Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

ojaan ajamisesta aiheutunut vika

nainen19789

Hei!

Eli ajoin tuossa viikko sitten lauantaina ojaan tien jään takiaa ja aika rajustihan sinne mentiin, mutta autolle ei ulkoisesti käynyt oikein mitään, rapakaari lähti molemmista eturenkaista irti ja osa edessä olevasta jutusta irtosi. Nyt kun ajan ja kiihdytän niin auto nykii oudosti ja nyt pelottaa että moottorissa on suurempi vika, joka maksaakin sitten paljon. Olin ojassa auton vasenpuoli ylhäällä ja auton etuosa kärsi hieman. yksi pieni lommo on vasemmalla sivulla. Mistä tämä voisi johtua? auto myös nykii, kun ajaa ylämäkeen. Olen siis 19-vuotias nainen, enkä tiedä autoista mitään!

11

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vikakoodit esille

      Vikakoodin lukuun katsomaan mikä on vialla. voi olla jonkin anturin johto irronnut tai vaurioitunut mikä aiheuttaa kyseisen vian kun moottorin ohjausyksikkö ei saa oikeaa tietoa mitä moottorissa tapahtuu.

      • aika entinen parempi

        olisi hyvä jos nykyäänkin saisi vielä autoja kaasarilla ja katkojan kärjillä ilman turhia hevon paska tikipokseja ja antureita jotka aiheuttaa pelkkiä ongelmia eikä niistä saa mitään hyötyä.

        kaikki polttoaineen suihkutukset, hiukkasloukut, katalysaattorit, abs jarrut, ajonvakautukset, luistonestot, sähköiset ohjaustehostimet, automaattilaatikot, automaatti ilmastoinnit, väyläohjaukset jne. kaatopaikalle.

        yksinkertainen kaasari käsiryypyllä, katkojan kärjet ja virran jakaja sytytykseen, suurin elektroniikka yksinkertaisessa autoradiossa mitä koko kotterossa on.

        ja kaikki ongelmat katoaa sen siliän tien! ei mitään nykimisiä, vikavaloja, testerikäyntejä ym.. aina toimii.

      • wanhat pommit
        aika entinen parempi kirjoitti:

        Hehheh. Pahimmat itselle/sukulaisille eteen tulleet pommit

        - iäkkäämmän tojotan automaattiryyppy ... pakkasilla piti kaasupoljinta pumpata pari kertaa ennen käynnistystä (kiihdytyspumpulla bensaa koneeseen) sitten käynnistys, kone kävi muutaman sekunnin ja sammui ... sitten sama uusiksi ... puolenkymmentä kertaa ja sitten saatto jo jäädä kone käymään

        - koneen käydessä kaasuun ei saanut koskea, koska se tiputti automaattiryypyn pois ja sen jälkeen ei enää toivoakaan käynnistymisestä, jos kone pääsi sammumaan uudelleen

        - koneen lämmetessä ryyppy niksahti pienemmälle ja kone sammui samalla ... mutta lähti toki aina uudelleen käyntiin, tämä(kin) toistui pariin kertaan ennen kuin oltiin normi lämmöissä

        - elektronisella sytyksellä varustettu pikkuvolvo .... joka ma aamu 10 min huilitauko keskellä samaa risteystä. Huolto oletti, että ongelmaa bensansaannissa / ruostetta tankissa -> palikkaa vaihdettiin isolla rahalla, vailla tuloksia. Tais kuitenkin vika olla siinä sytkäboxissa, mutta kun ei mitään väyliä eikä vikakoodeja ollut, niin huoltotoimet aloitettiin noista "todennäköisimmistä".

        Ja olihan se ylipäätään menneinä vuosina saavutus, jos lähti auto käyntiin -25 pakkasella. Muistelen, että kovimmilla keleillä jopa kolmasosa taloyhtiön parkkipaikan autoista jäi arkipäivinä seisontaan ts. kuskit siirtyivät joukkoliikenteen kannattajiksi. Silloin kultaisella 70-luvulla, kun autot oli parempia ja luotettavampia ;-D

      • sitroen.
        wanhat pommit kirjoitti:

        Noista mainitsemistasi käyntihäiriöistä.
        Automaattiryypyn ja tyhjäkäynnin säädöllä olisi harmeista päässyt. Aikaa olisi mennyt ehkä se 15 minuuttia. Melkoisen monta aikanaan korjaamolla säädin kuntoon, tosin en Tojotasta.
        Tuo pikkuvolvon juttu haiskahtaa joltakin elektroniikkakomponentin liitos/juotosvialta joka ilmenee lämpötilan muuttuessa. Mainitsemasi sytkäboksi on todennäköisin vikapaikka.

      • vastus ja diodi
        sitroen. kirjoitti:

        Elektroniikka kun säätää niin eipä tule moisia harmeja tai käyntihäiriöitä ellei jotain ole oikeasti rikki. Ja jos on niin usein elektroniikka osaa vielä kertoa että mikä siellä on rikki.

      • sitroen.
        vastus ja diodi kirjoitti:

        Elektroniikka kun säätää niin eipä tule moisia harmeja tai käyntihäiriöitä ellei jotain ole oikeasti rikki. Ja jos on niin usein elektroniikka osaa vielä kertoa että mikä siellä on rikki.

        Ei minulle osannut elektroniikka kertoa taannoisen auton eikun Fiatin hall-anturin johdon poikkisyöpymää eristeen sisältä. Itse se piti löytää ja syy selvittää sekä korjata luotettavasti.

    • vai kuis

      Jaa että rapakaari lähti irti renkaista, se on oikeastaan ihan hyvä, eipähän ainakaan kihnuta.

      Ja minkäs jään takia sinne ojaan mentiin, tippuiko rommilasista jäät pimpan päälle.

      • opopop

        Jostain kumman syystä arvasin että tullaan syyttämään rattijuopoksi. :)

        Asiastahan et mitään tiedä, mutta jätän tälläiset kommentit omaan arvoonsa.

      • nähty on
        opopop kirjoitti:

        Jostain kumman syystä arvasin että tullaan syyttämään rattijuopoksi. :)

        Asiastahan et mitään tiedä, mutta jätän tälläiset kommentit omaan arvoonsa.

        Juuei, neidithän ei juopottela, vaan keskittyvät tiiviisti kännykkään lätisemiseen ja/tai naamakirjapäivitysten seurantaan. Liikenteellä ei sitten niin väliä olekaan.

      • opopopop
        nähty on kirjoitti:

        Juuei, neidithän ei juopottela, vaan keskittyvät tiiviisti kännykkään lätisemiseen ja/tai naamakirjapäivitysten seurantaan. Liikenteellä ei sitten niin väliä olekaan.

        anteeksi, jos toistan itseäni, mutta niinkuin sanoin että tilannetta et ollut kokemassa ja olin kyllä aivan paineissa jäisen tien vuoksi. :)

    • ödmmxmx

      Menikö jäähdytin rikki? Ei kannata ajella jos meni....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2454
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2153
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1808
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1601
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1535
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1488
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      31
      1227
    Aihe