Panttikirja

Kävimpä tuossa lainaneuvotteluissa,ja virkailija ehdotti panttikirja-takuuta.Eli isäni kiinteistöstä tehtäisiin panttikirja jollekin summalle,miten se tapahtuu?Vai voiko vakuusasiat hoitaa jotenkin muutenkin kuin panttikirjana?Jäi meikäläiselle kuitenkin vähän epäselväksi koko juttu,joten viisaammat kertokaa!!!
311388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Panttikirja on tietty osuus jostakin asiasta, jonka määräisen summan saa pantinomistaja kun/jos jostakin syystä kohde joku päivä myydään.

Panttikirja voi olla joko jokin osa, tai kokonaan kohteen arvo. Eli esimerkkinä jos vaikkapa olet ottamassa 50 000e lainaa ja pankki haluaa panttikirjan tehtäväksi kohteesta jonka arvo on 100 000e niin jos joskus joudutaan (tai päästään) tilanteeseen että kohde myydään. Pantinhaltija eli siis pankki saa tuon 50 000e eli panttikirjan arvon, ja muu omistaja/omistajat loput.

Hankalin tilanne on lähinnä silloin jos sillähetkellä kun pantin kohdetta ollaan realisoimassa (esim. talo tms.) niin sen arvo onkin vaikkapa alentunut niin runsaasti ettei enää kata edes panttikirjan summaa. Tällöin jäädään luonnollisesti vielä velkaa.

Kun panttikirjaa koskeva velka on maksettu, voidaan panttikirja kuolettaa halutessa. Yksinkertainen toimenpide.

Panttikirjoihin ja niistä johtuviin jakautuneisiin saataviin kohteista törmätään usein mm. kuolinpesätilanteissa ja pakkohuutokaupoissa.

Äänestä
  • Missä tapauksissa panttikirja/t voidaan vapauttaa? Jos on tätä anottu...

    Äänestä

Isäsi siis on takaajana. Pankki varmistaa pantilla osuutensa isäsi kiinteistöön. Mikäli et pysty hoitamaan lainaa, pankilla on oikeus realisoida isäsi kiinteistö ellei hän maksa muulla tavalla lainaasi. Siis jos isäsi kiinteistö on 100000 ja siitä on pankille pantattu 10000 sinun velkojesi vakuudeksi ja et pysty sitä hoitamaan, pankki voi ääritapauksessa myydä isäsi kiinteistön ja ottaa sen 10000 ja isäsi saa loput. Ja todella, jos tulee näitä myynti/kuolintapauksia, pankki on aina vahvoilla, se todella saa siitä kiinteistöstä panttikirjan määrän pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ööli kirjoitti:

Kävimpä tuossa lainaneuvotteluissa,ja virkailija ehdotti panttikirja-takuuta.Eli isäni kiinteistöstä tehtäisiin panttikirja jollekin summalle,miten se tapahtuu?Vai voiko vakuusasiat hoitaa jotenkin muutenkin kuin panttikirjana?Jäi meikäläiselle kuitenkin vähän epäselväksi koko juttu,joten viisaammat kertokaa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu