Ja lopetatte heti muun selittämisen. Kaupunki
- "Suostun vankeuteen. "
Suomen-ruotsalainen
' mm. ulkoisen, IQ:n palikan, puuttuminen seksiväkivallan ihanne, psyykkisen kivun tuotto
Et voi vedota.
- Hän ei ole sellainen.
He ovatkin aivan sekaisin.
- Heiltä puuttuukin, IQ:n palikka ihan kokonaan, pyytämisenään.
Vain itselle tulevaisuuden rakentaminen, osaksi turvallista miljöötä.
Ei ole onnistunut.
Edes ihanteena.
Sellaista väestönsuojelu-ohjelman aluetta, ei ole.
' mm. copng-keinon tuhoaminen
"Ja otatko uudestaan yleis-sivistyksettömyyden osalta, sen tuhoaminen, L. Pöy...?
Nainen
' mm. transvestisminen ihanne, käytös-häiriö: seksi, sen ylikorostaminen
' mm. origottomuus, oppimisvaikeus, pakkotyön ihannoiminen,sen arvomaailma
Konkurssi, ruotsinkielen kääntäjä, erityinen miljöö, tarpeeton, psyykkinen. kipu
Häviän.
Ent. kotikunta
Unski joka sanoo, roiskis, sanoo nykyään lurpsis
Unski, joka sanoo, rouskis, esiintyen, on ihanteesta, arvomaailma: yksityisyys
Myös pääkaupunki-seudulle
"Ei siitä saakaan siitä Neitsyt Mariasta mitään lapsia."
' mm. katso vetten päällä kävely
Ei se on buddhalaisuuden väestönsuojelu-ohjelman, valaistuminen, reinkarnaation 1 osa, Jumalan kanto
Se tulee tähän viereiselle paikkakunnalle.
Ei on parempi jos on useita sukupuoli-suhteita, seksikumppaneina, ilman transvestismiä, tai sen käytös-häiriöitä, kuten pakottamista, alistamisenaan, naisen halventamisena, hänen vankina pitonaan, vertailemalla
Emme halua!
- Tule hyvä mies pois sieltä...
Erään vaimon, isosisko
Ei sellaista saa seurailla, järkyttäen itseä.
' mm. kohtuuttomasti, väkivaltahakuisesti seurailemalla, ja arvostelemalla, fasistisesti seksiväkivaltaisesti, omaan egoismiin hyökkäävästi turvautuen
Te olette ihan sairas paikka.
Sellaista väestönsuojelu-ohjelman aluetta ei ole.
' mm. provikka-manioiden oikeuttamisen ja ylläpitämisen pyyntö
Suomen mielenterveys-seura ei ole sellainen.
Ei sellaiseen mitään saa.
' mm. kivun tuotto, impulssiona, keholle, alastomuuden kunnioittamatta jättäminen, ja sillä siveleminen, lapsen tapolla, kehon kosketteleminen, sen mieltymys, kivun tuottamiseen, barbaarisesti, tyttölapsen kuolemaan, ja Herodes tappamista erityisesti käyttävän notaarin mieltymyksestä, barbaarisuus, uskonnolliseen voittamiseen, ja näin alistamalla, voittamisena, ja kaksosten käyttämisellä, sisaren kuolemaan näin käyttämällä perheen kotirauhan rikkomisen mieltymyksestä, edelleen sitomiseen ja kytkemistä julkisen seurailun oikeutuksen pyytämisenä, rankaisuhakuisuuden ja voittamisen teemaansa, sen käyttämiseen
' mm. holhoava oikeusjärjestelmä
Ei sellaisesta mitään saa.
- Naisen sukupuolen halventamisena.
"En saakaan koko ulkoista, terveydenhoito-alaa."
' mm. lopeta se psykopatiasi
Miksi teidän kunnastanne on järjestämättä lapsenkasvatus?
- Te käytätte väärää post-tilaa lasinen häkki
' mm. naisen sukupuolen halventamisen oikeutuksen pyyntö, sukupuolen poiston aggressio-tila
' mm. ulkoisen kauneuden halventamisen oikeuttamiseen, provikka-manioissa, miehinä, rahasta, osaksi turvallista miljöötä, tulevaisuudeksensa ulkonäön käyttämisenä, origoton

Vastaukset 1
Vanhimmat
Löytää sitä ma näen, selkokielistäkin tekstiä Se on tyyliin.