheiksi vai eikö uskallus riitä toimia

Äänestä

Miksi Etelä-Saimaa ja Vartti-lehti ei uutisoi tästä Hartikaisen rikosepäilystä. Nehän niin tykkää tullista kirjoittaa. Tässä olisi oivaa matskua sunnuntain lehtiin

Äänestä

Maanantai lähestyy....

Äänestä

Miksi Etelä-Saimaa ei sitä ja Etelä-Saimaa ei tätä.
Eihän se uutisoi mitään negatiivista VR:stäkään. Mistähän mahtais johtua? ....Heh, heh no siitä, kun toimittajan retaleet saavat ajella alennetuilla hinnoilla junissa.

Äänestä

Toivottavasti Tulliin tulee kauan kaivattu työrauha ja kaikenlainen kieroilu loppuu.

Äänestä
  • Tämä ukko se vasta kieroileekin, käskee valehtelemaan ja valehtelee itse. Kunnon pukki kaalimaassa ja muita haukkuu kieroilusta ja vääryydestä

    Äänestä

  • Malkaomassasilmässä kirjoitti:

    Tämä ukko se vasta kieroileekin, käskee valehtelemaan ja valehtelee itse. Kunnon pukki kaalimaassa ja muita haukkuu kieroilusta ja vääryydestä

    Jaha, sittenhän tässä onkin oikein tyypillinen nettioikeudenkäyntitapaus totuuden huhmareineen ja survimineen. Tarkoitan että tapaus täytyykin käsitellä, ehkä onkin jo osittain käsitelty KKMOP: ssä eli kaikkein korkeimmassa mahdollisessa tuomioportaassa eli juuri netissä.

    Äänestä

Onko Hartikaisen vaimo vielä tullin leivissä?

Äänestä
  • On vaimo vielä tullissa ja siitähän tämä viimeinen kohu kun Hartikainen istui johtoryhmässä paikalla kun käsiteltiin vaimon asiaa. Sen takia Hartikainen käski valehdella lehdille, että nahkansa pelastuisi ja valehteli vielä oikeusasiamiehellekin. Tästä henkilöstä sanotaan että on niin ryhdikäs ja suoraselkäinen.

    Äänestä

  • Uskossa.voi.valehdella kirjoitti:

    On vaimo vielä tullissa ja siitähän tämä viimeinen kohu kun Hartikainen istui johtoryhmässä paikalla kun käsiteltiin vaimon asiaa. Sen takia Hartikainen käski valehdella lehdille, että nahkansa pelastuisi ja valehteli vielä oikeusasiamiehellekin. Tästä henkilöstä sanotaan että on niin ryhdikäs ja suoraselkäinen.

    Jassoo.

    Äänestä

Miksi Hartikaista ei erotettu virkamieshommistaan? Nyt lähtee kiusaamaan seuraavaa porukkaa ja varmaan eukkonsa seuraa. Miksi virkamiehiä suojellaan? Tsaarinaikaista touhua. Potkut kun on aihetta, kuten "ns tavallisissa" työpaikoissa tehdään.

Äänestä

Mitä TÖITÄ tullissa tehdään. Minulla ei ole tullista tai sen tehtävistä muuta tietoa kuin Hartikaisen sotkut ja epäselvyydet, esim vaimonsa nimityssotku ym... Kai noi tehtävät selviäisi netistä mutta en ole katsellut...

Äänestä

Tulli-ohjelmassa ihmetyttää se miksi henkilökunnalla ei ole asusteissaan nimineuloja.
Poliiseilla on, Rajamiehillä on, Puolustusvoimien henkilökunnalla on. Samalla tavalla, Poliisit ja Rajamiehet toimivat esim satamissa, niin kuin "nimettömät" Tullimiehet/naiset.


P.s Joka tehtaassa luottamusmiehen lapset ovat saaneet kesätyöpaikan, jokainen auttaa perhettään, vaimoa ja lapsia työllistymään. Tulli ottaa vuorotteluvapaan sijaiseksi ihmisen JOKA ON OLLUT MÄÄRÄTYN AJAN TYÖTTÖMÄNÄ, moni hyvä työntekijä tekee 6-7kk pätkän ja menee kortistoon odottamaan "seuraavaa komennusta". HYVÄ palkataan aina ja aina uudestaan. Tullikoulun käyminenkään ei tarkoita vakituista virkaa, niin olen asian käsittänyt.

Äänestä
  • Jokainen isä tai äiti hommaa (yrittää auttaa) lapselle työtä esim paperitehtaalle on erittäin vaikea nuoren päästä kesätöihin, jos kotiväki ei ole siellä töissä.

    Äänestä

  • TulliAnnaEi kirjoitti:

    Jokainen isä tai äiti hommaa (yrittää auttaa) lapselle työtä esim paperitehtaalle on erittäin vaikea nuoren päästä kesätöihin, jos kotiväki ei ole siellä töissä.

    Vie sinä paperitehtaasi helvettiin tästä jutusta

    Äänestä

  • TulliAnnaEi kirjoitti:

    Jokainen isä tai äiti hommaa (yrittää auttaa) lapselle työtä esim paperitehtaalle on erittäin vaikea nuoren päästä kesätöihin, jos kotiväki ei ole siellä töissä.

    Hartikaisen vaimo siinä tapauksessa sitten paperitehtaalle

    Äänestä

Tämä eukko ei moneen vuoteen päässyt tulliin vaikka haki, mutta heti pääsi kun ukostaan tuli pääjohtaja. On se aika sattuma

Äänestä
  • Ei ollut mikään sattuma, vaan yksi pikku päällikkö, joka halusi päästä pääjohtajan suosioon palkkasi tietäen, että muualle ei rouvaa vanhojen kokemusten perusteella palkattaisi. Näitähän on joka talossa. Normaalisti vaan tällaisia tilanteita ei synny, vaan toinen puolisoista väistyy vaikka olisi jo talossakin eikä väen vängällä tunge itseään samaan työpaikkaan. Tapansa kullakin.

    Äänestä

  • Kyllä siinäkin "ei pääsemisessä" on jotain mätää ja paljon.

    Äänestä

  • Kerro mitä, on niin vaikea uskoa. Jos ei vain tykätty tavoista

    Äänestä

Täh, Hartikainen haluaa jatkaa tullissa? Mitä siellä tullissa oikeasti on meneillään? Onko Hartikainen oikea mies oikeassa paikassa vai onko kyse ajojahdista?

Äänestä
  • Jos ei ymmärrä faktoja

    Äänestä

Oikeissa yrityksissä ei sallita sukulaisten palkkaamista, joten jotakin outoa Tullissa täytyy olla. Kärsiikö tullin työnteko, ja mitä työtä tulli tekee? On jäänyt minulta epäselväksi tämän ihmeellisen Hartikais sotkun aikana.

Äänestä
  • Tämä pääjohtaja istuu kokouksessa valvomassa että vaimo saa töitä

    Äänestä

Miten Hartikainen, eukkonsa muut sukulaiset jotka ovat Tullissa töissä kehtaavat naamaansa näyttää tämän ihmeellisen episodin aikana? Mitä ihmettä Tullissa on meneillään? Voinko salakuljettaa mitä vain ohi tullin nyt kun siellä keskitytään ihmeelliseen, käsittämättömään sotkuun ja sen selvittelyyn? Hoitasiko Posti paremmin tullin työt?

Äänestä

Siinäpä se, mies ja vaimo vain kehtaavat

Äänestä

Luonnevika

Äänestä

Korruptio

Äänestä

Luonnekysymys

Äänestä
  • Jo vuosikymmenet sitten tehtaan työhönottaja kysyi: Onko Isä tai Äiti tehtaalla töissä ? Jos olisivat olleet , minäkin olisin nyt eläkkeellä oleva paperimies.
    Toivottavasti Hartikainen saa jatkaa, vuorotteluvapaansijaisia on Tulli täynnä ja tuskin pääjohtajan vaimo on ainut "sukulainen". Muistetaan kuitenkin, että sijaisuus tarkoittaa sitä edeltävää työttömyyttä. Pitää siis olla työtön työnhakija.

    Äänestä

Hartikainen haluaa jatkoa ja tullee sen saamaan.

Äänestä
  • Luottamusmiesten lasten kesätyöpaikat. Ja niitä on paljon. myös työjohtajien lapset työllistyy hyvin helposti.

    Äänestä

  • Mitään ei saa aikaan ja miksi. Tästä muutoksesta on puhunut neljä vuotta. Mistä se kertoo että perjantaina ministeriö puhui siirtymisestä muihin tehtäviin ja pääjohtaja puhuu lauantaina ministeriön tuella tehtävistä muutoksista. Hartikaisen muutoksista tulee uutta kansanhuvia

    Äänestä

  • Ei tullut jatkoa

    Äänestä

Tätä tyhmyyden määrää.........äää

Äänestä
  • Jääviyden käsitteleminen on juuri niin viisasta kuin tyhmää.

    Äänestä

  • Mutta ei kai kenenkään ole tarkoitus jää ikityöttömäksi sen takia, että aviopuoliso johtaa firmaa/laitosta. Varsinkin jos työhaluja löytyy.

    Äänestä

  • 87-2356 kirjoitti:

    Mutta ei kai kenenkään ole tarkoitus jää ikityöttömäksi sen takia, että aviopuoliso johtaa firmaa/laitosta. Varsinkin jos työhaluja löytyy.

    Jos valtiolle pääsee töihin vain sen vuoksi, että puoliso on perheenjäsen, kutsutaan sitä korruptioksi ja se on rangaistavaa eikä kuuluu länsimaisiin demokratioihin.

    Äänestä

  • Tätäeipidäunohtaa kirjoitti:

    Jos valtiolle pääsee töihin vain sen vuoksi, että puoliso on perheenjäsen, kutsutaan sitä korruptioksi ja se on rangaistavaa eikä kuuluu länsimaisiin demokratioihin.

    Puoliso VOI OLLA loistava, työhönsä motivoituva henkilö. Ja hän ei pääse töihin kun mies on johtaja. ÄLÄVIITTI.

    Äänestä

  • 4-77 kirjoitti:

    Puoliso VOI OLLA loistava, työhönsä motivoituva henkilö. Ja hän ei pääse töihin kun mies on johtaja. ÄLÄVIITTI.

    Jos ainoana haastateltuna valittiin kahden vuoden tuloksettoman hakemisten jälkeen, niin haiskahtaa nepotismilta, vaikka olisi kuinka loistava. Ja taisi jäädä varmistamatta kuinka loistavia olisivat muut hakijat olleet. Ja miksi ei valittu tuon kahden vuoden aikana, jos on niiin loistava?

    Äänestä

  • eitämämuuksimuutu kirjoitti:

    Jos ainoana haastateltuna valittiin kahden vuoden tuloksettoman hakemisten jälkeen, niin haiskahtaa nepotismilta, vaikka olisi kuinka loistava. Ja taisi jäädä varmistamatta kuinka loistavia olisivat muut hakijat olleet. Ja miksi ei valittu tuon kahden vuoden aikana, jos on niiin loistava?

    Miksi ei valittu ????? Siksi kuin on tietyn henkilön puoliso. LUULISIN:

    Äänestä

  • Kiusanteko kirjoitti:

    Miksi ei valittu ????? Siksi kuin on tietyn henkilön puoliso. LUULISIN:

    Eipä valittu kun haki ihan omana itsenään eikä puolisona, mutta puolisona heti valittiin

    Äänestä

  • 4-77 kirjoitti:

    Puoliso VOI OLLA loistava, työhönsä motivoituva henkilö. Ja hän ei pääse töihin kun mies on johtaja. ÄLÄVIITTI.

    Jos tämä puoliso on niin loistava, niin miksi pääsi takaisin tulliin vasta kun miehestä tuli johtaja, everstin vaimona ei päässyt......

    Äänestä

Tässähän on kyse korruptiosta, joka vain jatkuu....

Äänestä
  • Höpö höpö !

    " Tulli totta haastaa, turhat toiveet raastaa voittoja ei suo".

    Kaikille on annettava työntekomahdollisuus.

    Äänestä

  • ainakin pääjohtajan vaimolle, ei niille muille, jotka samaa tehtävää hakivat. Kyllä valitettavasti tämä on korruptiota ja samoin se, että varmistetaan vaimon tehtävien jatkuminen talossa.

    Äänestä

  • envähättelisi kirjoitti:

    ainakin pääjohtajan vaimolle, ei niille muille, jotka samaa tehtävää hakivat. Kyllä valitettavasti tämä on korruptiota ja samoin se, että varmistetaan vaimon tehtävien jatkuminen talossa.

    5-6kk määräaikaiset pätkät ja sitten kotiin odottelemaan. Nyt vielä vuorotteluvapaan edut huononi huomattavasti, lähtijöiltä vaaditaan 20 työvuotta, entisen 15 sijaan. Niitä paikkoja sitten kytätään, monen naisen ja miehen voimin. Virat on harvinaista herkkua. Se ei tapahdu niin kuin esim armeijassa, jossa "sotakoulun" käyneillä on varma työpaikka.

    Äänestä

  • Haiskahtaa valtataistelulta.

    Äänestä

  • Ai sekö, että pääjohtaja rikkoo vaimonsa etua valvoessaan hallintolakia, käskee alaista valehtelemaan ja valehtelee itse oikeusasiamiehelle, nekin vaimon asiassa

    Äänestä

No, onko tämä toukokuinen Hartikaistuuletus tuulettanut tarpeeksi mätäpesäkkeitä?

Äänestä
  • Mätämuna on pesässä, elokuussa alkaa lemahtaa

    Äänestä

Mätämuna on paikoillaan, elokuussa alkaa todella haisemaan

Äänestä

Pääjohtajakokouksessa tulee kiusallinen hiljaisuus siinä vaiheessa kun...

Äänestä

Hartikaisen kannattaa nyt keskittyä muuhun kuin tullin siirtämiseen SM:ään. Sipilä totesi juuri ettei hallitusohjelma muutu. Hallitus istuu vielä kolme vuotta ja samaan aikaan päättyy pääjohtajan toimikausi. Ellei se pääty jo aiemmin.......

Äänestä

Narsismi on todella paha sairaus, se tuhoaa narsistin parisuhteen, ( paitsi jos puoliso...), ystävyyssuhteet, työsuhteet. Se vie kaikkien kunnioituksen, kaikki nauravat

Äänestä

Tämä johtaja ei ole saanut muuta aikaan kuin sotkuja

Äänestä

Olipas se tiistainen videopuhe taas kerran nolouden huippu

Äänestä

Kyllä tämä pääjohtaja kaiken aikaa koettaa pyrkiä ulkomaille, vaikka muuta julkisuuteen väittääkin

Äänestä

Pitääkö paikkansa, että pääjohtaja kuljettaa vaimoa mukana virkamatkoilla, vaimo nähty Suomi areenalla useana päivänä

Äänestä
  • Et tainnut päästä itse päästä haluamallasi tavalla mukaan - vaikuttaa kateellisen tai katkeran kitinältä!

    Äänestä

Ikävää kirjoittelua tällä palstalla. Tuskin tunnette henkilöitä, joita spekuloitte. Niin kuin sanonta sanoo; "Ahneella on paskainen loppu!" Kiusaajat löytävät kaiken edestä. Toivottavasti saatte pesää, siis takan lämpöä, kotoa. Siis kiusaajat. Tuskin saatte. Niin ja venäläisen vaimon ylläpito on kallista! Pyöränkorjaajana ei pärjää.

Äänestä

Puskaradion mukaan pääjohtaja AH jatkaa myös seuraavan kauden. Kiusaajat väistyvät muihin töihin, jos saavat mitään töitä. Kukaan ei halua kiusaajia! Puskaradio tietää.

Äänestä

Toimittajat, tutkikaa henkilöstöpäällikön virkanimitys! Ei näe päivänvaloa. Kysykää Handelta!!!!!!!!!!!!! Kivalta mieheltä1

Äänestä

"Alkoholiverotusta, sitä ei Memmy siedä"

Äänestä

Kaiken likaisen vainoamisen pääkapellimestari ajaa kunnon autolla, SAABILLA

Äänestä

Tämän. palstan. häiriintynein. nimimerkki. käyttää. tätä. taktiikkaa.

Kommenteissa. esiintyy. sana. eukko. aika. usein.

Katkera. ja. kateellinen. osallistunut. ajojahtiin.

Äänestä

Mikäs Aatun on rauhoittanut

Äänestä

Onko tietoa Hartikaisen töistä huhtikuun jälkeen, hyvä mies vapaanq

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


liitynkökirkkoon kirjoitti:

Tämä Tullin juttu on sitten Räsäsen kontolla........................ Luulisi suhmuroinnista ja sen myötä virkavirheestä olevan tarpeeksi näyttöä!


Eteläisen tullipiirin rekrytoinnissa hänen hakemuksensa hylättiin järjestelmällisesti silloisen rekrytoija Juha Madetojan toimesta, Hartikainen kirjoittaa viestissään.

Toukokuussa 2012 pääjohtajana aloittaneen Hartikaisen vaimo palkattiin valvontatyöhön Tullin itäiseen piiriin samana syksynä.

Huhtikuussa 2011 Hartikainen lähestyi Tullin silloista pääjohtajaa sähköpostiviestillä, jossa hän ihmetteli, ettei vaimolle oltu tarjottu puolen vuoden aikana edes viransijaisuuksia. Tuolloin vielä muissa tehtävissä työskennellyt Hartikainen uskoi vaimonsa "astuneen jonkun varpaille" ihmeteltyään alemman tason päällikön pojan saamaa pidempää viransijaisuutta. !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

IS:n tietojen mukaan Hartikainen oli ottanut vaimonsa palkkaamisen puheeksi Tullissa. Palkkauksesta vastannut Itäisen tullipiirin hallintopäällikkö Ossi Värri kuitenkin kiisti vaimon suosimisen töihinotossa.

Värrin mukaan Tullin saamia avoimia työhakemuksia otettiin haussa huomioon noin 20 kappaletta. Tehtävään ei kuitenkaan haastateltu paikan saaneen Hartikaisen vaimon lisäksi muita hakijoita.
Minulla on sellainen näkemys, että rekrytoinnista on tuolloin keskusteltu muutamien Tullin johtajien ja henkilöjärjestöjen edustajien kanssa( Hartikainen)
Hartikainen vakuuttaa, ettei aio taipua kaatajilleen.

- Sen voin kaikille epäilijöille vahvistaa, että palaan Tullin pääjohtajan tehtävään ensi vuonna. Tämä juttu vain vahvistaa sitä, että isommanlaatuinen muutos Tullin johdossa on tarpeen ja sen aion myös toteuttaa. Olen hyvin tiedostanut, että lepsuilemalla se ei onnistu. Perusteellisempi "tuuletus" vaatii kovat otteet, Hartikainen uhoaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu