Jennan ja Danin liian tiivis yhdessäolo.

Jennan ja Danin liimautuminen yhteen ja ainainen toistensa lääppimen on ruvennut urakalla etomaan.
Ei yksinkertaisesti viitsi katsella koko ohjelmaa näitten kahden kutuparin takia.
Noitten kahden keskinäinen aika on kaikilta muilta pois.
Onko toisekseen toisten mukava nukkua samassa huoneessa,
kun nuo kaksi puuhastelee kaiken yötä.
Johan siitä lähtee aikamoinen lemukin.
Ymmrrys hoi, äly älä jätä.
6141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Äly on jättänyt molemmat jo syntyessä! Ei tuota voi normaalina pitää! Koko ajan ollaan tietoisia toisen sijannista ja sitten tuijotetaan ja lääpitään! Ei välitetä muista eikä kotiväestä ja 100 000 euroakaan ei noteerattu, vaan se naithiin itseltä pois! Ei täysjärkisten touhua!

Äänestä
  • Kolmen viikon kuluttua kaikki on toisin :D

    Äänestä

Kun kissa on poissa niin rotat hyppii pöydällä.Leyla levittelee haarojaan Danille.

Äänestä

Dani ja Jenna pilasi koko kauden. Saas kattoen nyt lahjotaanko ne vielä sadalla tonnilla.

Tosin veivät porukkaa kuin pässiä narussa. Kumpaakaan ei saatu äänestyksiin.
Varsinkin Jennan mieletön käytös ihmetyttää ettei kukaan saanut siitä tarpeekseen.

Äänestä

Öklöttää tuo finnien puristelu ja sormilla tökkiminen toisten naamatauluun... harmittaa kun ostin 24/7 eikä parempaa näytettävää ole... haluaisin katsoa muitten keskuteluja ja hauskanpitoa ja vaan olemista.. olen niin korviani täynnä tuota lapsellista kirkumista.

Äänestä
  • En puolusta tuota mölyparia sillä en kestä enää katsoa heitä!

    En kuitenkaan pidä Andtea hyvänä asukkaana! On kiltti, mutta liian hiljainen ja vetäytyvä selvänä ollessaan, mutta kännissä herää elämään ja on helppo mangneetti sääntörikkomuksille? Häneltä puuttuu kontrolli silloin kokonaan...

    Tupakkaringissä on pikkuisen osallistuvampi! Hän on nähtävästi tullut etupäässä lomailemaan, bilettämään ja röökäilemään! Myrskyssä pärjäsi ja siitä nautti, kun se sivusi hänen normaalia elämäänsä kuten Kiron kivikkokin.

    Eikä myöskään Dani, Jenna, Tuulikki, Anna, Layla eikä ehkä Tuijakaan kuulu voittajaehdokkaisiini! Andte on siis vielä jollain tasolla niissä joista soisin voiton pelissä! Monilta unohtuu, että tämä on peli!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lopen kyllästynyt.. kirjoitti:

Jennan ja Danin liimautuminen yhteen ja ainainen toistensa lääppimen on ruvennut urakalla etomaan.
Ei yksinkertaisesti viitsi katsella koko ohjelmaa näitten kahden kutuparin takia.
Noitten kahden keskinäinen aika on kaikilta muilta pois.
Onko toisekseen toisten mukava nukkua samassa huoneessa,
kun nuo kaksi puuhastelee kaiken yötä.
Johan siitä lähtee aikamoinen lemukin.
Ymmrrys hoi, äly älä jätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu