Hei,
olen 14-vuotias poika joka kirjoittaa tämän kyseisen aiheen. Onko normaalia, että olen alkanut välttelemään kavereita ilman syytä? Lupasin yhdelle kaverille menevän heille yöksi, mutta keksin tekosyyn etten voisi tulla kuten myös muille kavereille. Tämä koskee myös näitä ns. "pääsenkö teille" ja niin edelleen.
Juhlin äskettäin omia syntymäpäiväjuhlia, mutta minun oli pakko poistaa kaiken maailman somet hetkeksi, jottei kukaan saisi tietää että minulla olisi synttärit. Synttärit pitäisi olla ilon juhlaa, mutta itse ahdistun pelkästä ajatuksesta että kaikki kaverit alkaisi onnittelemaan.
En pysty olemaan reilu muille ystäville vaan joudun keksimään aina jonkun valehtelun, että he olisivat kateellisia minulle. Tosi asia on se etten ole oikeastaan saavuttanut mitään hienoa.
En pysty olla uimahalleissa, sillä ahdistun että kaikki tuijottavat minua. Joskus jopa ahdistun koulun_käynnistä ilman mitään syytä ja sen takia saan tosi huonosti unta yöllä. Herään siis kokoajan öisin kun ajattelen huomista päivää..
Siksi teenkin tämän aiheen, sillä olen oikeasti kyllästynyt tähän. Jatkuuko mun elämä tälläisenä vaan joudunko jatkossakin ajattelemaan itsestä kaikkea pahaa. Olen toivonut itselle vaikka mitä, josta en viitti puhua.. Myös olen miettinyt kotoa karkaamista jotta löytäisin uuden elämän...
Okei, sori tämä, mutta olisi kiva tietää että mikä minulla on. :S
olen 14-vuotias poika joka kirjoittaa tämän kyseisen aiheen. Onko normaalia, että olen alkanut välttelemään kavereita ilman syytä? Lupasin yhdelle kaverille menevän heille yöksi, mutta keksin tekosyyn etten voisi tulla kuten myös muille kavereille. Tämä koskee myös näitä ns. "pääsenkö teille" ja niin edelleen.
Juhlin äskettäin omia syntymäpäiväjuhlia, mutta minun oli pakko poistaa kaiken maailman somet hetkeksi, jottei kukaan saisi tietää että minulla olisi synttärit. Synttärit pitäisi olla ilon juhlaa, mutta itse ahdistun pelkästä ajatuksesta että kaikki kaverit alkaisi onnittelemaan.
En pysty olemaan reilu muille ystäville vaan joudun keksimään aina jonkun valehtelun, että he olisivat kateellisia minulle. Tosi asia on se etten ole oikeastaan saavuttanut mitään hienoa.
En pysty olla uimahalleissa, sillä ahdistun että kaikki tuijottavat minua. Joskus jopa ahdistun koulun_käynnistä ilman mitään syytä ja sen takia saan tosi huonosti unta yöllä. Herään siis kokoajan öisin kun ajattelen huomista päivää..
Siksi teenkin tämän aiheen, sillä olen oikeasti kyllästynyt tähän. Jatkuuko mun elämä tälläisenä vaan joudunko jatkossakin ajattelemaan itsestä kaikkea pahaa. Olen toivonut itselle vaikka mitä, josta en viitti puhua.. Myös olen miettinyt kotoa karkaamista jotta löytäisin uuden elämän...
Okei, sori tämä, mutta olisi kiva tietää että mikä minulla on. :S
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ja vielä: tulen hyvin kiusalliseksi jokaisesta asiasta. Yritän nykyisin vaan esittää onnellista, tosi asia on se että tunnen oloni täysin ahdistuneiseksi. Mitään kiusaamista ei ole.
Tuntuu että olen menossa aivan sekaisin, sillä aikasemmin en ole pelännyt kävelemistä, mutta tällä kertaa.. Menin tietä pitkin ja tuntui että mulle alettiin puhumaan - en nähnyt siis ketään.. Lopulta aloin näkemään kaukana metsässä karhuja, hirviä.. Olin ihan peloissani ja kokoajan tuntui että joku oli mun takana.. Olenko ihan sekaisin...
Voisitko jutella esim. terveydenhoitajalle koulussa?
Onko sinulle tapahtunut äskettäin jotain kamakaa? Onko teillä perheessä hyvä henki ja kaikki ok? Apua sinun pitää nyt hakea. Älä jää itsekses miettimään.
Tämä onkin ihme, ettei mitään ole tapahtunut. Perheessä on todella hyvä henki. Enkä uskalla hakea apua tähän asiaan. :S
Neuvoisin sinua aivan ehdottomasti puhumaan ensiksi perheellesi. He tukevat ja osaavat neuvoa sinua. Sen lisäksi sinun kannatta kyllä mennä kouluterveydenhoitajan juttusille.
Mene puhumaan terveydenhoitajalle asioistasi. Hän kyllä ymmärtää, kun selität ettet ole varma mistä tämä johtuu ja että olet huomannut itsessäsi asioita jotka mietityttävät sinua ja et normaalisti ole niin tuntenut.
Alkava sosiaalisten tilanteiden fobia? Estät sen pahenemisen yrittämällä olla välttelemättä tommosia tilaisuuksia aina kun vain pystyt.
En oo varma, nykyään en pysty mennä kyliin melkein ollenkaan. Myös kavereille jutteleminen tuntuu jo kiusalliselta, sekä koulussa oleminen. Tää tuntuu aivan kauhealta..
Pelkkä koulunkäynti on niin ahvistavaa, viesteille vastaaminen... Kaikkee tätä joudun sietää, enkä tiedä mitä on tapahtunut..
Myös minun koenumerot ovat laskeneet huomattavasti ahdistuksen myötä, sekä saan päivittäin unohduksia, Nykyisin läksyjä ei tarkisteta kovinkaan useasti, mutta viime vuonna läksylinja oli vähän suurempi. Sain pahimmillaan 60 läksyunohdusta ja koenumerot oli ihan alhaalla, oli ihme että pääsin edes luokalta.. Myöhästymisiä, poissaolojakin oli aika paljon. Opettajat eivät välittäneet melkein ollenkaan..
Ja anteeksi tämä spämmi, 4 viestiä peräkkäin jo minulta.. Suunnittelen kavereiden kanssa aina koulussa että tulen heille yöksi, mutta sen jälkeen iskee kauhea paniikki ja huijaan että äiti ei päästänykkään minua. Tänä viikonloppuna suunnittelin jo kymmentä kertaa että tulen yhdelle ystävälle yöksi. Nyt iski kauhea paniikki ja oon ihan ahdistuneena keksinyt tekosyitä. Kaveri ei enää usko ja uhkaa että menettäisin kaikki ystävät.. Oon tällä hetkellä ihan kadoksissa että minä teen. Tää pahentuu kokoajan..
Äsh jo viides viesti peräkkäin... Kaikki tämä alkoi vitosluokalla kun minun ärrä-vikaa "pilkattiin" ajattelin tämän kaiken olevan läppää, mutta sen jälkeen minun ärrä-vikaani on alettu puuttumaan. Sain kauhean näyttelypelon ja ahdistuin kaikesta esittämisestä. Ala-asteen viimeisenä vuotena piti tehdä puhe. Pidin puheen kesälomasta, mutta menin siinä tilanteessa aivan paniikkiin, muutuin punaseksi ja ajattelin kuolevani. Tuntui että ihmiset kiinnittivät minuun jokaisesta asiasta.
Seiska luokalla koko luokka muuttui ja näin ollen menetin parhaimman kaverin. Sen jälkeen ei olla pidetty yhteyksiä yhtä paljon kuin ennen. Nykyään hänkin tuntuu aivan vieraalta. Seiskaluokalla aloin muuttua hirveesti pelokkaaksi, sekä jouduin tunkea kaveripiireihin. Silloin aloin valehtelemaan kaikesta ja siitä asti olen huijannut ettei meille pääse tai etten pääse kellekkään yöksi.
Anteeksi tämä "vollotus", mutta minun on pakko purkautua jonnekin..
Löysithän sen syyn siihen ahdistukseesi sittenkin kun mietit asioita vähän aikaa.
Tuollainen pilkkaaminen ja kiusaaminen jättää helposti jälkensä ihmiseen, siitä se sinun ahdistuneisuutesi johtuu.
Voisit varmaan saada apua siihen r-vikaasi joltain puhe-terapeutilta tai vastaavalta.
Joka tapauksessa olet alkanut pelkäämään sosiaalisia tilanteita ja se on huono asia.
Yritä kehittää itsetuntoasi sellaisilla asioilla missä olet hyvä ja mitkä sinua kiinnostavat, esim jos vaikka alkaisit käymään kuntosalilla tms.
R-vika ei tee sinusta yhtään huonompaa ihmistä kuin kenestäkään muusta, kukaan ei ole täydellinen. Kaikista ihmisistä löytyy jotain "vikaa."
Oon 14v tyttö ja mulla oli noi ihan samat, pahentu vaan kokoajan. Nykypäivinä se ahdistus on niin paha etten voi enään elää. Lääkityksiä olen kokeillu montaa kymmentä eri, terapiassa käyn yms. Mikään ei auta.
Hae apua NYT! kohta se kehittyy yhtä pahaksi kuin mulla eikä siitä parannu.
Kuolema on mulle ainut ratkasu, ahdistus rajoittaa kaiken.
Mutta älä sinä koskaan luovuta! Hae apua ajoissa. Selviät siitä! Oisinpa minäkin hakenut apua ajoissa ettei kuolema olisi ainut ratkaisu..