Ollaan kaukoviisaita

Yhä vahvemmin alkaa näyttää siltä, että kepu sen seuraavan hallituksen muodostaa. Tuoreessa Ylen gallupissa sitä kannatti kysellyn vastanneista 25,5 prosenttia, kun kokoomusta enää vain 19,4 %. Toiset kaksi, sdp ja persut olivat kaukana hieman yli 15 % kannatuksella.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/73636-yle-suuri-muutos-muhii-suomessa-keskusta-taraytti-hirmuluvun

Meidän pitäisi alkaa kaukoviisaasti varautua siihen kepujohtoiseen hallitukseen, jottei mikään siinä meitä yllättäisi. Kaukoviisaushan on sitä, jonka Havukka-ahon ajattelija Konsta Pylkkänen kuvasi näin: ”Asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät”.

Minä jo kerran toin mahdollista kepujohtoista hallitusta koskevia kaukoviisaita ajatuksiani tännekin. Toistan niitä vielä eli noudatan tunnetun irlantilais-englantilaisen ajattelijan, Nobel-palkitun kirjailija George Bernard Shawn toteamusta: ”Itsensä lainaaminen antaa ryhtiä keskustelulle”. Kannattaa lukea lainaukseni loppuun asti, sillä sen viimeisessä lauseessa tärkein huomionaihe on:

>>Kepu pääsee näyttämään, miten se laittaa maan asiat kuntoon ja saa velkaantumisemmekin pysähtymään ilman leikkauksia, verojen korotuksia, julkisen puolen rakenneuudistuksia, ilman kaikkia nykyisen hallituksen kaavailemia toimia, joita kepu on oppositiosta kiivaasti vastustanut. Jos kepu tuossa kaikessa noilla edellytyksillä onnistuu, minustakin tulee kepulainen.

Totta kai toivon, että maan asiat saataisiin paremmalle tolalle, ja uskonkin, että myös kepussa on vastuullisuutta niin paljon, että se sitä ihan tosissaan yrittää. Toivottavasti saa kootuksi homogeenisemman ja siten vahvemman hallituksen kuin mitä tämä nykyinen on ollut. Mutta jotta se kepujohtoinen hallitus saisi maan asiat paremmalle tolalle, se joutuu tekemään kaiken sen, minkä se on tuominnut ja parhaansa mukaan koettanut estää nykyhallitukselta. Tuosta olen varsin varma. Joten ei liene minulla pelkoa kepulaiseksi tulemisestani.

Jään kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan sitä kepujohtoista hallitusta. Luotan siihen, että hallitusta johtavassa asemassa kepukin tekee parhaansa maan hyväksi, paremmin kuin edelliset kepujohtoiset hallituksemme, mutta kuitenkin hieman pelkään tämän isänmaamme ja suomalaisten suuren enemmistön tilanteen puolesta. Kepujohtoisen hallituksen aika tulee taas avaamaan monien nyt kepua kannattavien silmiä ja parantamaan heidän kovin lyhyttä muistiaan

27

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ope Oulusta

      Niin eipä kokkareita ja demuja kukaan kannata.
      Pikkuhiljaa sen näkee jopa munakarva-au.

    • Täytyy sanoa, että hallituspuolueet ovat antaneet aseet suoraan kepun käsiin. Niin holtitonta sen toiminta on ollut melkeinpä kaikissa isoissa hallituskysymyksissä. Kepun ei ole tarvinnut tehdä mitään.

      Kaikki mitä hallitus on tehnyt tai tekemättä jättänyt on satanut suoraan kepun laariin kannatuksen nousuna.

      • Enpä ole paljonkaan eri mieltä tuossa sanomastasi. Hallitus sai sellaisen kokoonpanon, jossa olivat mukana äärilaidat niin poliittisesti kuin eräissä muissakin näkemyksissä, joten eipä paljon parempaa olisi voinut sellaiselta hallitukselta odottaakaan. Varsinkaan tässä ulkoisistakin asioista johtuvassa hyvin vaikeassa tilanteessa. Kokoomuksen puheenjohtajavaihdossa puolue taisi epäonnistua. Ehkä tuo Stubb on liian nuorekas ja kansainvälinen mies meille suomalaisille, joissa enemmistönä ovat vanhoillisesti ajattelevat ja kansainvälisyyttä karttavat juntit.

        Toivottavasti se tuleva kepujohtoinen hallitus saa paremmat toimintaedellytykset mahdollistavan kokoonpanon. Mutta jotta se pääsisi maan ja kansalaisten kannalta tarvittaviin hyviin tuloksiin sen täytyisi joka tapauksessa tehdä kaikkea sitä, mitä kepu on nyt oppositiosta vastustanut. Eli kulku tulee olemaan jokseenkin sitä, mitä kuvaan avauksessani, eikä se varmasti vastaa kepuhallitusta kiihkeimmin toivomien odotuksia.

      • Pahalta näyttää
        kapi-vaari kirjoitti:

        Enpä ole paljonkaan eri mieltä tuossa sanomastasi. Hallitus sai sellaisen kokoonpanon, jossa olivat mukana äärilaidat niin poliittisesti kuin eräissä muissakin näkemyksissä, joten eipä paljon parempaa olisi voinut sellaiselta hallitukselta odottaakaan. Varsinkaan tässä ulkoisistakin asioista johtuvassa hyvin vaikeassa tilanteessa. Kokoomuksen puheenjohtajavaihdossa puolue taisi epäonnistua. Ehkä tuo Stubb on liian nuorekas ja kansainvälinen mies meille suomalaisille, joissa enemmistönä ovat vanhoillisesti ajattelevat ja kansainvälisyyttä karttavat juntit.

        Toivottavasti se tuleva kepujohtoinen hallitus saa paremmat toimintaedellytykset mahdollistavan kokoonpanon. Mutta jotta se pääsisi maan ja kansalaisten kannalta tarvittaviin hyviin tuloksiin sen täytyisi joka tapauksessa tehdä kaikkea sitä, mitä kepu on nyt oppositiosta vastustanut. Eli kulku tulee olemaan jokseenkin sitä, mitä kuvaan avauksessani, eikä se varmasti vastaa kepuhallitusta kiihkeimmin toivomien odotuksia.

        Muistatkos kuinka silloin hehkutit tätä sinipunaan pohjannutta sixpackia kun se muodostettiin. Kuinka se laittaa maan asiat kuntoon ja hoitaa viisaasti vakuudet Kreikan apupaketeille jne.

        Nyt sitten jälkiviisaasti viisastelet hallituspohjan laajuuden aiheuttamalla heikkoudella.

        Mitäs se Huovinen sanoikaan tuosta jäkiviisaudesta.

        SDP ajaa jo täyttä vauhtia oppositioasemiin, Kokoomuksen nuorekas kansainvälinen joukko päästelee sammakoita enemmän kuin kukaan koskaan, Persuilla on alamäki jyrkkenemässä, Vihreitä ei kukaan vähään aikaan hallitukseen kaipaa, sama Vasemmiston kanssa.

        Vaikeaa tulee olemaan Keskustalla ensi keväänä, kun edessä on hallituksen muodostaminen joko haluttomien tai kyvyttömien avulla. Keskustassa kyllä kykyä löytyy, mutta taas joudutaan rustaamaan apupuolueiden kynnyskysymyksistä kompromisseja jotka vesittävät kaiken. Kuten kävi Kataiselle 2011.

      • Pahalta näyttää kirjoitti:

        Olinpa sivuuttaa tuon viestisi sellaisena, joka ei vastaamistani edellytä, kun olin ensiksi vilkaissut vain viestisi alun. Sehän on vain tuota täällä niin tavanomaista soopaa. En todellakaan muista tuollaista hehkuttaneeni, kun niin en ole tehnyt. Kun täällä varmaan on jo tuhannet kerrat sanottu minun sanoneen tai tehneen tai olleen jotakin sellaista, jota en ole sanonut tai tehnyt tai en ole sellainen ollut, niin ymmärtänet, että tuo viestisi oli jäädä vaille huomiotani.

        Mutta kun nyt jo vuoteeseen menossa ollessani tulin vielä palstaa vilkaisemaan ja luin tuon viestisi pitemmälle ja huomasin sen lopussa olevan ihan asiaakin, totta kai haluan siihen asianmukaisesti suhtautua. Tarkoitan asiallisella asiallasi tuota sanomaasi:

        >>Vaikeaa tulee olemaan Keskustalla ensi keväänä, kun edessä on hallituksen muodostaminen joko haluttomien tai kyvyttömien avulla. Keskustassa kyllä kykyä löytyy, mutta taas joudutaan rustaamaan apupuolueiden kynnyskysymyksistä kompromisseja jotka vesittävät kaiken. Kuten kävi Kataiselle 2011.>Ennustan, että seuraavan kepujohtoisen hallituksen muut pääpuolueet ovat demarit ja persut. Nuo kolme puoluetta riittäisivät enemmistöhallituksen muodostamiseen, mutta mukaan varmaan tulevat myös ruåtsalaiset; mikäpä ne poissa pitäisi.

        Eli ei tule sitä Mielipidepankin ennustamaa junttiporvarihallitusta, vaan tulee junttipunamultahallitus. Punamultahan on mieluisin noille kahdelle jakopuolueelle, kepulle ja demareille, ja persujen on nyt pakko mennä mukaan. Kokoomus jäänee mielellään oppositioon katsomaan ja nauttimaan näkemästään, eli siitä, miten tuo kepujohtoinen hallitus toteuttaa juuri sitä politiikkaa, jota kokoomus olisi halunnut toteuttaa, ja jota kepu ja persut oppositiosta kovasti vastustivat, eikä kokoomuksellakaan ollut nykyhallituksen kokoonpanolla sitä politiikkaa toteuttaa.

      • Yorma Egghair

        "Kokoomus jäänee mielellään oppositioon katsomaan ja nauttimaan näkemästään, eli siitä, miten tuo kepujohtoinen hallitus toteuttaa juuri sitä politiikkaa, jota kokoomus olisi halunnut toteuttaa, ja jota kepu ja persut oppositiosta kovasti vastustivat, eikä kokoomuksellakaan ollut nykyhallituksen kokoonpanolla sitä politiikkaa toteuttaa.

      • Pari huomiota
        kapi-vaari kirjoitti:

        Olinpa sivuuttaa tuon viestisi sellaisena, joka ei vastaamistani edellytä, kun olin ensiksi vilkaissut vain viestisi alun. Sehän on vain tuota täällä niin tavanomaista soopaa. En todellakaan muista tuollaista hehkuttaneeni, kun niin en ole tehnyt. Kun täällä varmaan on jo tuhannet kerrat sanottu minun sanoneen tai tehneen tai olleen jotakin sellaista, jota en ole sanonut tai tehnyt tai en ole sellainen ollut, niin ymmärtänet, että tuo viestisi oli jäädä vaille huomiotani.

        Mutta kun nyt jo vuoteeseen menossa ollessani tulin vielä palstaa vilkaisemaan ja luin tuon viestisi pitemmälle ja huomasin sen lopussa olevan ihan asiaakin, totta kai haluan siihen asianmukaisesti suhtautua. Tarkoitan asiallisella asiallasi tuota sanomaasi:

        >>Vaikeaa tulee olemaan Keskustalla ensi keväänä, kun edessä on hallituksen muodostaminen joko haluttomien tai kyvyttömien avulla. Keskustassa kyllä kykyä löytyy, mutta taas joudutaan rustaamaan apupuolueiden kynnyskysymyksistä kompromisseja jotka vesittävät kaiken. Kuten kävi Kataiselle 2011.>Ennustan, että seuraavan kepujohtoisen hallituksen muut pääpuolueet ovat demarit ja persut. Nuo kolme puoluetta riittäisivät enemmistöhallituksen muodostamiseen, mutta mukaan varmaan tulevat myös ruåtsalaiset; mikäpä ne poissa pitäisi.

        Eli ei tule sitä Mielipidepankin ennustamaa junttiporvarihallitusta, vaan tulee junttipunamultahallitus. Punamultahan on mieluisin noille kahdelle jakopuolueelle, kepulle ja demareille, ja persujen on nyt pakko mennä mukaan. Kokoomus jäänee mielellään oppositioon katsomaan ja nauttimaan näkemästään, eli siitä, miten tuo kepujohtoinen hallitus toteuttaa juuri sitä politiikkaa, jota kokoomus olisi halunnut toteuttaa, ja jota kepu ja persut oppositiosta kovasti vastustivat, eikä kokoomuksellakaan ollut nykyhallituksen kokoonpanolla sitä politiikkaa toteuttaa.

        Mielenkiintoinen on tuo sinun muistisi. Se pettää aina kun paljastuu jotain kannaltasi ikävää. Voidaanhan ne tässä viikonlopun aikana kaivaa esiin ne hehkutuksesi Kataisen sixpacistä, niin nytkin kirjoittamasi joutuu taas sille kuuluvaan valoon.

        Kannattaa noin pahojen muistihäiriöiden kyseessä ollen muuten mennä läkäriin. Aivojen rappeutumaa kun voidaan jossain määrin hillitä nykylääketieteen keinoin. Tämä ihan ystävän neuvona, tuommoisten muistihäiriöiden yksi oirehan on, ettei potilas itse niitä havaitse.

        Kepu ei ollut millään muotoa muodostamassa 2011 hallitusta. Kyllä siellä näitä haluttomia (Vasemmistoliitto) ja kyvyttömiä (SDP. Vihr) oli ihan omasta takaa.

        Tuossa luotsin avaamassa ennusteketjussa muut ovatkin noudattaneet luotsin tahtoa keskittyä itse ennusteeseen löpinöiden sijaan - paitsi sinä. Vastauksesi paistaa kuin lehmänpaska Junntilan tuvan maalatussa seinässä - kun et kyennyt siihen mitä luotsi toivoi.

      • Pari huomiota kirjoitti:

        Siinäpä sinulle on pyhäinpäivän ajan puuhaa, kun etsit ja tuot tänne niitä viestejäni, joissa olisin hehkuttanut onnesta nimenomaan siksi, että Kataisen hallitus sai sellaisen sixpac-kokoonpanon. Onhan siinä jotakin aktiviteettia aikasi kuluksi, kun palstalla kuitenkin olet viikonlopunkin minua tänne odottaen.

        Tuon viestisi lopussa sanomasi johdosta joudun tänään jo toista - ellei tuo aikaisempikin sama - kehottamaan paremman lukutaidon hankkimiseen ja jopa lukemansa ymmärtämiseenkin. Luotsi tuossa kilpailun avauksessaan sanoo nimittäin näin:

        >>Kaikki ennusteisiin liittymättömät viestit poistan tästä ketjusta. Jos on kommentoitavaa niin kommentoi ennusteesi jälkeen

      • Lääkäriin mars

        Luotsi sanoo tosiaan: "Jos on kommentoitavaa niin kommentoi ennusteesi jälkeen" mutta lupasi poistaa kaikki muut löpinät.

        Sinun löpinäsihän ei liity millään tapaa itse ennusteeseesi. Mutta olet näemmä sen verran jo luotsin perää lipaissut, ettei hän poista viestiäsi - kertoo paljon hänestäkin

        Mutta todellakin, mene pikapikaa lääkäriin, muistisairaus on sinulla jo pitkällä. Parempi sinulle saada sairauden etenemistä hillitsevä lääkitys.

    • missä viisaus?

      Kapu on muuttunut kaukoviisaaksi analysoituaan jälkiviisaana kepun gallup menestystä. Kepulaisten solvaaminen on nyt muuttunut kaukoviisaaksi perseennuolennaksi.

      • Sytytyksesi taitaa olla hitaanpuoleinen. Luepa uudestaan vaikka vain tuo viestini loppu ja koeta oikein pinnistää älynystyröitäsi, niin ehkä ymmärrät siinä tarkoitetun:

        >>Meidän kaukoviisaidenkin kannattaa kuitenkin muistaa, mitä Havukka-ahon ajattelija tuon aluksi lainaamani jälkeen sanoi kaukoviisaudesta: ”Tässä viisauden lajissa on kaksi pahaa vikaa; asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa nämäkin huomioon, sille on maailmanranta kevyt kiertää”. Joten kävi miten kävi, minulle se sittenkin on yhdentekevää. Kepujohtoista hallitusta toivovien kannattaisi kaukoviisaasti muistaa tämä George Bernard Shawn toteamus: ”Elämässä on kaksi tragediaa: toinen on se ettei saa haluamaansa, ja toinen että sen saa”.

      • Koita muutakin!
        kapi-vaari kirjoitti:

        Sytytyksesi taitaa olla hitaanpuoleinen. Luepa uudestaan vaikka vain tuo viestini loppu ja koeta oikein pinnistää älynystyröitäsi, niin ehkä ymmärrät siinä tarkoitetun:

        Eikö sulla kapi ole muuta kuin sotkea keskustan palstaa.

      • Voi reppanaa

        Mitä helevettiä sinä noita omia kirjoituksiasi kopsailet viesti viestin perään?

        Laita joskus asiallisia vastauksia

      • Brawoo Korhonen
        Koita muutakin! kirjoitti:

        Eikö sulla kapi ole muuta kuin sotkea keskustan palstaa.

        Jorkka on kepulipalstan parasta antia ja saa kepuloiset aina "kiimaan", eli paljastamaan oikean kepulaisuuden synmän ytimen!

    • Paloheinän paksu

      on todellinen guru - rako kasvaa....

      Ja vieläpä reipasta vauhtia. Ei enää auta edes virhemarginaalit.

      • :))))))))))))))))

        Mahtava ennustaja todella ja vain kansakoulupohjalta!

    • Jotkut ovat näköjään ottaneet kaiken tuossa avauksessani sanomani hyvin tosissaan. Välkyimmät ovat varmaan huomanneet siinä olevan myös rivien välistä luettavaa. Jotkut ovat ehkä ymmärtäneet syvimmän tarkoituksen noissa itseäni viisaammilta lainaamissanikin, kuten tuossa George Bernard Shawn sanomassa: ”Elämässä on kaksi tragediaa: toinen on se ettei saa haluamaansa, ja toinen että sen saa”.

      Kovin yksisilmäinen täytyy olla sen, joka näkee tuossa avauksessani vain kepukaunaa. Kun sellaisia yksisilmäisiäkin on, heille täytyy minun nyt ihan selväsanaisesti, ilman pienimpiäkään sivutarkoituksia vakuuttaa: minä suorastaan toivon, että kepu pääsisi nyt vaalivoittoon ja saisi muodostaa seuraavan hallituksen. Sen on todellakin päästävä näyttämään, mihin se pystyy, ja pystyykö se parempaan kuin tämä nykyhallitus. Se ei minunkaan mielestäni ole kovin hyvään pystynyt. Ei sen kaikkia epäonnistumisia voida laittaa ulkoisten vaikuttajien piikkiin.

      Välttämättömänä vaatimuksena sille kepujohtoiselle hallitukselle edellyttäisin, että sen hallituksen koostuma olisi toimivampi, homogeenisempi kuin oli tämän nykyisen hallituksen. Olisiko sitten parempi se mielipidepankin ennustama junttiporvarihallitus (kepu, kokoomus ja persut) vai minun tuossa aito-arskalle antamassani vaalitulosennusteessa todennäköisempänä pitämäni junttipunamultahallitus (kepu, demarit ja persut)? Jätän arvioinnin tuosta asiasta muille.

      Millaisen hallituksen saanemmekaan ja miten se onnistuneekaan, on meidän hyvä muistaa tämäkin George Bernard Shawn viisas toteamus: ”Demokratia on systeemi, joka takaa sen ettei meitä hallita paremmin kuin ansaitsemme”.

      • niin....

        Minkä piikkiin laitat nykyisen hallituksen epäonnistumisen? Kepunko?

      • joo joo....

        Niin mitä sinä toivot?
        Kepua Kokoomusta vai Demareita seuraavan hallituksen muodostajaksi.
        Tai ehkäpä vielä joudut toivomaan persujakin jos ne jostain ihmeen kumman syystä sattuisi vaikka ponkaisemaan gallubbien keulille.
        Sinä olet kumma veivari, sinä et näy olevan ollenkaan looginen ajatteluissasi.
        Ja heitä hiiteen tuo hienosteleva narsistelusi, noine fiksumpien lainauksien kanssa, ne ei istu tuollaiseen ihmiseen yhtään paremmin, kuin raatokärpänen tapettiin.

        Muistelehan tuota avausta mitä silloin toivoit. Niin olethan sinä esiintynyt toivopuoluelaisenakin, vaikka demujen listoilla oletkin itseäsi tyrkyttänyt oikein Helsinginkin johtoon.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12307951

      • joo joo.... kirjoitti:

        Olen jo useampaan kertaan sanonut, että kepun on saatava mahdollisuutensa. Tuon sen ajatuksen esille tässäkin avauksessani, tuossa edellisestä avauksestani lainaamassani pätkässä. Sillä, että kepu pääsee muodostamaan hallituksen, näen hyviäkin puolia, katso vaikka lainaukseni loppu.

        Kuten tuossa linkittämässäsi kirjoituksessani sanon, tuskin itse olisin äänestänyt Alexander Stubbia kokoomuksen johtoon. Enemmän silti häneltä toivoin ja parempaan hänen uskoin pystyvän myös kotimaan politiikassa. Pettynyt nyt olen. Mutta myös pettymykset kasvattavat ja viisastuttavat ajattelevaa ihmistä. Etkö sinä ole koskaan ollut pettynyt? Tulevina vuosina saatat hyvinkin saada sellaisia kasvattavia ja viisastuttavia kokemuksia.

        Muuten, nuo itseäni viisaammilta lainaamani eivät ole narsistelua minulle, sillä olen aika paljon lukenut heitäkin ja oppinut heiltä yhtä ja toista. Tuollaisten lainaaminen olisi kyllä sopimatonta sille, jolle gallupit ovat gallubbeja.

      • pölhökustaa

        Olet useaan kertaan vinkunut myös että nyt kepu joutuu toteuttamaan itse sitä politiikkaa jota kokoomus ei saanut tehdä. Kuka on estänyt kokoomusta harjoittamasta haluamaansa politiikkaa nykyhallituksessa? Onko ainoa este ollut kapin kepukaunaisuus?

      • Siunatuksi lopuksi
        kapi-vaari kirjoitti:

        Olen jo useampaan kertaan sanonut, että kepun on saatava mahdollisuutensa. Tuon sen ajatuksen esille tässäkin avauksessani, tuossa edellisestä avauksestani lainaamassani pätkässä. Sillä, että kepu pääsee muodostamaan hallituksen, näen hyviäkin puolia, katso vaikka lainaukseni loppu.

        Kuten tuossa linkittämässäsi kirjoituksessani sanon, tuskin itse olisin äänestänyt Alexander Stubbia kokoomuksen johtoon. Enemmän silti häneltä toivoin ja parempaan hänen uskoin pystyvän myös kotimaan politiikassa. Pettynyt nyt olen. Mutta myös pettymykset kasvattavat ja viisastuttavat ajattelevaa ihmistä. Etkö sinä ole koskaan ollut pettynyt? Tulevina vuosina saatat hyvinkin saada sellaisia kasvattavia ja viisastuttavia kokemuksia.

        Muuten, nuo itseäni viisaammilta lainaamani eivät ole narsistelua minulle, sillä olen aika paljon lukenut heitäkin ja oppinut heiltä yhtä ja toista. Tuollaisten lainaaminen olisi kyllä sopimatonta sille, jolle gallupit ovat gallubbeja.

        ..puoleltani perinteiset pisteet keskustelun voittajasta:

        Palokkaan pönäkkä 0 pistettä
        Merijärven keskustanuoret 10 pistettä

    • pax enkko

      On tämä yks prkl. Vaaleja käydään puol vee ennen ja saman verran jälkeen.
      Puolteholla mennään eduskunnas, rosenteilla kehuskellaan ja lehdet veivaa tappavaa tahtia uutista.
      Venäjä saa hyöriä rauhas, uutispimennos ollaan, vaikka kävelisivät prkl rajan yli.
      Jos vielä saa sanoa, niin Sipilän ilmapallot puhkee joko ennen tai jälkeen.

    • vaipat päällä
    • lilex alla

      Vai Kapi tykkäs, että 16.6 Stubb on Aleksanteri Suuri, jonka johdolla Suomi liitetään NATOON? Tuosta lausunnosta ei ole pitkä aika.
      Eikö Kapi enää muista paria kuukautta pidemmälle, huomattu on, että toistaa itseään jo sata kertaa kuultuakin

      "Tapanani ei ole täällä ennustella tulevia poliittisia tapahtumia, kun muistan Ahti Karjalaisen sanoman viisauden, että ”ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen”. Ja onhan täällä nähty, että ne eräiden ennustelua harrastavien ennusteet ovat menneet pahasti pieleen. En kuitenkaan nytkään varsinaisesti ennusta, vaan yritän ennakoida tulevaa tämänhetkisiin tosiasioihin näkemykseni perustaen."

      "Uskon siis, oikeastaan olen jokseenkin varma, että seuraava hallituksemme on laajapohjainen, jossa mukana ovat kokoomus, kepu ja persut. Ja vahvasti uskon myös, että sen hallituksen pääministeri on Alexander Stubb, jota jo Ilmarinen näkyy kutsuvan Aleksanteri Suureksi, runsaat kolmesataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua eläneen Makedonian kuninkaan mukaan, joka varsin pienen maan kuninkaana valloitti yli puolet silloin tunnetusta maailmasta. Meidän ”Aleksanterimme” ei varmaan samanlaiseen saavutukseen pääse eikä pyrikään, mutta omaan historiaamme jäävä merkittävä mies hänestä voi tulla, ehkäpä yhtenä meriittinään se, että hän lopullisesti liitti Suomen läntiseen maailmaan viemällä meidät Natoon."

      • Oikaistaan tuo

        Kepulainen Seppo Ilmarinen se näkyy kutsuvan Stubbia Aleksanteri Suureksi. Senhän kapi vain toteaa ja sille vähän irvailee. Kunnia siis sille jolle se kuuluu, Seppo Ilmariselle.

    • Lähetä

      Kapi mitään sarkasmista tiedä. Pölli tuon pätkän, kun hyvä oli ja sävelsi perään jotain omaa NATO -haaveilua. Se ei ole missään muussa lajissa taitava kuin vittuilussa, joka on Kapin luontaisin piirre.

    Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6396
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1143
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe