Kertokaa kokemuksia mulkuista matkustajista.
mulkut matkustajat
kalle kuljettaja
13329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mulkkuja matkustajia ei ole. Mulkullisia on ja mulkuttomia, muttei mulkkuja.
Kerran oli. Kehui olevansa jonkun toisen bussiyhtiön kuljettaja, että päästä minut ilmaiseksi tai lasten lipun hinnalla. En päästänyt. Heitin kolleegan ulos.
joku entinen ulospotkittu, joka koitti päästä pummilla matkaan.
Saattoi hyvin ollakin.
Seuraavan kerran kun tuli kyytiin niin maksoi kitisemättä normaalin taksan.
Mitä peliä tuo ojn?
ainakaan pippeliä.
Kun tuollaisia ketjun otsikossa mainitun kaltaisia matkustajia riittää joka päivälle ja vuorolle, niin ei niitä erikseen enää edes muista. Kuka niistä vaatii itselleen taksikyytiä omine aikatauluineen ja sääntöineen, ja kenen taas pitää saada pitää dösää ravintolanaan muista piittaamatta.
Sitten on lisäksi vielä vittupäät jotka väkyttävät joka tapauksessa, joten tärkeintä on ettei noteeraa matkustajia juurikaan simpanssia älykkäämmiksi.
Hyvin käyttäytyviäkin poikkeuksia toki on, mutta harvassa. Anteeksipyyntö kuitenkin heille.
Pahimpia on vanhat narsistiämmät, jotka luulevat olevansa jotenkin aivan helevetin nokkelia kun julkeavat soittaa turpaansa heitä kuljettaville ja auttaville. Sellaisille lehmille minä toivon lähinnä aivo-infarktia joka muuttaa järjenjuoksun inhimillisemmäksi.
Suututaan säännöistä. Ei tajuta mitä eroa on taksilla ja bussilla. Ei ymmärretä sopeutua.
eri mieltä
aivo-infarkti on kallista lystiä kaikille.
ehdotan niille jotka eivät nähnet monta vuotta munaa, Antalian reissu, siellä tummat komeat miehet hoitavat niitä paremman kuntoon.
4 min, paljon myöhässäKääK!
No en osaa sanoa sen enempää mulkuista,mutta jäin pitkälle sairaslomalle juuri osittain heidän takiaan....hermot alkoi mennä...
Kun mulkku kuljettaja kohtaa mulkun matkustajan niin silloin yleensä tulee ongelmia.