Olen suuresti ihmetellyt kun toisaalla Kuopiolaiset valittavat kun työpaikat valuvat ulkomaille ja samalla jonotetaan Petosen Lidlin paistopisteen hyllyistä ulkolaisia leivonnaisia jotka on seisseet kuukausi kaupalla pakkasessa ja tuotuna tänne meidän peräkylään pohjolan perukoille "hiidestä" asti.
Onko niin että Savolainen ei tiedä taikka ymmärrä että ne ei ole valmistettu Suomessa vaikka meillä on mainio leipomo verkosto josta saamme oikeaa tuoretta lähileipää.
Sen ymmärtäisi köyhien kohdalla jos ulkolaisen hinta olisi edullisempi mutta kun näin ei ole.
Esimerkiksi Lidlistä löytyy kotimaista leipää pussissa alle kolmen euron kilo, katsokaapa minkä verran on kilohinta pitkänmatkan matkustaneella taikina möykyllä.?
Niimpä ehdotankin että lopetetaan ulkolaisen ostaminen ja turvataan kotimaisia työpaikkoja hyvät Kuopiolaiset, tälläisillä pienillä asioilla saadaan paljon aikaan kun siihen kaikki osallistuvat.
Onko niin että Savolainen ei tiedä taikka ymmärrä että ne ei ole valmistettu Suomessa vaikka meillä on mainio leipomo verkosto josta saamme oikeaa tuoretta lähileipää.
Sen ymmärtäisi köyhien kohdalla jos ulkolaisen hinta olisi edullisempi mutta kun näin ei ole.
Esimerkiksi Lidlistä löytyy kotimaista leipää pussissa alle kolmen euron kilo, katsokaapa minkä verran on kilohinta pitkänmatkan matkustaneella taikina möykyllä.?
Niimpä ehdotankin että lopetetaan ulkolaisen ostaminen ja turvataan kotimaisia työpaikkoja hyvät Kuopiolaiset, tälläisillä pienillä asioilla saadaan paljon aikaan kun siihen kaikki osallistuvat.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Hmm... Siellä Lidlin paistopisteessä on myös aivan SUOMALAISIA tuotteita myös. Lidl paistopiste tuotteet on pääosin Saksasta. S-ryhmän ja K-ryhmän paistopistetuotteet on Fazer from Puola.
Suomalaisia työpaikkoja turvataan sillä kun ihmisillä on rahaa kuluttaa käyttää eripalveluja! Ei sillä, että tungetaan rahat johonkin isoon suomalaiseen firmaan ja itse ollaan lompakko tyhjänä. Miksi sitten suomalainen ruoka ei ole maailmanvaltias kun se on niin hyvä ja puhdas, sekä halpa?
Ei jollain leivänkannikan ostamisella ole paljoa merkitystä, Suomessa pitäisi valmistaa jotain hintavampaa tuotetta jota kuitenkin tavallinen kansakin, massat voivat ostaa. Esim. joku kansanauto tyyliin Talbot Horizon mutta tietysti nykyajanmukainen että voisi kelvata vientiinkin.
Auto kuitenkin on useimpien ihmisten toiseksi kallein hankinta, joillakin ehkä kaikkein kallein hankinta.
Toinen mikä nyt tulee mieleen niin tietokonelaitteet, kulutuselektroniikka, kaikki valmistetaan kiinassa mutta näitä tarvitaan kuitenkin nyky-yhteiskunnassa niin miksi ei voitaisi valmistaa Suomalaistakin vaihtoehtoa? Suomikone olisi suomenkielisin käyttöjärjestelmin ja ohjelmistoineen valmis paketti.
Ennen oli esim. MikroMikko tietokoneita.
Tosin onnistuttiinhan Nokiakin tuhoamaan ja näyttää koko Suomen talouskin olevan menossa kohti tuhoa ihan jo syöksykierteessä joten ehkä Suomessa vallitsee jokin karmanlaki että kaikki menee ennemmin tai myöhemmin aina pieleen? Ehkäpä siksi että ei osata jättää mitään siihen pisteeseen kun kaikki on hyvin vaan pitää "kehittää" ihan kehittämisen vuoksi vaikka kävisi kuinka kalliiksi.
Maailmassa ei kuitenkaan ole täydellisyyttä. Usein hyvän tuotteen täydelliseksi hiomisessa ne "viimeiset millimetrit" ovat suhteettoman kalliita ja sittenhän homma meneekin kannattamattomaksi. Täytyisi tyytyä vain siihen hyvään ja kohtuuhintaiseen eikä yrittää aina olla paavillisempi kuin paavi itse.
Suomiyritysten myynti ulkomaiseen omistukseen ja lopetettavaksi on miltei isänmaanpetturuuteen verrattavissa oleva teko. Siinä on mennyt paitsi työpaikat myös verotulot, kauppatase, ym. samalla kertaa. Eikö tätä ole ymmärretty miten suuri vahinko yritysten myynti ulkomaille on Suomen taloudelle?
Se on se suomalaisen työn kalleus. On kaiken maailman pekkaspäivät, loamltapaluurahat yms. edut palkan lisäksi, jotka ovat pois firmalta.
Paperiliitto lakkoili paperitehtaita ulkomaille.
Palkkoja pitäisi alentaa reilusti, jolloin suomalaiset tuotteet halpenisivat kilpailukykyisiksi.
Työn teko kunniaan. Ei ole orjatyötä, jos se vaan hyödyttää kansantaloutta. Itsekkyys romukoppaan ja kaikki puhaltamaan yhteen hiileen talvisodan henkeen.
Kerroppa minulle mitkä sieltä paistopisteestä ovat Suomalaista alkuperää niin silloin voisin niitä sieltä ostaa?
Paitsi että johtajat ja sijoittajat sekä poliitikot eivät osallistu siihen vaan pissaavat niihin yhteisiin hiiliin ja ostavat ulkomaista sekä vievät työpaikat ulkomaille, eivät suostu palkanalennuksiin vaan nostattavat palkkaansa, osinkojaan ja bonuksiaan entistäkin suuremmaksi.
Miksi vain työntekijäluokan pitäisi joustaa? Duunareita on kuitenkin lukumääräisesti suurin joukko, jos duunareilla menee huonosti, koko Suomella menee huonosti. Miksei tätä yksinkertaista asiaa älytä tai suostuta tunnustamaan?
Aloitus ei olisi voinut osua parempaan saumaan kun tämän aamun uutissa kuulimme farkkujen tuotannon siirrosta Keiteleeltä Viroon.
Ja kun samaa on uutisoitu vaatetusrintamalta jo vuosia niin suomalaisen ostaminen on liki mahdottomuus.
Saahan nää idealistit näitä aloituksiaan rustata....
...kuukausikaupalla pakkasessa seisoneena...
Lopetin lukemisen tähän.
Millään firmalla ei ole varaa seisottaa tavaraa kuukausikaupalla varastossa.
Jokainen suomeen maksettu veroeuro pitää tätä kieroonkasvanutta paskalandiaa päivästä päivään ja vaalikaudesta vaalikauteen edelleen pystyssä, vain täysromahdus antaa mahdollisuuden uudelle nousulle.
Valtio tekee kaikkensa tappaakseen yrittäjät ja hankaloittaa kaikkein elämää minkä ehtii:
http://yle.fi/uutiset/suomen_jattava_yrittaja_suomi_on_menetetty__vain_ajan_kysymys_koska_lopullinen_romahdus_tulee/7599703
Tähän ei tarvi lisätä kuin:
- Veemäiset virkamiehet, jotka hankaloittaa kaikkien kansalaisten elämää (mukaan lukien Tullin omat tulkinnat autoverolaista vuosien käräjöinti). Kun on päästy vallan kahvaan käsiksi niin näytetään, että täältä pesee ja mikäs teet!
- Poliisivaltio-tyylinen valvonta kaikkia kansalaisia kohtaan (ns. Putin-rekisteri). Jokainen on syyllinen/epäilty kunnes toisin pystyt todistamaan.
- Ohjelmistotalojen ikuisuusprojektit, joissa luvataan sopimusta tehdessä kaikki maan & taivaan väliltä. Kun saadaan projekti omaan taloon, niin sitten tehdään sutta & sekundaa, että voidaan korjailla huonoa koodia seuraavaan ohjelmistoprojektiin saakka = valtiolta lypsetään mm. potilastietojärjestelmistä huikeat summat useiden vuosien ajan. Vaikka ohjelmistotalojen pitäisi maksaa korvauksia myöhästyneestä ja epäonnistuneesta projektista.
- Upeita kertakäyttötaloja tehtailevat rakennusprojektit.
- Sekä hieman pitkittynyt Olkiluoto 3 rakennushanke. Paljonkohan on tullut jo maksamaan? Jotenkin hiipii mieleen erään urheilukylän rakentaminen naapurissa.
- Valtion niskaan kaatunut Talvivaara-konkurssi.
Juu, listaa voisi jatkaa loputtomiin. En voi tukea tällaisen yhteiskunnan jatkuvuutta joten en tule tekemään jälkikasvuja tällaiseen maahan yhtään kappaletta. En halua potentiaalisten jälkikasvujeni joutuvan kärsimään näin kieroon kehittyneessä maassa ja maailmassa, kyllä itsekin olen jo niin nenästä vedetty ja kurjuudessa kärvistellyt tämän paskayhteiskunnan toimesta joten en voi tällaista kohtaloa aiheuttaa kenellekään muulle. En voi suositella kenellekään syntymistä tähän maahan ja maailmaan jos ei ole ns. kultalusikka -sukua.
Tavallinen ihminen on ihan täysin eliitin mielivallan pelinappulana tässä maailmassa, ihmisoikeuksia on ruettu polkemaan, ei varmaan kauaa mene enää kun ihon alle pakotetaan ottamaan tagi jolla paitsi seurataan jatkuvasti ihmisen olinpaikkaa ja verotetaan kaikesta liikkumisesta niin siihen on varmasti liitetty myös taser jolla herrojen niin halutessa ihminen voidaan tainnuttaa tai jopa tappaa kun laite antaa sähköiskun vartaloon. Eli joko tottelet vastustelematta herrojen pienimpiäkin oikkuja tai sinut laitetaan kärsimään tai tapetaan ja vaikka tottelisitkin niin herrat voivat ihan huvikseenkin aiheuttaa kärsimystä. Tietysti kultalusikka-suvun jäsenien ei tarvitse ottaa tagia ihonsa alle, se koskee vain tällaisia tavallisia tallaajia.
Enää ei saa pitää "Osta kotimaista" -kampanjaa. Pitää olla vapaa kilpailu.
Niinpä kaupan ryhmittymien pitää kilpailla avoimesti samoilla ehdoilla.
Suomen markkinat ovat kovin pienet, jotta kauppa pystyisi kilapilemaan tuotteiden volyymilla esimerkiksi Saksan, Britannian tai Ranskan kanssa.
Suomeen tuodaan pakasteena leivottu patonki Ranskasta ja paistetaan se sitten marketin paistopisteessä. Siinä sitä kotimaisuutta.
Ihmetyttää vaan se, miksi niin halpaa tuotetta pystyy kannattavasti rahtaamaan Ranskasta. Eiköhän siinä kuljetuskustannukset ole suuremmat kuin tuotteen arvo?
Eiköhän siinä kyydissä tule niin monta leipää että yhtä leipää kohti kuljetuskustannus ei enää olekaan kovin merkittävä summa.
Siltikin olen kyllä samaa mieltä että ei ole oikein järkevää kuljetella jokaikistä tuotetta ympäri maapalloa, se maksaa ja sitäpaitsi synnyttää ihan turhaan päästöjä josta kai jotkut ovat kovinkin huolissaan. Ennen kuin aletaan syyllistämään vuorotyöhän autolla ajelevaa työläistä niin ensin pitäisi purkaa tuollaiset systeemit että tuote kasataan ympäri maailmaa haalituista osista, pultti kiinasta, mutteri usasta, aluslevy japanista, jne.
By the way, kampanja -sanassa on vain yksi p-kirjain...
Lidl:in ansiosta tiettyjen tuotteiden hinnat ovat alentuneet.Jos S ja K saisivat kaksin päättää niin esim. maitolitra olisi bensalitran tasolla.Kilpailu on vain hyväksi.
Jos kilpailuvirasto ei olisi puuttunut asiaan, meillä olisi nykyistä edullisempi maidon hinta.
En tarkoittanut pelkästään maitoa.Prisma käy hintasotaa Lidl:in kanssa mm. levitteissä,pastassa,kananmunissa,leivontatuotteissa,kivennäisjuomissa.
Lidli,s-ryhmä,kesko ym lopettaisivat ulkomailta ruuan tuonnin suomeen jos se ei kävisi kaupaksi, näin yksikertaista se on kun vaan se jokainen ymmärrettäisiin.
Monessa elintarvikkeessa Suomalainen on edullisempi kuten esim ruisleivissä kuten yllä sanottiin.
Ihmetyttää muuten kun kalliiksi tiedetyissä kaupoissa käy vähävaraisia ihmisiä ostoksilla, kyllä kai jokaisen ihmisen luulisi tietävän että siwassa ja valintatalossa on huomattavasti kalliimpi hintataso kuin vaikkapa s-marketissa ja lidlissä.
Onko tässä yksi syy miksi toisilla ei rahat riitä kun ei osata valita edullisempia ostopaikkoja ?
Jospa eivät osaa vertailla tai eivät välitä edes vertailla hintoja?
Tietysti lähikaupassa käynnin syynä voi olla autottomuuskin. Bussilla jos lähtee jonnekin kauemmas halvemman hintatason kauppaan niin ensinnäkin se bussimatka nostaa kauppareissun hintaa ja toisekseen esim. maito kerkeää lämmetä ja mennä pilalle kun bussi pysähtyy jokaisella pysäkillä ja ajelee ristiin rastiin eikä suorinta tietä kotiin.
Tässä Petosella kun on kolme kauppaa näin vähän välimatkan päässä toisistaan niin kyllä vaan siellä Siwassakin näkyy ihmisiä käyvän ostamassa isojakin määriä vaikka kaksi edullisempaa liikettä on avoinna aivan vierellä.
Tässä yksi syy toimeentulo hakemusten jättöön !
Kai se on harrastus sekin ajella ympäri kaupunkia halvimman kaupan perässä. Itse ostan kaiken ruuan kauppahallista ja voin kertoa ei ole halvinta mutta on muuten parasta ja yleensä savolaista! Mitä sieltä ei saa ostan sitten lähikaupastani. Olisi kamala ajatus jos kauppaan olisi kotoa yli 500m. Kyllä se niin on että oikea kauppa on kerrostalon kivijalassa. Muut on landelatoja joissa ihmiset töykeitä ja palvelua ei saa. Vielä kun viinit saisi joka kioskiin niin ei tarvitsisi ravata Alkossa vaan voisi elää kun muutkin eurooppalaiset.
Ryhdytäänkö kampittamaan Suomalaisen työn hedelmien valuminen ulkomaisen sijoittajan taskuun?
Täytyy nostaa tämä hyvä aloitus taas esille.
Näillä pienillä valinnoilla voimme tukea omaa horjuvaa maatamme.
Paistopisteen leivonnaiset ovat muuten todellakin kalliimpia kuin kotimaiset leipomolla paistetut tuotteet.
Tämän viestin aloittaja ei todellakaan tiedä mistä puhuu, vaikka yrittää syödä kepulistien puolesta ulkolaista yrittäjää mutta ei tiedä todellisuutta.
Suomessa suurin oasassa näistä ns. juuri paistetuista tulee todellisuudessa ranskalaisista leipomoista, jotka ovat olleet kuten hän mainitsi pitkän aikaa pakasteina, samoin kuin suomessa tehdyt pakasteet.
Suomalaisiksi mainostettuja täällä paistettuja tuotteista on paljon tuotteita, joiden raaka-aine on ulkoa tuotu.
Muistakaa valvottua tuotetta: tarkoittaa yöllä lannoitettua.