Naiset, joilla on lapsia, puhuvat "äitiyden onnesta" ja että "lapset ovat parasta mitä he ovat koskaan saaneet".
Kun joku kertoisi minulle mitä se onni on? Mistä se koostuu? Täysin mystinen käsite minulle.
Miten lapsi voi tuoda onnen elämään? Lapsesta on kuitenkin oma huolensa kannettavana ja vastuu. Eikö vastuu pelota ja se millaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa lapsi ja tulevat lapsenlapset elävät?
Kun joku kertoisi minulle mitä se onni on? Mistä se koostuu? Täysin mystinen käsite minulle.
Miten lapsi voi tuoda onnen elämään? Lapsesta on kuitenkin oma huolensa kannettavana ja vastuu. Eikö vastuu pelota ja se millaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa lapsi ja tulevat lapsenlapset elävät?
Vastaukset 18
Vanhimmat
on sitä selittää
se kuuluu kait hormonitoimintaan ja on sisäsyntyistä
huoli on ja loppuelämän mieti ja suret ja huolehdit ja toivot ja rakastat
ei totta totisesti aina ole hyvä määritelmä tuo "onni"
mutta kun lapsen kerran saa ei sitä koskaan pois antaisi
Toinen asia on se että äiti voi uupua joko synnytyksestä tai myöhemmin. Ei se tee huonoa äitiä vaikkei jaksakaan
nekin on niistä mokomista hormoneista
Äitiyden onni on vaikea selittää, koska se on niin mahdottoman pieninä hippusina. Ihan kuin lasten askarteluhile. Yksi hippu ei näytä yhtään miltään, mutta kun niitä hippuja on tasaisesti, vaikka ne peittäisi vain pienen murto-osan pinnasta, kimaltelevat ne jo varsin kauniisti. Samalla tavalla se äitiyden onni koostuu pienistä asioista, jotka levittäytyvät tasaisesti peittäen vain murto-osan elämästä, mutta yhdessä saavat aikaan ihmeellisen "kimalteen".
Onni on sitä kun olet oikein väsyneenä tullut töistä kotiin ja lapsi tulee ja ottaa kaulasta kiinni, halaa ja sanoo että "Äiti mää tykkään susta tosi paljon"
Voiko olla onnellisempi olo sen jälkeen ja kummasti se väsymys ja paha tuuli kaikkoaa sen sileän tien!!
Äitiyden onni on sitä kun saa viedä lapsensa mummin ja papan hoteisiin heti pienestä pitäen. Sitä se on, ei muuta.
Onni on pieniä arki asioita joita ei huomaa vasta sitten kun sen menettää!
aika kultaa muistot!
... vauva tuhisee sylissä.
... vauva hymyilee ensimäisen kerran. ja monta kertaa sen jälkeen.
.... vauva ensimmäisen kerran ottaa kaulasta kiinni ja halaa.
... vauva ottaa ensiaskeleet syliin ja muuttuukin taaperoksi.
... lapsi sanoo äiti.
... lapsi tulee hakemaan sylistä lohtua, kun sormeen on tullut pipi.
... pipiin puhaltaminen auttaa.
... lapsi touhuaan omiaan täysin keskittyneenä leikkiinsa ja näyttää pieneltä enkeliltä.
tätä kaikkea ja loputtomasti kaikkea muuta, sitä on äitioyden onni.
ainaista surua,huolta ja murhetta,mutta ennenkaikkea se on tunne että sinulla on joku joka alussa pyyteettömästi on sinun omasi ja tuo päivääsi auringon,isompana kyllä vähän pyytäenkin,mutta silti tuo auringon elämääsi.
Se on tunne siitä että joku tarvitsee sinua,sinun omista viostasi ja puutteistasi huolimatta,sinä olet jollekkin maailman tärkein.
Se on elämän kestävä tunne,kaikkine vastoinkäymisineen.
Toki onnen löytää ilman lapsiakin,mutta näin siinä on jotain erikoista,sanoinkuvaamatonta.
Sain ensimmäisen lapsen aika iäkkäänä, koska en tuntenut mitään tarvetta lapsen tekoon. Kyselin aivan samaa asiaa, kun sinä nyt. Enkä ole "lapsi-ihminen" edelleenkään jne. Mutta sen lapsen saaminen antoi selityksen kaikkiin ihmettelyihini. Edellisissä vastauksissa oli hyvin kerrottu näistä pienistä hippusista. Ja ilmeisesti jokin alkukantainen äidinvaisto herää. Lapsen tuntee omaksi jälkeläisekseen ja siihen perustuen suojelee sitä naarastiikerin vaistoin ja haluaa pitää sen hengissä. "Kuolisi lapsensa puolesta". Sitä vaan rakastaa niin syvästi, vaikka aiemmin olisi pelännyt/vierastanut muiden lapsia. Ihmeellisin asia elämässäni tämä muutos psyykessä. Suosittelen.
Kun saa oman lapsen, tajuaa että mikään muu ei merkitse niin paljon kuin se, että omalla lapsella on kaikki hyvin. Työhuolet, mitä ne ovat? Ei mitään. Typerät ihmiset, jaksaako niillä vaivata päätänsä? Ei. Tuollaiset asiat muuttuvat yhtäkkiä aivan vähäpätöisiksi.
on siinä ja se vaan on. Ensinmäinen nauru, ensinmäinen jokellus, ensimmäinen hymy, ensi askeleet, ne on sellaisia asioita, joita ei koskaan unohda, ei koskaan.
Lapsen, tuoksu, lämpö, olemus, pehmeys. Ne on asioita, joita ei voi sanoin kuvata, sellaiselle joka niitä ei ole kokenut, ne tietää vaan saman kokenut.
Ja monesta äidiksi tulleesta naisesta on varmaan "hiukeaa" ettei enää ole vastuussa pelkästään itsestään, vaan kokonaisesta toisesta ihmisestä. Äityis ei lopu siihen kun lapsi lähtee "pesästä" vaan seuraa anoppius, iso-äiteys ym.
Aloitetaan isien sivulta:
1. lahja synnyttävälle äitille - toivottavasti kallis koru, esim. sormus monella timantilla.
2. Äitienpäivä: lahjaksi esim. kukkia, kalleita seksikkäitä alusvaatteita ja varmasti kallis koru, kivaa olisi joku sormus tai kultariipus.
3. Lapsensynttärit: ilman muuta koru äitille, haluakset ja kukat ja kiitokset.
4. Juolut: siinä täytyisi jo olla useampia paketteja ja kaikenlaisia kivoja vaatteita.
5. Isienpäivää: ennen kaikkea kiitokset ihanalle vaimolle joka synnyti sen lapsen ja äiti ilman muuta päivän kunniaksi ravintolaan lounalle.
6. Loma: rantalomat Kreikassa (isä vahtii lasta, äiti shoppailee isän lompakkolla kun isä paiskaa sen nimessä ylitöitä)
7. Vkolopput: Ryuanairille Lontooseen, Köpikseen; risteilylle Tallinnaan ja Tukholmaan,
etc, etc, etc, Ja muista aina kiittää rakasta vaimoa...
Et voi oikeasti olla tosissa?! Onko sulla lapsia? Vai oletko mies, et isä?? tai isä jolla sattui olemaan huono tuuri jos tuollaisen naisen sait..
Jos lukisit niitä kirjoituksia, mitä minulle nyt lahjaksi kun olen kohta synnyttämässä: sormus tai kaulakoru, huomio! kohta äitienpäivä, eli ruvetaan tekemään ehdotuksia miehille ettei unohtuisi LAHJAT!
Eikö mieheltä lapsi olisi isoin lahja elämässä?
Olen isä ja minulla on poika ja ihmeyttää ne lahjatoivomukset. Tunnistaa jo kirjoituksista, että takana on nainen joka yrittää saada miehiä lahjoittamaan, ja lapsestaan on viis!
Ei kukaan mies rupea miettimään että nyt kallis sormus synnytyksestä eli ne on kauppoja eikä rakkautta. Kuka sitten kasvattaa sen lapsen? isä ostaa kalleita lahjoja ja antaa lompakon jotta vaimo pääsisi shoppailemaan ja isän täytyy olla se yli onnellinen kun oli jumallainen nainen, että antoi itsensä panna.
Jos olisi asiaa kysytty kaksi vuotta sitten, olisin vastannut aivan eri tavalla.
Äitiyden onni merkitsee minulle nyt samaa kuin ihmisyyden suurin tuska. Olen ollut onnekas saadessani viettää sen - ihmisen elämässä lyhyen ajan - tyttäreni kanssa. Olen ollut onnekas saadessani kokea sen henkeäsalpaavan tunteen saattaessani oman murrosikäisen lapseni ajasta ikuisuuteen. Tämä onni on ollut myös elämäni suurin, piinaavin ja varmasti pitkäkestoisin tuska. Tuska, josta en toivu koskaan. Mitä äitiyden onni on? Se on riipaisevan kaunis, syvältä ihmisen sielua koskettava tunne kaikkine iloineen ja suruineen. Tunne, joka ei koskaan voi syntyä muusta kuin äidin ja lapsen välisestä rakkaudesta. Maailman kaunein asia.
Voimia sinulle. Nousi vedet silmiin kun luin tekstisi. Me meinasimme menettää tyttömme vakavan sydänvian takia heti syntymän jälkeen, mutta hänet pelastettiin, kiitos lastenklinikan osaavan henkilökunnan.
Kyllä siinä tuli koettua heti äitiyden "onnea" kerrakseen. Nyt mikään ei voisi ikinä olla minulle rakkaampaa kuin tyttöni. Tuskasi on varmasti niin suuri ja syvällä, että sitä ei tukahduta mikään.
Lapsen saaminen tekee ihmisestä epäitsekkäämmän, kun huomaa, että maailmassa on muitakin kuin oma napa.
Minä huomasin lapsen saatuani yhden selkeän muutoksen. Hetkeksikään ei enää tule semmoinen olo, että mitä väliä tällä on. Mitä väliä millään mitä teen on. Nyt kaikella on aina niin paljon väliä, koska minulla on ihana pieni tyttö, jonka pitää saada olla turvassa ja iloinen ja saada parhaat mahdolliset eväät elämäänsä! On ihana ajatella kaikkia tulevia kuukausia ja vuodenaikoja, kun tietää, että niihin liittyy lapseni uudet kokemukset kaikenlaisten asioiden parissa. Ja minä saan olla mukana hänen elämässään! Se on kuin saisi elää oman lapsuutensa uudelleen, paitsi vielä parempaa!
Toisaalta elämään on tullut myös Pelko. Se on uudenlainen tunne, jota ei ollut ennen lasta. Se on niin vahva ja kamala, ettei sitä oikein uskalla edes kohdata. Kun välillä hiipii mieleen kaikenlaista hirveää, mitä tytölleni voisi tapahtua, niin se täytyy vain yrittää unohtaa ja olla ajattelematta sitä. Muuten räjähtää pää. Arvaan, että se tunne tulee varjostamaan minua loppuelämäni. Mutta hyväksyn sen, koska tiedän, että se on hyödyllinen ja tärkeä, ja kun minulla on se mukanani, pystyn varmemmin saamaan myös sen kaiken ihanan, mistä ensimmäisessä kappaleessa puhuin.