Viitatiaisen ja hömötiaisen erot.

Ääni on hyvä tuntomerkki, mutta sekin aika samanlaista eikä sitä välttämättä muista luonnossa.

Minusta poski on se vaikein tuntomerkki. Pieniä sävyeroja on luonnossa vaihtelevista valaistusolosuhteista johtuen todella vaikea todeta. Myös päälaen kiiltoa on hankala arvioida. Valkoisesta pisteestä nokassa en ole lukenut tai kuullut mistään. Viitatiaisen parhaat erot hömötiaiseen ovat valkean siipipaneelin puuttuminen, usein pienempi kurkkulappu, joka ei leviä sivuille, sekä ääni. Näiden lisäksi tuntomerrkeinä voidaan käyttää pään kiiltoa ja poskea, jotka kuitenkin ovat vaikeasti todettavia tuntomerkkejä. Meikäläisen pohjoiseurooppalaisen hömötiaisen selkä on myös harmaampi kuin viitatiaisen.

Viitatiaisen määritys voi olla hyvikin vaikeaa, varsinkin jos ääntä ei kuule, mutta kokemus auttaa. Kun on riittävän paljon nähnyt hömötiaisia, niin varmaan viitatiainen heti vähän eriltä näyttää. Toiset yksilöt ovat tyypillisemmän näköisiä kuin toiset. Myös höyhenpuvun kuluneisuus vaikuttaa.

Nämä lintujutut sai minussa heräämään sen vanhan kipinän, joka minulla oli vielä kymmenen vuotta sittten. Nyt on pakko ottaa kamera mukaan ja ajettava taas sinne luonnonsuojelualueelle. Toissapäivänä hömötiäinen tuli lähes jalkoihin ihmettelmään eikä välittänyt koirasta ollenkaan.

Voi pyhä sylvi tätä nippelitiedon sarjatulta! Riittää kun tietää että molemmilla linnuilla on siivet ja nokka. Tiaisen parhaimmat kaverit on, varis, harakka, peura, sarvijaakko, sähkömies ja lahna.

Mä muistan hömötiaisen äänen.
Oon niin paljo kuunnellut jtn lintukirjaa jossa on lintujen ääniä niin muistan melko monen linnun laulun. Aika kätevä sellanen, muuten en tunnistaisi minkään linnun laulua kun liikkuu luonnossa.
Hippiäisen laulua kuuluu nykyään paljon, koska tietää, miltä se kuulostaa.
Vielä kun näkisi sen Hippiäisen. Aina siellä piilossa korkeassa kuusikossa... :)