Niin se vain on. Seksiloma piristää niin naista kuin miestä.
Kotimaassa elän parisuhteessa, lapsiakin on. Siksipä juuri irottelu onkin lomaviikon aikana
hyvin antoisaa. Lisäksi se ei loukkaa miestä mitä hän ei näe eikä kuule.
Lomalla pettämisessä ei ole olenkaan niitä ongelmia jotka tulevat kotimaassa eteen. esim. paikkan ja ajan puute ja lisäksi tulee edulliseksi monissa kigolo kultuurin maissa.
Afrikassa seurasta on tapana hieman maksaa ja huonona puolena pojat odottavat myös kutsua suomeen ja näin saisivat paremman elintason koko perhelleen. No eihän selainen bambun tuottaminen suomeen näin perhelliselle käy. Enkä usko että siitä olisi jatkuvassa käytössöä iloakaan niin paljon kun harvakseltaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Pistäpä seipääsi piiloon. Tuota nyt ei usko erkkikään naisen tekstiksi.
Se lienee Erkin ongelma.
Erkki ei hyväksy vapautuneita naisia.
Erkille kieltäminen on helpoin tapa käsitellä
asiota jotka ovat hänelle vieraita.
Ei Erkin edes tarvitse uskoa.
heiluvilles.Aloitit provona ja jossain välissä unohdit että sun pitikin esittää naista.
Siskojen testimatkailua, lue lisää....
http://www.city.fi/artikkelit/artikkeli.php?seskey=&id=1338&area=matkailu