Teiniäidin lapsi mummolle hoitoon

äiti86

Onko siinä jotain väärää jos teiniäiti antaa lapsensa esimerkiksi viikonlopuksi mummolaan hoitoon? tarkoittaako se heti sitä että äiti on vastuuton ja haluaa vain bilettää ja rellestää. Ei tarkoita, lapsen hoitoon vieminen tuttuun hoitopaikkaan on täysin normaalia ja se kehittää lapsen sosiaalisia taitoja tutustua muihinkin kuin äitiin ja isiin, useimmissa perheissä tämä on jopa paras vaihtoehto kaikille osapuolille, mummo saa rakkaan lapselapsen hoitoon ja äiti saa joko levätä tai irroitella rauhassa koska tietää oman lapsensa olevan turvassa. Tätä asiaa tapahtuu myös yhtälailla aivan aikuisienkin kesken, ja useimmiten aikuiset työssä käyvät äidit eivät malta pitää äiteys lomaa ja laittavat pahimmassa tapauksessa lapsensa jo alle vuoden ikäisenä hoitoon päiväkotiin.

Omassa lähipiirissäni ei ole teiniäitejä, mutta ymmärrän kaiken sen tuskan ja epävarmuuden mitä muut aikuiset antavat teiniäideille. En väitä että kaikki teiniäidit olisivat antaneet lapsellensa ''keskivertoa'' parempaa tai huonompaa elinympäristöä mutta ei voi kylläkään aikuisista ihmisistä sanoa sen enempää, meitä on kaikenlaisia ihmisiä ja ketään ei voi tuomita ikänsä puolesta.

Rakkaus ja läheisyys on tärkeämpää lapsen kasvatuksessa kuin raha, mutta kyllä rahaa tarvitsemme jokainen tässä elämässä, toisilla sitä on enemmän ja toisilla vähemmän ja raha ei määritä kenestäkään millainen ilminen kukakin on.

17

500

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      No, et sinä ainakaan itsestäsi kirjoita, kun olet jo "vanha ämmä". :P

      Ainoastaan teiniäitiys on väärää ja siksi moni teiniäidin kasvasttanut, joutuu kasvattamaan myös teiniäidin mukulat. Onneksi poikkeuksiakin on, mutta niin kovin harvassa.

    • voi ei

      Minun 37 vuotias kaverini valittaa, ettei anoppi ota hoitoon kaikkia lapsia kerralla, että he saisivat olla kahdestaankin miehen kanssa :( On tyrkkäämässä niitä mummolaan joka kuukausi ja mummo ei jaksa...

    • Ei lapsia lapsille

      Mitäs se teiniäiti tekee arkena? Käy koulua ja lapsi on päivähoidossa. Millois teiniäiti viettää kiireetöntä ja aikataulutonta laatuaikaa lapsensa kanssa, jos lapsi on viikonloput jollain hoidossa.
      Lapsen etu tulee ensin. Lasten ei kuuluisi seksiä harrastaa, eikä tehdä lapsia.

      • enpä usko

        Tuskinpa teiniäideistäkään suurin osa vie lapsia koko ajan mummolaan.


      • teenmom....

        Itse olen 18v, mulla on koht 1v tyttö. Mulla ei tulisi mieleenkään viedä tytärtäni joka vklp hoitoon. N. 3 kertaa olen vienyt lapseni hoitoon tän vuoden aikana. Se on oikeesti vituttavaa kun ystävättäreni ei ymmärrä että minulla on lapsi joten en voi rellestää ympäriinsä. Niitäkin tapauksia tiedän että lapsi joka vklp jossain ja sit lisätään kännäyskuvia nettiin, ja niitä jotka oikee antaa lapsensa pois et sais elää nuoruuttaan, sääliks niitä pieniä käy. Meit on moneen junaan, onneks löytyy näit hyviäkin teinimammoja :)


    • 67555555555

      Ei siinä mitään, jos mummu ne lapset haluaa, mutta pitäisi sitä mummoakin vähän ajatella.

      Oma siskoni tahtoo jatkuvasti viedä lapsiaan äitimme luokse, joka viikko on aina jotain. Äitini rakastaa, suorastaan palvoo lapsenlapsiaan, mutta tiedätkö kuinka usein hän on minulle sanonut, että se väsyttää, kun on jatkuvasti lapsia kylässä? Äitini on siis vielä työiässä, joten ensiksi hän on töissä ja sitten vielä hoitamaan lapsia sen jälkeen. Eihän hänen iässään pitäisi niitä lapsia enää hoitaa noin paljoa.

      Harvoin teiniäidit ajattelevat, että heidän omat äitinsä tarvitsevat myös sitä vapaa-aikaa itselleensä. Heidän ajattelukykynsä ei ole vielä niin hyvin kasvanut - ja joillain se ei koskaan kasva niin pitkälle. Totuus kuitenkin on, että usein teiniäidit vievät mummolla ja eivät yksinkertaisesti ajattele niin laajasti kaikkea, kuin vähän vanhemmat tekevät.

      • en mä vie

        Onko se sun sisko siis teiniäiti?


    • ihminenmäkioon

      Minä olen sitä mieltä että ei se ole väärin viedä lapsia hoitoon mummolaan. Itse teiniäitinä olen kokenut sen niin että sukulaiset kyselevät jatkuvasti milloin vien lapseni hoitoon heille... Ja kyllä se niin on että lapsen on hyvä nähdä muutakin maailmaa kuin se tuttu ja turvallinen koti ja omat vanhemmat. Pienen lapsen kehitys vaatii tietynlaisia irtiottoja vanhemmista ja sukulaisten avulla se on turvallista :)
      Tietysti pitää mummojen ja pappojen jaksaminen huomioida tässäkin. Ja voin kertoa että vapaa viikonloppu silloin tällöin tekee hyvää niin nuorelle kuin vanhemmallekkin äidille ja isälle nimimerkillä 17 vee ja 8kk ikäisen pojan äippä :)

      • Kaikella puolensa

        Olen samaa mieltä, että teiniäidin lapselle tekee hyvää mennä papalle ja mammalle hoitoon. Tällöin he voivat paikata omat kasvatusvirheensä ja olla kasvattamatta lapsenlapsesta teinivanhempaa.


      • ei tosin onnistunut
        Kaikella puolensa kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, että teiniäidin lapselle tekee hyvää mennä papalle ja mammalle hoitoon. Tällöin he voivat paikata omat kasvatusvirheensä ja olla kasvattamatta lapsenlapsesta teinivanhempaa.

        Yrititkö olla jotenkin älykäs...vai?


      • Hyvä huomio
        Kaikella puolensa kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, että teiniäidin lapselle tekee hyvää mennä papalle ja mammalle hoitoon. Tällöin he voivat paikata omat kasvatusvirheensä ja olla kasvattamatta lapsenlapsesta teinivanhempaa.

        ja terävä mielipide.


      • Ikävä ihminen

        8 kk ikäinen nyt ei kyllä erityisesti vielä tarvitse kovin usein tapahtuvia irtiottoja vanhemmistaan. Melkoisen nerokasta ajattelua sinulla!


    • ikaonvaannumero

      Sehän riippuu lapsen iästä. :) ei pitkiä hoidossa oloja saati yökyläilyjä vauvana.. olipa äiti sitten teini tai vanhempi.. on niitä paljon lastaan laiminlyöviä (mm. aivan liian aikaisin päivähoitoon lapsensa laittavia) vanhempia kolmi/nelikymppisissäkin..

    • Eiväärin

      Mun mielestä ei oo väärin. Mut jos työntää joka viikonloppu jonnekki nii sit on vähän liikaa. Lapsi ei näe muutenkaan välttämättä vanhempiaan, kuin viikonloppuisin. Oma tyttäreni on ollu n. 3-5 kertaa äidilläni tän vuoden aikana :).

    • NäinKuuluu

      Riippuu lapsen iästä. Pientä lasta ei saa dumpata mummolle hoitoon, vaan pitäisi olla vastuulliset omat vanhemmat, jotka lasta hoitavat. Lapsen sosiaalistaminen tapahtuu pienen kohdalla siten, että lapsen vanhemmat ovat hänen mukanaan mummolassa. Mut, ymmärrän, ettei teiniäiti tätä tajua.

      • KauasSemmosestaMummosta

        Niin ja etenkin jos dumpataan sellaiselle mummolle hoitoon, joka ei ole edes omaa kakaraansa osannut kasvattaa, vaan on omasta tyttärestään kasvattanut teiniäidin! Tiedä mikä rikollinen lapsenlapsesta tulee tai vaikkapa narkki!


    • Whitebitch

      Mitäs on ruvennut mummoksi jos ei kantti kestä, oma valinra..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe