PITKÄSTÄ AIKAA

Tervehdys kaikille.

Piti tulla pitkästä aikaa piipahtamaan tälläkin keskustelu palstalla. Näyttää olevan sama meininki kuin ennenkin. Siitä on varmaan yli vuosi kun viimeksi kävin ja silloinkin täällä ns: vastustajat kirjoitteli keskenään. Nyt luin muutaman ketjun läpi ja ei voi kuin nauraa. Otatteko te mistään selvää asoista vai kirjoitteletteko te muuten vain. Kirjoitukset on samaa jauhantaa mitä se oli ennenkin . Asoiden toistoa. Täällä on muutamat asiat yrityksistä jotka on tapetilla ihan tuulesta temmattuja pikku lasten märkiä unia. Nyt täytyy sanoa että olin ennen myös vastustaja ja joskus kans tänne kirjoittelin mutta teille varmaan yllätys nyt olen toisella puolella. verkostomarkkinoinnin kannattaja ja mukana toiminnassa. Vaimoni aluksi liittyi ja sitä hetken seurattua ajatukseni muuttuivat alaa kohtaan. Olin niin henkeen ja vereen aluksi vastaan mutta siinä vaiheessa kun vaimo alkoi tienaamaan enemmän vm:stä kuin minä normi päivätyöstä lähdin mukaan. Päivääkään en ole katunut muuta kuin sitä kuinka tuli hukkaan heitettyä aikaa täällä kirjoitteluun. Mut onneksi sitä voi muuttaa mielipiteensä. Nyt toivota teille hyvää jatkoa ja miettikää sitä että kuinka pitkälle teistäkin moni pääsisi kun vain myöntäisi että ala kiinnostaa. Enkä ole ainut sen ajan kirjoittelijoista jotka on nyt vm:ssä mukana.
7100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onnea ja menestystä!

Äänestä
  • Kiitos paljon.

    Äänestä

Olen harrastanut verkostomarkkinointia yli 30 vuotta, kaikki rahat mitä olen muista töistäni saanut ovat menneet tähän hienoon harrastukseen. Päätin kuitenkin lopettaa ja kun nyt on vuosi kulunut on tästä seurauksena se että olen miljonääri, hankala ihottumakin parani ja lasten koulunkäynti alkoi sujumaan, vaimokin muuttuu entistä kauniimmaksi joka päivä. Olen ikuisesti kiitollinen että minua valistettiin tällä palstalla, muuten en olisi tähän elämänmuutokseen kyennyt.

Äänestä
  • Erittäin hieno tarina! Kannattaa harkita jotain kirjailijan uraa. Sinusta on ainesta ja tuolla mielikuvituksella mikä sinullakin on pääset pitkälle. Harmi vain että tuhlaat lahjasi tällä palstalla. Mut toivon sinulle menestystä valitsemallasi uralla.

    ps. Tämä palsta on hiljentynyt ihmeen paljon siitä mitä minäkin tänne kirjoittelin ennen. Vastustajat on selvästi huomanneet että perskules tuo verkostomarkkinointi ala onkin ihan hyvä. Minulle kävi juuri niin.

    Hyvät jatkot pojat vaan teille ja menkää nukkumaan ajoissa että heräätte ajoissa kouluun.

    Äänestä

Pitäiskö siis ottaa selvää BigBrother-Asosta? Vai ketä Asoa tarkoitat?

Äänestä
  • Mahtavaa että teillä pysyy nuo jutut ihan samalla tasolla kuin aina ennenkin . bigbrotherasokin on oikein vitsi miehiä. Nauroin täällä tuolle jutullesi aivan kippurassa:)) Hyvä jatka samaan malliin.

    Äänestä

Minäkin haluan tulla rikkaaksi ja kiinnostaa tuo ala paljonkin ja olen siitä vähän lukenutkin. Olisi joskus mukava tavata henkilö tältä alalta. Omissa piireissä kun niitä ei ole. Joten hakeuduin tänne palstoille, mutta harvassa oli tekstit missä tätä ylistettäisiin. Haluan kuitenkin vielä uskoa, että ehkä ne muut onkin väärässä. Ne jotka kirjoittelee, että se tuottaa niin aina innostun. Heiltä puuttuu vain ainoastaan ne perustelut ja sen takia homma vähä jäänyt. Onneksi kuitenkin sinä kirjoitit tänne, niin ehkä minäkin saan nyt mahdollisuuden. Vaikutat rehelliselle kaverille ja ehkä voisit antaa niitä perusteluja, koska
töihin herääminen kieltämättä välillä ahdistaa ja tylsistyttää. Varsinkin kun olen aamu uninen. Olisi kiva saada tienestiä muulla tapaa ja mikäs sen parempi kun itse saa määrätä työaikansa ja toimintatavan?

En vain tiedä mistä minun pitää lähteä liikkeelle.Voisitko auttaa ja kertoa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Entinen vastustaja kirjoitti:

Tervehdys kaikille.

Piti tulla pitkästä aikaa piipahtamaan tälläkin keskustelu palstalla. Näyttää olevan sama meininki kuin ennenkin. Siitä on varmaan yli vuosi kun viimeksi kävin ja silloinkin täällä ns: vastustajat kirjoitteli keskenään. Nyt luin muutaman ketjun läpi ja ei voi kuin nauraa. Otatteko te mistään selvää asoista vai kirjoitteletteko te muuten vain. Kirjoitukset on samaa jauhantaa mitä se oli ennenkin . Asoiden toistoa. Täällä on muutamat asiat yrityksistä jotka on tapetilla ihan tuulesta temmattuja pikku lasten märkiä unia. Nyt täytyy sanoa että olin ennen myös vastustaja ja joskus kans tänne kirjoittelin mutta teille varmaan yllätys nyt olen toisella puolella. verkostomarkkinoinnin kannattaja ja mukana toiminnassa. Vaimoni aluksi liittyi ja sitä hetken seurattua ajatukseni muuttuivat alaa kohtaan. Olin niin henkeen ja vereen aluksi vastaan mutta siinä vaiheessa kun vaimo alkoi tienaamaan enemmän vm:stä kuin minä normi päivätyöstä lähdin mukaan. Päivääkään en ole katunut muuta kuin sitä kuinka tuli hukkaan heitettyä aikaa täällä kirjoitteluun. Mut onneksi sitä voi muuttaa mielipiteensä. Nyt toivota teille hyvää jatkoa ja miettikää sitä että kuinka pitkälle teistäkin moni pääsisi kun vain myöntäisi että ala kiinnostaa. Enkä ole ainut sen ajan kirjoittelijoista jotka on nyt vm:ssä mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu