haukkumanimet

eli se siitä kun puhutaan niistä vanhoista hyvistä ajoista?

Ei opettajatkaan säästyneet lisänimiltä kouluaikana. Kuinkahan moni opettaja oli tietoinen saamistaan lisänimistä?

Lisänimet tuntuivat varmaankin haukkumanimiltä jos itse oli sellaisen saanut. Itselläni on toisena nimenä isoäidin etunimi. Siitä tekivät siskot ja veljet oman väännöksen ja nimeä käytettiin kotona niin ahkerasti etten reagoinut ollenkaan kun oikea nimeni tuli esille. Se tuntui jotenkin juhlalliselta ja hienolta kun joku vieras puhutteli minua oikealla nimelläni.

Vieläkin, kun lähetän meilejä lähiomaisilleni, niin allekirjoitan sen vanhalla "haukkumanimelläni", ihan hymyssä suin.

Tositarina, ehkä vähän opettavainenkin:

Pikkupoika, juuri kouluun mennyt, tavasi almanakkaa. Vastaan tuli pyhäpäivien joukossa epätavallinen sunnuntai, septuagesima. Poika luki ja luki, oli vaikeaa:sep-tua-ge-sima.

Vähän ajan kuluttua isä kysyi: Mitenkäs se sana olikaan? - Se.. set...settu ... settukessu, muisteli poika hankalaa sanaa.

- Hä-hä-häh, siinä on oikein settukessu, settukessu, settukessu, nauraa hohotti isä.

Poika ei puhunut mitään, mutta hän oli katkera ja "settukessu" jäi hänelle mieleen.

Kului yli kolme vuosikymmentä. Aikuistunut poika alkoi sisarustensa kesken nimittää isäänsä settukessuksi. Pian oli "settukessu" jo aikuisten lasten kesken yleinen nimitys isästä, tosin ei hänen kuullensa. Vähitellen se lyheni muotoon "setu".

Lopulta isä kuuli itsekin asiasta. Hän oli siitä hyvin pahastunut, mutta ei voinut asialle mitään.

Nimen käyttö loppui hänen ollessaan jo loppua lähellä. Lieneeköhän muistanut, mikä oli settukessu-nimen alkuperä?

sillä "haukkumanimellä", enkä ole koskaan ollut siitä pahoillani.
Eikö vaan koulussa opettajillakin ole lähes kaikilla oma lempinimi?
Ainakin virallisen nimen lyhennys on enemmän sääntö kuin poikkeus esm. Masa. Pepe, Ritu, Tupu.
Tietenkin joku eläimen nimi, tai vastaava saattaisi olla ikävältä kuulostava esm.lehmä, tai sika.
Luulen kyllä että lapset ovat sen verran mielikuvitusrikkaita, että he keksivät aika omaperäisen haukkumanimen.
Meidän luokan kiukkuisin tyttö oli "Kipinä",eikä kukaan muista kenen antama se nimi oli.

Jos vanhempi antaa lapselleen haukkumanimen, niin kyllä hänen arvostuksensa siitä vähenee.

Äiti antoi pikkupojalleen liikanimeksi tytönnimen lisäten perään -raiska , käytti sitä hänestä ja härnäsi häntä tuolla surkuttelua osoittavalla tytön nimellä. Sisaruksetkin käyttivät sitä.

Äiti ei toiminut järkevästi, hän halusi olla ilkeä. Se on eläkeikäisen pojan mielipide tänäkin päivänä.

Sietääpä miettiä, miten omia lapsiaan nimittää. Eipä ollut ihme, että poika nimittikin häntä akaksi.

Koska olen ollut melko tummatukkainen, sain haukkumanimekseni "mustaM....". Ilkeimmät lapset huutelivat sitä perääni.
Sitten muutin toiseen paikkaan ja koska olin vieras pienessä kylässä, huusivat taas nuoremmat minulle : lihava, lihava, liihaavaaa. Kyllä se loukkasi nuorta ihmistä vaikka en liian lihava ollutkaan, hieman pyöreähkö vain.
Kun sisareni muutti minun luokseni ja koska hän oli oikein laiheliini, niin taas saimme lisänimet : Iso musta ja pieni musta.
Tottakai sekin suututti paljon koska vieläkin mieleen muistuu.