Netti-Hesarissa oli juttu, jossa tuotiin näkyviin seksiä ostavan keski-ikäisen miehen mielipidekirjoituksesta. Lueskelin kommentteja sieltä täältä ja silmiini osui jonkun naisen kommentti, jonka liitän tähän:
"Mitäs sitten kun mies pihtaa? Miksei siitä puhuta? Ärsyttää tämä naisten pihtaamisesta vaahtoava miesjoukko. Ette te varmaan kaikkia naisia tunne? Jos omanne pihtaa niin eivät kaikki naiset suinkaan ole sellasia. Sitäpaitsi, kummallista puhua "pihtaamisesta". Ihan kuin kyseessä olsii joku tavaran vaihto ilman tunteita. Minä rakastin omaa eksääni syvästi ja osoitin sen hänelle monilla eri tavoillla. Olisin halunnut rakastella hänen kanssaan. Mikä sen läheisempi ja henkisempi yhdessäolon muoto kuin rakastelu? Mutta ei, hänen mielestään yöt piti nukkua ja päivällä oli kaikkea muuta kiireisempää ja tähdellisempää. Puhuminen oli myöskin kiellettyjen tekosien listalla..."
Se, mitä haluan tällä aloituksellani tuoda pohdintaan, on nimenomaan itsekunkin käsitys siitä mitä se rakkaus sitten oikein on?
Jotenkin tuon mielipiteen kirjoittaneen naisen kohdalla minulle tuli heti mieleen, että näinköhän hän olisikin rakastunut omaan kuvitelmaansa siitä, mitä oli luullut miehen olevan eikä nähnyt tosiasioita ajoissa?
Nuorempana ihastuin milloin kehenkin ja näin heissä vain sitä, mitä oletin heissä olevan, jo pelkkä ihastumisen tunne oli mahtava hyökyaalto kehossa. Nyt vanhemmiten on alkanut katsoa miestä eri tavalla. Olen jopa kuvitellut hänen kuolleen ja miettinyt, että mitä sitten tekisin, mitä luulisin tuntevani kun hän tuosta poistuisi. Jokuhan täällä jo aiemmin kirjoittikin miesystävänsä menehtyneen ja se pisti omatkin tunteet tarkasteluun että entä jos...
Totesin, että olisi kauheaa. Sydämeen sattui ajatuskin ettei hän enää olisi tuossa, kaikkine hyveineen ja vikoineen. Tämä kai on sitä rakkautta.
"Mitäs sitten kun mies pihtaa? Miksei siitä puhuta? Ärsyttää tämä naisten pihtaamisesta vaahtoava miesjoukko. Ette te varmaan kaikkia naisia tunne? Jos omanne pihtaa niin eivät kaikki naiset suinkaan ole sellasia. Sitäpaitsi, kummallista puhua "pihtaamisesta". Ihan kuin kyseessä olsii joku tavaran vaihto ilman tunteita. Minä rakastin omaa eksääni syvästi ja osoitin sen hänelle monilla eri tavoillla. Olisin halunnut rakastella hänen kanssaan. Mikä sen läheisempi ja henkisempi yhdessäolon muoto kuin rakastelu? Mutta ei, hänen mielestään yöt piti nukkua ja päivällä oli kaikkea muuta kiireisempää ja tähdellisempää. Puhuminen oli myöskin kiellettyjen tekosien listalla..."
Se, mitä haluan tällä aloituksellani tuoda pohdintaan, on nimenomaan itsekunkin käsitys siitä mitä se rakkaus sitten oikein on?
Jotenkin tuon mielipiteen kirjoittaneen naisen kohdalla minulle tuli heti mieleen, että näinköhän hän olisikin rakastunut omaan kuvitelmaansa siitä, mitä oli luullut miehen olevan eikä nähnyt tosiasioita ajoissa?
Nuorempana ihastuin milloin kehenkin ja näin heissä vain sitä, mitä oletin heissä olevan, jo pelkkä ihastumisen tunne oli mahtava hyökyaalto kehossa. Nyt vanhemmiten on alkanut katsoa miestä eri tavalla. Olen jopa kuvitellut hänen kuolleen ja miettinyt, että mitä sitten tekisin, mitä luulisin tuntevani kun hän tuosta poistuisi. Jokuhan täällä jo aiemmin kirjoittikin miesystävänsä menehtyneen ja se pisti omatkin tunteet tarkasteluun että entä jos...
Totesin, että olisi kauheaa. Sydämeen sattui ajatuskin ettei hän enää olisi tuossa, kaikkine hyveineen ja vikoineen. Tämä kai on sitä rakkautta.
Vastaukset 18
Vanhimmat
aikoinaan ehkäisymahdollisuuksien tullessa kaikkien ulottuville.
Kuitenkin 1970-luku on jättänyt paljon arpia silloin eläneiden nuorten mieliin.
Seuraavassa HS-jutussa on tosiasioita tuotu esiin.
http://www.hs.fi/radiotelevisio/a1414205858123
(Linkkisi ei minulle avaudu kuin tekstillä, että Haluatko rajattoman lukuoikeuden, joten se siitä).
Haluaisitko kommentoida kysymykseeni kuitenkin? Toistan sen tässä:
Se, mitä haluan tällä aloituksellani tuoda pohdintaan, on nimenomaan itsekunkin käsitys siitä mitä se rakkaus sitten oikein on?
tiin jatkoa. Kyllä linkki ainakin minulle avautuu. Laitan siitä hiukan tähän tekstiä. Se on HS:stä.
Liian arka paikka ruotsalaisille: Call Girl -elokuva ei
uskalla käydä kunnolla kiinni 1970-luvun prostituutioskandaaliin.
http://www.hs.fi/radiotelevisio/a1414205858123
Lähihistoriasta on helppo löytää tunkkaisia tarinoita, ja varsinkin 1970-luku oli suurten moraalisten ristiriitojen aikaa.
Samaan aikaan, kun puhuttiin suureen ääneen tasa-arvosta ja naisten emansipaatiosta, toisaalla vapaa seksi tulkittiin lupana käyttää hyväkseen vaikka alaikäisiä tyttöjä.
Ruotsalainen Call Girl -elokuva pyrkii kuvaamaan juuri tätä 1970-luvun pimeää puolta. Se perustuu löyhästi tositapahtumiin, joista kerrottiin muun muassa vuonna 2004 ilmestyneessä Deanne Rauscherin ja Janne Mattssonin kirjassa Makten, männen och mörkläggningen.
Ruotsin silloista oikeusministeriä Lennart Geijeriä ja hänen kumppaneitaan epäiltiin seksin ostamisesta ja ennen kaikkea siitä, että he aiheuttivat turvallisuusriskin, koska prostituoidut tulivat Itä-Euroopasta. Kohu liippasi myös pääministeri Olof Palmea, ja se onnistuttiin lopulta lakaisemaan maton alle.
Sun juttushan koskee pelkkää seksiä mutta ei rakkautta. Pöh.
Rakkaudessa on monta muotoa ja kaikkien niiden toimiessa moitteettomasti on rakkaus täydellistä. Rakkauteen kuuluu toisen ja itsensä kunnioitus sekä arvostus. Rakastaan tulee rakastaa sellaisena kun hän on, eikä toista pidä yrittää muovata mieleisekseen. Rakastaan tulee tukea hänen toimissaan ja päätöksissään, antaen kuitenkin omaa tilaa ja mahdollisuuden mielipiteiden muuttamiseen. Jos jollain osa-alueella on ongelmaa niin maltillisesti puhumalla moni asia ratkeaa. Itse pidän seksiä yhtenäerittäin tärkeänä osa-alueena. Jos toinen ei halua, niin silloin ainakin pitäisi pystyä kertomaan miksi ei halua, eikä jättää sen varaan että toinen tietää syyt puhumattakin.
Jokaisen pitäisi pystyä olemaan oma itsensä aivan alusta lähtien, usein vaan aluksi pyritään tekemään itseään tykö esittämällä jotain muuta kuin todellisuudessa on. Alkuhuumassa sitä ei ehkä huomaa, mutta jos toinen muuttuu arjen astuttua kuvaan, niin saatetaan huomata ettei hän olekaan sama henkilö johon on rakastunut.
Love is a doing word, laulaa Massive Attack, se on hienosti oivallettu sanakompa. Minusta rakkaus on sitä että haluaa toisen parasta. En usko mihinkään sellaiseen universaalifiilikseen joka voittaa kaiken ja kestää kaiken. Tai kaiken aikaa. Osan aikaa haluaa kuristaa toista, vaikka suurimmaksi osaksi rakastaakin.
Sä nostit seksin esille. Onhan se tärkeä osa parisuhdetta, mutta se on tosi hauras asia. Ei sitä voi ulkopuolinen nettikeskustelussa päättä onko pihtaaminen tuomittavaa vai oikeutettua, pitääkö ja voiko sitä aina olla tarjolla, tai miten saavuttaisi sen pisteen että aina olisi.
Rakkaus = hormoonien vilkastunut toiminta kiinnostavan miehen ilmaantuessa näkyviin ja, jos miehen ulkoinen olemus on silmääni miellyttävä, aloitan tutkimukset sielun sopukoihin, ajatuskuvioihin jne.
Tämä siis vain jos olisin sinkku. Nyt vanhassa parisuhteessa on korostumassa myös kaveruus ja kumppanuus, tuo toinen tuossa jonka kanssa voi tehdä erilaisia asioita. Erotiikkaa sen verran ettei ihan miten vaan tule esiinnyttyä hänen silmissään, esim. ihan vaan kaupoille autolla mentäessäkin kyllä laitan vähintäänkin puuteria ja huulipunaa. Arvostus lähtee joskus kauhean pienistä ja mitättömän tuntuisita asioista, laittauduimmehan toisiamme varten suhteen alussakin joten miksi emme yhä tekisi niin. Keski-ikäisen rakkaus on siis minun mielestäni itsemme ja sen toisen arvostamista.
Eikös sitä rakkautta ole useampaa sorttia, on äidin ja lapsen välistä rakkautta ym ym. Itse en muusta niin tiedä kuin naisen ja miehen välisestä intohimoisesta rakkaudesta. Rakkauttahan se luullakseni on kun vierellä nainen jota haluaa suojella, tehdä hänen hyväkseen, avata oven, auttaa takin ylle, antaa pusun poskelle, niskaan, suulle, ostaa kukkakimpun kaiken huippu kiihkeä rakastelu ilman estoja. Ensimmäisen kerran hänet nähdessäni oli lähinnä kiihkoa, halua, kiimaa ajan kuluessa tunteet sai uusia muotoja. Elämä oli kuin linnun maitoa.
Onhan noita rakkauksia mutta otsikon mukaan ei tähän kuulu muu kuin parisuhteen rakkaus. Sen kuvasit hienosti. Nyt ei tarvi minun sitten enempiä kuvaillakaan kun sanon vaan komppaavani sua.
Rakkaus on surun ja ikävän esiaste. Piste.
Parisuhteissa haetaan erilaisia asioita joten mitään ei varmaan voi yleistää. Tänä päivänä voi vapaasti seurustella ja tutustua jo ennen parisuhteeseen sitoutumista. Luin Hesarin kommentin jos se nyt oli sama kuin aloittajan. Kyseessä oli pienten lasten pariskunta jossa mies ei "saanut" ja mies kertoi hoitavansa tarpeensa maksullisena jolloin parisuhde ei vaarannu, koska hän ei halua vaihtaa. Ehkäpä lasten kasvettua taas "saa".
Nykyään kaikki on niin musta-valkoista. Muistan itse tuon ajan kun lapset oli pieniä. Suomalainen nainen on lirissä. Käyt töissä, hoidat muksut, valvot sairaiden lasten kanssa, teet kotityöt ym ja jos ei ole noita tukihenkilöitä jotka joskus päästävät vapaalle tai auttavat niin aivan loppu on päivän päätteeksi. Jossain vaiheessa on haluja ollut kun lapset on siitetty ;) Olisi hyvä kun olisi varaa palkata lastenhoitaja vaikka viikonlopuksi ja pariskunta saisi omaa aikaa. Ehkäpä sitä kautta parisuhteessa olisi jaksamista myös seksiin tuossa hektisessä vaiheessa :) Jos aikaa ei ole parisuhteelle tuossa elämänvaiheessa niin lasten kasvettua ei ole mitään yhteistä ja mitä sitten? Uskon että toinen osapuoli kaipaa läheisyyttä ja aikaa, mutta taitaa tuo puhumisen taito olla kateissa :( Ajat ovat muuttuneet ja avun saaminen esimerkiksi lasten hoitoon voi olla kiven takana eikä aina ole varaa palkata ulkopuolista jos ei löydy sukua. Media on täynnä ihania perheidyllejä ja koteja ja kyllä niitä katsellessa masentuu kun ei meinaa arjen pyörityksestä selvitä. Rakkaus olisi sitä että kumppani tajuaa tilanteen ja yrittää auttaa ja keventää toisen taakkaa eri parisuhteen vaiheissa myös. Jaettu kokemus helpottaa ja ei tarvitsisi ehkä korostaa "pihtaamista". Eiköhän se ole vain jäävuoren huippu ja se mitä velloo alla on taustalla.
"Rakkaus on sitä, että antaa toisen pilata elämänsä." (Anna-Leena Härkönen; Ei kiitos)
"Rakkaus on typerintä mitä on." (Tv:n Siska-sarja 9.5.09)
Rakkaus on tärkeintä elämässä.
Miten se on mahdollista? Juuri kukaan ei tiedä eikä tajua, mitä se on - oikeesti.
Rakkaus on tunne, joka hallitsee päällimmäisenä elämää. Rakkaus ilmenee käytännön tekoina. Mitä enemmän käytännön tekoja molemminpuolin sitä voimallisemmaksi rakkaus kasvaa. Käytännönteot lisäävät molemminpuolisia uusia ja uusia käytännöntekoja ja niin rakkaus kestää läpi elämän. Kiitos rakkaani, että olet olemassa.
Mitä tuumit jos ehdotan ajatteluvaihtoehdoksi, että rakkauden teot toisille voi olla myös itsekkyyden ilmentymä, jolla voi yrittää tehdä itseään tarpeelliseksi muille, tuntea omahyväisyyttä omnasta hyvyydestään?
Miksiköhän moni hyvänä pidetty asia pitää aina sisällään toisen puolen? Olemmeko kaikki kaksikasvoisia Januksia?
Filosofinen aamupäivä tänään :D
Itsekkäitähän me kaikki loppujenlopuksi olemme, rakkaudessa vaan ajattelemme lämmöllä kumppania tehdessämme rakkautta lujittavia tekoja. Myönnän, itse tästä hyödyn myös. Mutta teot mitä teen ovat pieniä arkipäivän asioita, ei niissä rasitu. En uhraudu, itseasiassa saan enemmän kuin annan, ja olen kiitollinen siitä. En tunne omahyväisyyttä, tarpeellinen ja hyväkin varmaankin olen, koska minua kunnioitetaan ja kohdellaan hyvin. Rakkautta lujittavia tekoja muutamia mainitakseni ovat: sipaisu poskelle, suukkoja tiuhaan päivän askareiden välissä, yhdessä tekeminen, toiselle voileivän teko tai kahvin kaato, lenkillä käynti toinen mukaan houkutellen, lämpimät sanat, vapaa ajan vietto ottaen huomioon toisen mieltymykset yms. näitä tekoja en tekisi, ellen saisi vastakaikua ,se on molemminpuolista rakkautta.
ja voimakkainta maailmassa on rakkaus.