Kallion pyykkärimuijan Tarja Halosen paksut sääret eivät olisi kelvanneet sata vuotta sitten maamme silmää tekeville. Laatunaiset haettiin Ruotsista tai balttiasta.
Voin silmilläni nähdä Halosen suvun kohtalon ja Tarjan haaran nousun SETA:n johtoon ja sitten presidentiksi. Helsinkiin muuttaneet piiat olivat leväperäisiä ja hankkivat lisätuloja, sikäli kun tavara meni kaupaksi. Irtolaispidätykset olivat arkea. Helsinkiin saapui piikoja muualta Suomesta. Heidän täytyi olla vahvarakenteisia, koska joutuivat tekemään välillä rengeille kuuluvia töitä.
Miestä ei ollut helppo saada, eikä kyrpää löytynyt edes tilapäiseen hätään. Piiat pohtivat sitä onko patonki vai porkkana parempi työntää riemurasiaan. Toiset varmaan ihastuivat toisen naisen kieleen.
Hyvällä tuurilla sai jonkun herrasmiehen mulkkua silloin tällöin. Aamulla oli bonuksena vielä pieni rahanippu hyvin tehdystä lisätyöstä.
Tuo pimeäksi jäänyt väestönosa jäi vähälle huomiolle. Nyt Tarja Halosen presidenttiyden myötä tuo tonkiokasa on saanut kasvonsa maamme johtoon.

Vastaukset 1
Vanhimmat
No nyt se on sitten selvitetty.