Ministeripestinsä ansiosta Arhinmäki hankki 155 000 euron palkkapussin.
Yllättäen Sipilän (kesk) verotettavat tulot olivat oppositiojohtajien huonoimmat. Sipilä hankki ansiotuloja 95 000 euroa ja pääomatuloja yli 19 000 euroa.
Yllättäen Sipilän (kesk) verotettavat tulot olivat oppositiojohtajien huonoimmat. Sipilä hankki ansiotuloja 95 000 euroa ja pääomatuloja yli 19 000 euroa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
selittämistä !
Sipilä tienasi 95 000 euroa, mutta työn tulokset ovat laihat. Niin suurelle palkalle ei ole edellytyksiä. Mutta toisaalta onhan se hyvä, että pyöräilemällä voi tienata niinkin paljon.
kansanedustaja ja puoluejohtaja..
ja lestadiolainen
Niin, Sipilän työn tuloksena Keskustan kannatus on 25,5%, 6%-yksikköä suurempi kuin seuraavana tulevan puolueen.
uskonnon vapaus..
Sipilä saa olla lestadiolainen ihan laillisesti.
Vaaleissa tilanne muuttuu, joten nykyisellä kannatustuloksella ei ole merkitystä. Kertoo se kuitenkin sen, että 25,5% kyselyyn vastanneista ei välitä keskustahallituksen aiheuttamista ongelmista (mm. jättivelka, työttömyys) ja keskustan laittomista rahankeräyksistä.
ole hallituksessa jos olisi emme olisi kusessa!
hyvi ei tarvi olla persaukisena!
Keno-erkilläkin 350 000 € tulot.
Paavo onkin jämpti joka ottaa oikein Pohojanmaan kautta.
nukkuu yön yli ?
Juhliessa nuku.