Romanttisen tarinan päähenkilönä mies.

Ajattelin kirjotella tarinan tän kuun aikana (nanowrimo(googlaa jos et viel tiiä;)) Ja ajattelin ottaa haasteeksi kirjoittaa romanttisen tarinan. Mutta. Vaikka mieleen voisi tulla, että romanttisen tarinan päähenkilöksi kannattaisi kirjoittaa naispuoleinen henkilö, koska romanttisten tarinoiden lukijakunta on pääosin naisia(helpottaa samaistumista päähenkilöön), en halua tehdä sitä, koska olen itse mies ja on paljon helpompaa kirjoittaa miehen näkökulmasta.

Kuitenkin vielä vähän epäröin, joten mitä mieltä olette: Lukisitteko itse romanttista tarinaa, jossa päähenkilö on mies, ja arvelisitteko, että se voisi toimia vaiko eikö:)

En ole ihan vielä päättänyt tarinan päähenkilön nimeä, joten nimiehdotuksia saa laittaa, olen itse tosin aika lailla sitä mieltä, että ei nimi miestä pahenna, eli mikätahansa nimi muuttuu hyväksi, jos hahmokin on hyvä, mutta olisi hauskaa, jos joku antaisi jonkun kivan nimen, jonka sitten voisin hahmolleni laittaa.
Saa myös ehdottaa naisen nimeä, joka tulee olemaan tarinassa miehen tapaama nainen, jonka kanssa hänellä tulee olemaan romanssi. heh:D
6113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miehen nimeksi Matti ja naisen nimeksi Kukka-Rosa. Toimii lähinnä jos tekstissä on komedian aineksia tai jos tarina on synkänpuoleinen ja haluat piristää oudoilla nimivalinnoilla. ;)

Ajattelin itsekin kokeilla tuota juttua! Itse kirjoitan perhedraamaa, mutta ei huolta, olen jo keksinyt nimet. ;)

Äänestä
  • Heh heh :)
    Itseaissa ajattelin aluksi, että tarina olisi synkänpuoleinen, mutta saattaa vahingossa kuitenkin taipua kodiaksi. En tiedä pelkäänkö, vai toivonko sitä. hmm..

    Toivotan menestystä. Olen itse osallistunut pari kertaa aiemmin ja onnistunutkin saamaan 50 000 sanaa kasaan, tosin vain osittain sellaista tekstiä, josta olen itse pitänyt. En ole (vielä) työstänyt aiempia nanojani mitenkään marraskuun jälkeen, vaikka ehkä aiemmin kirjoittamistani tarinoista voisi myös saada ihan julkaisukelpoisia, jos työstäisin, jos. Ehkä.

    Äänestä

  • epäröitsijä kirjoitti:

    Heh heh :)

    "Kodiaksi"... tarkoitat varmaan komediaa. Ja tiedän mitä tarkoitat, olen itsekin turhan usein huomannut erinäisten tarinoiden kohdalla, että tyyli muuttuu yllättäen ja lopputulos on jotain ihan muuta kuin mitä tarkoitin alussa. Joskus uusi tyyli on parempi, toisinaan taas en voi kuin pyyhkiä jo kirjoittamaani tarinaa ja pyrkiä pysymään oikeilla raiteilla. :)

    Kiitos, onnea myös sinulle! Itse tähtään julkaisukelpoiseen tekstiin. Tahdon myös kokeilla, kuinka paljon voin äärimmillään saada aikaan edes hivenen järkevää tekstiä, ja kuukausi ei oikeastaan ole edes paha...

    Äänestä

  • vanmjäs kirjoitti:

    Juuh, oikein päätelty, komediaa tarkoitin. :D Syytän virheestäni väsymystä.

    Äänestä

Totta kai romantiikka toimii miespäähenkilölläkin. Kirjoittamaan vaan!

Äänestä
  • Uskon, että olet oikeassa. Olenkin kirjoittanut, ja se on sujunut aika hyvin tähän asti. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epäröitsijä kirjoitti:

Ajattelin kirjotella tarinan tän kuun aikana (nanowrimo(googlaa jos et viel tiiä;)) Ja ajattelin ottaa haasteeksi kirjoittaa romanttisen tarinan. Mutta. Vaikka mieleen voisi tulla, että romanttisen tarinan päähenkilöksi kannattaisi kirjoittaa naispuoleinen henkilö, koska romanttisten tarinoiden lukijakunta on pääosin naisia(helpottaa samaistumista päähenkilöön), en halua tehdä sitä, koska olen itse mies ja on paljon helpompaa kirjoittaa miehen näkökulmasta.

Kuitenkin vielä vähän epäröin, joten mitä mieltä olette: Lukisitteko itse romanttista tarinaa, jossa päähenkilö on mies, ja arvelisitteko, että se voisi toimia vaiko eikö:)

En ole ihan vielä päättänyt tarinan päähenkilön nimeä, joten nimiehdotuksia saa laittaa, olen itse tosin aika lailla sitä mieltä, että ei nimi miestä pahenna, eli mikätahansa nimi muuttuu hyväksi, jos hahmokin on hyvä, mutta olisi hauskaa, jos joku antaisi jonkun kivan nimen, jonka sitten voisin hahmolleni laittaa.
Saa myös ehdottaa naisen nimeä, joka tulee olemaan tarinassa miehen tapaama nainen, jonka kanssa hänellä tulee olemaan romanssi. heh:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu