Olen liian itsekäs. Elämäni pyörii pääasiassa oman hyvinvointini ja asioideni ympärilä. Välitän jossain määrin muiden huolista ja suruista, sitä enemmän, mitä tärkeämpi ja läheisempi tuo ihminen minulle on. Tuntuu kuitenkin, etten jaksa välittää tarpeeksi, enkä keskittyä muiden ongelmiin syvällisemmin. Vaikka omat ongelmani eivät laajasti tarkasteltuna ole ongelmia, niissä on silti minulle riittävästi huolehdittavaa. En jaksa/halua enää muiden huolia niiden lisäksi. Sitä paitsi tuntuu, että en osaa oikein auttaakaan.
Yritän jaksamiseni rajoissa olla epäitsekäs ja auttaa muita. Esimerkiksi työssäni autan muita ihmisiä ja arkielämässä pyrin vähintäänkin pysymään poissa muiden tieltä, mahdollisuuksien mukaan yritän myös tehdä kilttejä ja avuliaita tekoja (esim. oven avaaminen ym. asiat). Jotenkin tämä tuntuu kuitenkin hieman valjulta ja riittämättömältä. Se on pinnallista kohteliaisuutta, mutta ei ylety pintaa syvemmälle. Tunnen olevani painolastina läheisemmille ihmisille. Kuten nyt tavallaan teillekin, mutta toivon että tästä olisi jotain hyötyä.
Miten voisin oppia olemaan epäitsekkäämpi ja empaattisempi?
Yritän jaksamiseni rajoissa olla epäitsekäs ja auttaa muita. Esimerkiksi työssäni autan muita ihmisiä ja arkielämässä pyrin vähintäänkin pysymään poissa muiden tieltä, mahdollisuuksien mukaan yritän myös tehdä kilttejä ja avuliaita tekoja (esim. oven avaaminen ym. asiat). Jotenkin tämä tuntuu kuitenkin hieman valjulta ja riittämättömältä. Se on pinnallista kohteliaisuutta, mutta ei ylety pintaa syvemmälle. Tunnen olevani painolastina läheisemmille ihmisille. Kuten nyt tavallaan teillekin, mutta toivon että tästä olisi jotain hyötyä.
Miten voisin oppia olemaan epäitsekkäämpi ja empaattisempi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
En nyt sen tarkemmin ota kantaa mutta masentuneen ihmisen elämä pyörii yleensä oman navan ympärillä eikä voimat riitä muiden onglemia ratkomaan. Toisaalta taas, masennuslääkkeet turruttavat ja tekevät ihmisestä tunteettoman.
Jo tuo, että pohdit, miten voisit oppia olemaan epäitsekkäämpi ja empaattisempi, osoittaa, että olet menossa oikeaan suuntaan. Kun tilaisuuksia hyvän tekemiseen tulee, tartu niihin. Siten harjaannut vähän kerrallaan parempaan elämään. Nykymaailmassa pyyteetön hyvän tekeminen on äärimmäisen radikaalia ja osoittaa todellista toisinajattelua.
Kiitos kannustuksesta. Pikkuhiljaa eteenpäin. Kaikkea hyvää teille.
=)
Hei minäminä
Minusta kirjoituksesi on rehellinen ja nostan sille hattua.
Jokainen ihminen on luonnostaan itsekäs, se on osa selviämiskeinoja ja primitiivistä eloonjäämisviettiäkin: vaaratilanteessa jokainen automaattisesti keskittyy pelastamaan itsensä pulasta.
Yhtä inhimillistä ja ihmisyydessä elämisen keskeisyyttä on myös toisista välittäminen, auttaminen, tukeminen. Miksi se sitten on niin vaikeaa?
Kerroit, että keskityt omiin huoliisi.
Minulle tulee mieleen, että onko elämäsi ollut niin huolten musertamaa, että voimavarasi ovat hiipuneet? Vai onko kenties niin, että et itse ole saanut riittävästi tukea, ymmärrystä ja apua ja siksi et osaa sitä muillekaan antaa? Vaikka sanotaan, että antaessaan saa, ja se pitääkin osittain paikkaansa, ei ihminenkään voi antaa enempää kuin mitä hänellä on. Jos et ole saanut osaksesi empatiaa, voi olla että omatkin empatiasi ovat 'vajeessa'. Toivon, että saat omiin pulmiisi tarvitsemaasi tukea ilman, että koet olevasi taakka.
Kerrot olevasi avulias ja ystävällinen esim. satunnaisissa kohtaamisissa kuten ovien aukaisminen. Kohtelaisuus on eräs lähimmäisenrakkauden muoto. Arkipäivän kohtelaisuudella me viestitämme tuntemattomillekin, että hän on arvokas ja asiallisesti kohdeltava ihminen. Kiitos sinulle niiden puolesta, joita olet ohimennen auttanut.
Kaipaat kuitenkin jotenkin merkityksellisempää auttamisen kokemusta. Mitä mieltä olet, voisiko vapaaehtoistyön laajalta saralta löytyä jokin muoto, jossa voisit käyttää itsellesi sopivan ajan (vaikka yksi tunti kuukaudessa, sen ei tarvi olla paljon) jonkun yleishyödyllisen asian eteen? Moni ei ehkä tule ajatelleksi miten laajat mahdollisuudet vapaaehtoistyöllä on: sen ei tule olla mitään itsensä uhraamista tms. Joku voi olla vaikka 'kerhomummo' käyden silloin tällöin päiväkodissa lukemassa satuja lapsille, joku voi haluta työskennellä löytöeläintalossa, jollekulle on sopivaa olla avustajana leirillä, joku toinen löytää paikkansa vaikkapa jakelemalla miniroskiksia ihmisille tai vaikkapa kutoo sukkia asunnottomille.
Empatiaa ei siis tarvitse tuntemalla tuntea, jotta voisi tehdä hyvää muille. Jos haluaa osallistua vaikka jonkun alueen roskienkeruukampanjaan, ei se haittaa yhtään tunsipa mitä tahansa, kunhan roskat tulee kerättyä. Uskon kuitenkin vilpittömästi, että hyvä luo hyvää. Jos tekee hyviä asioita, se tekee myös oman mielen hyväksi. Hyvä kasvaa jakamalla. Monet vapaaehtoistyötä tehneet kertovat oman elämänsä mielekkyyden nousseen, kun tuntee tekevänsä jotain omaa elämäänsä isomman tarkoituksen eteen.
Miltä tämä sinusta kuulostaa?
diakoni Meiju