Muilla samaa oiretta???

Juhani8111

Onko muilla ahdistuneilla ja/tai panikoivilla etenkin aamulla sellaista oiretta että syke nousee ja joskus sydän oikeen hakkaa ihan pienessäkin rasituksessa. Samalla myös on jotenkin vaikea hengittää normaalisti, ja ilmeisesti just väärästä hengityksestä, sydän hakkaa. Päivän edetessä oireet vähenee. Kertokaa kokemuksia ja vinkkejä miten pääsen eroon tuosta vaivasta.

5

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin luulisin

      Unen aikana roppa on levossa ja ei oikein saa otetta mielen panikoimisesta ja ehdi sopeutua.

      • Kun itselläkin oli tuota häiriötä 3-vuorotyötä tehdessä ja kerrostaloyksiössä asuessa. Arvelin sen olevan tressistä johtuvaa sydämen rytmihäiriötä.
        Etenkin yölöysin jälkeen herättyä sydän pärähti korkeille kierrosluvuille.

        Ihme kyllä sydämen toiminta kummasti rauhoittui kun pääsin asumaan ystävättäreni saunamökkiin, ikäänkuin hyvänhaltijan omistajan tontille.

        Vaiva uusiutui monia vuosia myöhemmin. Asuin omassa mökissä. Kaiken piti olla OK. Kuitenkin nukahtamisvaiheessa illalla alkoi esiintymään outoja asioita.

        Heräsin siihen, että olin putoamassa alas pohjattomaan tyhjyyteen. Pelon kouraisut sydänalassa saivat sydämen hakkaamaan hullun lailla.

        Tulkitsin tämän amatöörinä aivolohkojen heikkona yhteenkoplausvaiheena. Siinä itä on vertauskuvallisesti hyvin kaukana lännestä.
        Tämän suositeltiin meditointia. Ihme kyllä se toimi. Toimii vieläkin.

        Oli kolmaskin kriisivaihe; Nukahtamisvaiheessa heräsin siihen, että ympärilläni oli värikkäiden ja kauhistuttavien, satojen irvistelevien "pirunkasvojen" piiri.

        Nämä tulkitsin parapsykologisia asioita hallitsevan naisihmisen lähettämiksi.

        Päräytin mielen-näytille kirkkaan auringon helteistä porotusta. Inhat "pirunkasvot" häipyivät pimeään. Ovat siellä pysyneetkin toistaiseksi.


    • hermoilija

      Täällä yks jolla sama vaiva...erittäin inhottavaa ja joka aamu herää kamalaan ahdistukseen ja korkeaan sykkeeseen, rauhottuu päivän mittaan mutta nyt olen alkanu pelkäämään aamuja ja sehän vaa pahentaa oireilua. En oo keksiny mitään kikkaa miten sen sais kytkettyy pois. Todettu ahdistuneisuushäiriö..lääke on mutta ei oo täysin vielä purru oireisiin. Terapiaan onneks menossa jos se vähän auttais :) ja tosiaan mua on tutkittu, eli laajat verikokeet, virtsakokeet ja 24h holteri eikä mitään poikkeavaa löytyny. Taitaa vaan päässä olla häikkää. Syötkö jotain mielialalääkkeitä vaivaan ja onko tutkittu laajemmin?

    • Yksitoista

      Minulla oli tuo sama, ja koko joukko muita lisäksi. Pääsin niistä "eroon" lakkaamalla uskomasta psykosomatiikkaan. Nyt minulla sydän hakkaa aamulla, ja kädet vapisee, mutta siinähän hakkaavat ja vapisevat, ei se ole minun ongelma. Ei kuulu minulle.

    • oiskotätä

      Olette sairastuneet huonosta sisäilmasta. Luultavasti oleskelette koneellisesti tuulettuvassa huoneistossa tai hometalossa. Elimistön hengitysmekanismi on alkanut reagoimaan niin, että yöllä hengitys ei kulje kunnolla ja elimistö turtuu väärällä tavalla. Aamulla kestää pitkään ennenkuin keho pääsee käyntiin kunnolla, siitä nuo aamututemukset. Tiedän omasta kokemuksesta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      225
      14852
    2. Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.

      Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m
      Joensuu
      20
      2216
    3. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      38
      1873
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      146
      1280
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      95
      1250
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      25
      1138
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      902
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      81
      841
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      80
      735
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      80
      708
    Aihe