Traumat jäi:/

pelästyinkauheesti

Tuossa keskiviikkona kävin siis ratsastamassa vakitunnillani. Hyppäsimme ensimmäistä kertaa. Sain melko haastavan hevosen (harrastaa esteen ohi juoksua) ja vaikka alku menikin hyvin, hyppy epäonnistu ja pahasti. Opettaja joutui siis kiskomaan hevosen esteelle. Ensin näytti siltä ettei se hyppäisi, mutta se hyppäsikin valtavalla loikalla matalan pystyn yli. Molemmat jalkkarit lähti jaloista ja menetin otteeni hevosen ohjista. Se laukkasi kulmaan ja kääntyi äkisti jolloin valuin kokonaan toiselle kyljelle ja nappisin vain kaksin käsin kiinni satulasta ja roikuin siellä. Laitoi silmät kiinni sillä hevonen laukkasi kovaa vastaantulevien ponien syliin. Onneksi hevonen hidasti raviin ja uskalsin avata silmät (se kerkesi laukata koko pitkän sivun, 30m)opettaja juoksi paikalle ja otti pysähtyneen hevosen (jolla ratsastin siis) ohjista kiinni ja auttoi minut takaisin selkään.

Muo siis pelottaa ihan sikana toibkyseinen hevonen vaikka mitään traagista ei tapahtunutkaan. Kertokaa miten pääsen pelosta ohi, koska haluaisin ratsastaa kyseisellä hevosella uudestaan!

14

753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aloittaja:"

      Sori siis, en tippunut siltä:)

    • heissuliVEIii

      Oho, no onneksi ei sattunut sen pahemmin :)

      En nyt osaa sanoa, että miten juuri sinä pääset tosta yli, mutta itse kun aikoinani pelkäsin esteitä(nykyään rakastan), mun piti vain päästä tekemään sitä tutun ja turvallisen hevosen kanssa, ''vähän kerrallaan''.

      Eli sun kannattaisi varmaan ensin mennä kyseisellä hevosella koulua, ja siitä sitten kun tuntuu että luottamus alkaa palautumaan niin puomeja, ja pieniä esteitä ym :) Trauman ylipääsyyn voi mennä aikaa, mutta se ei mikään mahdoton juttu ole :)

      • pelästyinkauheesti

        En ole vielä(kään) saanut kyseistä hevosta , vaikka haluaisinkin. Esteitä hypättiin kaksi viikkoa sitten ja sain TAAS vaikean hepan.
        Meni ihan hyvin: /

        Nykyään pystyn kyllä ratsastamaan kaikenlaisilla hevosilla, sillä rakastan hevosia oikeasti ja haluan oppia ratsastamaan paremmin:)


      • 1104
        pelästyinkauheesti kirjoitti:

        En ole vielä(kään) saanut kyseistä hevosta , vaikka haluaisinkin. Esteitä hypättiin kaksi viikkoa sitten ja sain TAAS vaikean hepan.
        Meni ihan hyvin: /

        Nykyään pystyn kyllä ratsastamaan kaikenlaisilla hevosilla, sillä rakastan hevosia oikeasti ja haluan oppia ratsastamaan paremmin:)

        Voiko sun tallilla esittää hevoset toivomuksia? Jos voi niin toivo sitä heppaa.


      • tippuin
        1104 kirjoitti:

        Voiko sun tallilla esittää hevoset toivomuksia? Jos voi niin toivo sitä heppaa.

        Voiko joku auttaa mua? Mulla on trauma. :(


      • tippuin
        tippuin kirjoitti:

        Voiko joku auttaa mua? Mulla on trauma. :(

        Sori, tuli väärään paikkaan.


    • 4 vuotta ratsastanut

      Mielestäni ratsastuksenopettajasi pitäisi valita sinulle sopivan tasoinen hevonen. En siis sano että olisit huono ratsastamaan. En itsekkään ole hypännyt kuin kerran kaverini kiltillä ponilla. Seuraavalla kerralla kun hyppäät voisit pyytää opettajaltasi antaa sinulle ratsuksi helpompi hevonen/poni. Kenenkään ei pitäisi aloittaa hyppäämistä vaikeahkolla hevosella.

    • Ratsastajanen

      Ohhoh, varmasti säikähdit :o
      No, mutta kannattaa luottaa opettajaasi, hän antaa Sinulle omantasoisesi hevosen. Jos haluat tämän kyseisen hevosen uudelleen, niin kannattaa toivoa sitä opettajaltasi. Jos opettaja ei anna Sinulle hevosta, ehkä hevnen on vielä liian tasokas Sinulle. En todellakaan tarkoita, että olisit huono ratsastaja, olet varmasti todella hyvä kun olet kerta päässyt hyppäämäänkin! : )
      Kerran sain hevosen, joka oli todella hankala tunnilla, hankalin hevonen jolla olen ikinä ratsastanut. No..tunti ei mennyt kovin hyvin, en kuitenkaan pudonnut tai mitään sellaista. Sen jälkeen en ole tätä hevosta saanut. Opettajani antaa minulle kyseisen hevosen varmaankin sitten, kun olen siihen valmis.
      Stinde, toinen suosikkihevosistani myydään kuulemma hankalan hallittavuuden takia. Sitä kyllä oli hankala hallita, mutta kuitenkin se on suosikkini. Kyseinen hevonen oli ensimmäinen, jolla laukkasin ja ensimmäinen jolla hyppäsin.
      Kai olin sitten riittävän hyvä ratsastaja tälle kyseiselle hevoselle, sillä sain sen niin useasti...
      Tarkoitan nyt vain, että traumoistasi pääset pois vain olemalla tekemisissä tämän hevosen kanssa. Ei hevonen tehnyt sitä tahallaan, ehkäpä se vaikka säikähti jotain? Estettä vaikka?

      Toivotaan, että pääset yli pelostasi! : )

      • Ratsastajanen

        Ei kuulu tähän mutta sanonpa vaan, että tuossa jokin aika sitten sainkin tämän kyseisen hevosen, joka oli ollut minulle hankala. Toivottavasti Sinäkin pääset menemään uudelleen ratsullasi! : )


    • ojgfohed

      No en usko et saat aina jotain maailman vaikeinta heppaa! :D Kyllähän joku voi pitää jotain pulleaa suokkia vaikeena mut riippuu onko oikeasti vaikea. Siis jos ekaa kertaa esteitä menitte ni en usko et saat mitää maailman hurjjinta heppaa. riippuu tietty myös tallista...

    • nfldldf

      No sitte oot aika surkee ratsastaja, opettele ääliö.

    • suokkirakastaja

      Kyseinen tamma on estetunneilla VAIN pakon edestä. Se ei pidä esteistä, eikä tule koskaan pitämäänkään. Heittää osaavia ratsastajiakin selästä. Osasyy mun kömmähdykselle voi olla toki se, että en vielä osannut ottaa kunnom tuntumaa ohjilla.
      Itse pidän kyseisestä tammasta sen luonteen vuoksi. Se on kiltti (ei esteillä), tasaiset askeleet ja upea, vahva persoona. Mitä tulee ylempään viestiin, tässähän kokoajan yritetään oppia

    • Anonyymi

      Mulla on sillein kun olin varustamassa yhtä ponia ja yhtäkkiä se puraisi mua niin kovaa että tuli haava ja mustelma kun yritin laittaa sitä riimun narulla kiinni ja nyt pelottaa kaikki hevosten eleet mua ei siis koskaan aijemmin ollut hevonen purrut nyt jäi traumat vaikka haluan silti yhä olla hevosten kanssa tekemisissä mitä teen

      • Anonyymi

        Suosittelen pyytämään apua hevosen laittamisessa, jos se jäi jännittämään. Itselle ei ole ikinä sattunut mitään vakavaa hevosten kanssa, mutta jännitän luonnostaan yli 110 senttisten ponien ja hevosten lähellä. Sen takia pyydän usein apua, jos olen tullut yksin tallille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      75
      1200
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1117
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe