Kai Alajoki(sdp) Lisää pakkoruotsia ja

pohjoismaisia kieliä

Sosiaalidemokraatteihin kuuluva Kai Alajoki vaatii, että pakkoruotsia pitää lisätä kouluihin ja sen lisäksi pitää suomenkielisten oppia muutkin pohjoismaiset kielet.


Ei vähä mitään.

sr.se, sisuradio:

"..Nuorten Pohjoismaiden neuvoston uusi suomalainen puheenjohtaja Kai Alajoki pitää työharjoittelun helpottamista tärkeimpänä tehtävänä rajaesteiden kitkemisessä.

– Meidän mielestä olisi tärkeintä, että kaikissa Pohjoismaissa saisi tehdä työharjoittelua, sanoo sosiaalidemokraattien edustaja, Nuorten Pohjoismaiden neuvoston uusi puheenjohtaja Kai Alajoki.

Ruotsin puoluetoveri, sosiaalidemokraattinen valtiopäiväedustaja, Pyry Niemi nimeää myös tärkeimmäksi rajaesteeksi nuorten työharjoittelun.

– Jos nuoret voivat harjoitella ammattiin, niin se voi auttaa nuoria pääsemään työmarkkinoille kaikissa Pohjoismaissa, sanoo Pyry Niemi.

Suomen keskustapuolueen edustaja, Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston jäsen, Simo Rundgren tähdentää myös nuorten työharjoittelun merkitystä.

– Nuoret eivät voi tehdä työharjoittelua toisessa maassa, jos he käyvät koulua toisessa maassa, sanoo Simo Rundgren.

Pohjoismaiden neuvoston kahden maan ja kahden eri puolueen edustajat ovat hyvin yksimielisiä tämän rajaesteen poistamisesta. Neuvostolle esiteltiin Tukholmassa 28 erilaista rajaestettä, joiden poistaminen edistyy parin esteen vuosivauhdilla.

Naapurin kielen osaaminen edellytys työharjoittelulle naapurimaassa
Pelkästään nuorison työharjoittelun järjestämisen esteiden syyt riippuvat kuitenkin juuri poliittisesta väristä.

Kai Alajoki (S) lisäisi aluksi ruotsin kieltä ja muita pohjoismaisia kieliä suomalaisiin kouluihin.

– Jos koulussa opitaan muitakin pohjoismaisia kieliä, niin kouluruotsilla pärjää muissakin Pohjoismaissa, sanoo Alajoki.

Päätökset olisivat helppoja, jos päättäjät olisivat sosiaalidemokraatteja
Ruotsalainen sosiaalidemokraatti pitää poliittisen yhteistyön vaikeuksia esteinä rajaesteiden poistamisessa.

– Jos kaikissa maissa olisi sosiaalidemokraatit vallassa, niin päätöksenteko olisi helpompaa, mutta nyt esimerkiksi Norjassa on kokoomushallitus, mikä johtaa siihen, että neuvottelut vievät aikaa, sanoo Pyry Niemi.

Ruotsin lisäksi myös muiden pohjoismaiden kieliä pitäisi opiskella
Suomen nuorten ongelmia muiden Pohjoismaiden kouluissa ja työmarkkinoilla lisää se, että ruotsia ei osata riittävästi. Simo Rundgren sanoo, että pakkoruotsi -keskustelun sijaan pitäisi kouluihin lisätä ruotsinkielen opetusta.

– Suomalaisten on hyvä oppia ruotsin kielen alkeet koulussa, sanoo Simo Rundgren.

Kaarina Wallin"

8

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kai sai

      Sosiaalidemokraatit ovat aina saaneet Ruotsista runsaasti pakkoruotsitusrahaa.

    • Outoa?

      Miksi AINA suomalaisten pitäisi muka osata skandikieliä, jotta yhteistyö olisi mahdollista?!

      Miksei skandit voisi opetella suomea? Ja miksei suomalaisten edustajat koskaan ehdota sitä?

      • aika outo kuvio..

        Kun ruotsalainen tulee töihin Suomeen, hän odottaa saavansa palvelut ruotsiksi ja kun suomalainen menee Ruotsiin, hänen odotetaan osaavan maan kieltä eli ruotsia !
        Molemmissa maissa on samansuuruinen naapurimaan kieltä puhuva vähemmistö.


    • muut kielet?

      Tuossa sanotaan, että "myös muiden pohjoismaiden kieli pitäisi opiskella"!

      Kuuluukohan suomikin noiden mielstä pohjoismaisiin kieliin? Mitä luulette?

      No ei varmasti!!!

      • huusianna.

        Suomalaiset ovat pohjoismaisia suomen kielellä.

        Suomi ja saame ovat Pohjolan alkuperäiskielet. Ruotsi on maahanmuuttaja kieli pohjoisessa.


      • Pois pakkoruotsi!

        Pakkoruotsittajat eivät tajua kun ne ovat puhuneet itsensä pussiin, eivätkä tajua hävetä.


    • Nettisuom. (-fenno)

      "Suomalaisten on hyvä oppia ruotsin kielen alkeet koulussa, sanoo Simo Rundgren."

      Jos niin on, niin Ruotsissa on vastaavasti hyvä oppia suomen kielen alkeet, sanon minä. Vastavuoroisuus on hyvä periaate. Käykö? Ei taida käydä.

    • Huhhuh!

      Ruosujen mediassa ja Ruotsin kokouksessa puhutaan mistäs muusta kuin suomalaisten pakkoruotsituksesta!!?? Onko se muka se tärkein asia Pohjoismaissa?

      Mennyt jo aivan naurettavaksi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5842
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      47
      5338
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3718
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3663
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      95
      3327
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2884
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2740
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2400
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1854
    Aihe