Ja syyttelee kuuden puolueen hallitusta Suomen surkeasta tilanteesta.
http://yle.fi/uutiset/katainen_kuuden_puolueen_hallitus_suurin_syy_suomen_talousahdinkoon/7600247?ref=leiki-uup
Vika ei tietenkään Kataisen mielestä ole hänessä, yllätys.
Katainen yrittääkin silmänkääntötemppua ja siirtää huomion Suomen tilanteesta toisaalle.
Oikeasti vika on juuri Kataisessa ja osittain blondiUrpilaisessa ymmärtämättömyyttään.
Kataisen takia Suomeen on siis syntynyt nykyinen kestävyysvaje.
Katainen otti pääministerinä ulkomaan velkaa useita kymmeniä miljardeja euroja joilla paikattiin eurosuurpankkien tekemiä järkyttäviä riskilainoja etelä-euroopan holtittomiin maihin, Kreikka, Espanja, Portugali jne jne joiden maiden porvarijohdot velkaannuttivat maansa tahallisesti, jotta saataisiin EUn valtioiden rahat lypsettyä tuohon konkurssiin.
Katainen on ollut täysin tietoinen tästä tahallaan aiheutetusta konkurssista ja tukee sitä, kokoomuslaiset kun haluavat aina varastaa kansalaisilta rikkaille hyväosaisille.
Kaiken lisäksi Katainen pakeni vastuutaan eurooppaan yhden päätöksen komissaariksi. Kehtaa prkl vielä huudella sieltä!
Tätä kestävyysvajetta maksavat ja tulevat maksamaan Suomessa lapset, lapsenlapset, eläkeläiset (myös tulevat, 68v eläkkeelle), sairaat, työttömät, yksinhuoltajat, palkansaajat jne jne.
Vain Suomen hyväosaisten yrittäjien ei kokoomuksen mielestä tarvitse osallistua tähän kestävyysvajetalkoisiin, heille annetaan verohelpotuksia ja poistetaan työnantajamaksuja runsaalla kädellä.

Vastaukset 43
Vanhimmat
STX:n ex-pomo vankilaan miljoonapetoksista
Talous | Turun Sanomat 1.11.2014
STX Groupin entinen pääjohtaja, omistaja ja perustaja Duk-Soo Kang on tuomittu kuudeksi vuodeksi vankeuteen petoksesta ja kavalluksesta Etelä-Koreassa, kertoo Seatrade-global-sivusto.
Oikeus katsoi Kangin vääristelleen yhtiön kirjanpitoa yli 400 miljoonan euron edestä ja kavaltaneen varoja noin 50 miljoonaa euroa.
Kang johti yhtiötä vuosina 2003–2014, ja hän oli merkittävä hahmo STX:n nousussa merenkulkualan ja meriteollisuuden huipulle.
Suuriin talousvaikeuksiin ja korealaispankin haltuun sittemmin ajautunut STX Group oli suurimmillaan Etelä-Korean 13. suurin yritys, jolla oli 10 tytäryritystä.
STX myi kesällä Turun telakan saksalaiselle Meyer Werftille sekä Suomen valtiolle.
TS
Yritys voi joutua oikeuteen ja tulee tuomioita, mutta ei tule poliitikoille. Siellä istuu mm. Sasi tien tukkona, taisi sanoa Vanhasen oikeudenkäyntien aikaan, ettei lakien säätäjää tuomita näistä (?).
.
"Soome-laeval on häire!!!!!!!!"
.
Nyt
Jas
Anna
Kävi
Suomi vajonnut kasvunäkymissä EU:n pohjasakkaan
Tiistai 4.11.2014 klo 18.39
http://www.iltalehti.fi/talous/2014110418808165_ta.shtml
- "Katainen: "Tein minkä pystyin""
Justiin kuin "narisistin" suusta. Itse teki ensin "tuhot" ja sitten tekeytyy uhriksi.
Siinä henkilö, johon ei tee mieli kepilläkään koskea. Se joka sanoo siitä suoraan jotain saa itse haukut ja herra on puhtainen pulmunen. Näin kokoomuksessa katseltaiin monta vuotta tilannetta, eikä puututtu peliin.
Tein minkä pystyin, enempää en pystynyt kansalaisilta varastamaan, vain 50miljardia!
Sitten tulikin kiire karkuun eurooppaan yhden päätöksen komissaariksi......
hej
Voi, helekutti, tuo hallitus on ollut vasta kesäkuusta vallassa. Kukahan se valitsi 6 puoluetta ja kuka hyvitteli EU:ta eikä kyennyt leikkaamaan mistään.
Katainen valehtelee kuin Putin. Kaikki menee saman kaavan mukaan. Hirvitys puolue.
Noin
melko huono neuvonantaja, kun on itse koko sopan keittänyt ja pohjaan polttanut...!
Katainen, joka johti hallitusta katastrofaalisesti, neuvoo nyt mitä pitäisi tehdä.
Voi j*malauta!
Katainen sanoi vaalivoiton ratkettua kokoomukselle 3,5 vuotta sitten, että "tolkku palasi yhteiskuntaan".
Jos se tolkku on tällaista, emme kaipaa sitä enää ikinä! Tervemenoa kokoomus!
Nyt
Sontaa ollaan saatu kokoomukselta: Puheet ja teot pahasti ristissä koko kansan kokoomus oli vaaliteemana.Just jo,koko kansan velkakeisarit paremminki.
Millon suomen talous olisi ollut niin vahva että, olisi kestänyt kokoomuksen nelivuotisen puoskaroinnin ?
Ei vielä koskaan.
Funtsatkaa vähän, jos Suomella olisi öljyä, kokoomus myisi sen heti pilkkahinnalla rikkaille tuottamaan. Kansalaiset jäisivät nuolemaan näppejään, eikä hyvinvointiyhteskunta toteutuisi.
Siksi hallituksessa ei pidä ikinä olla kokoomusta. Ei ikinä.
tuo on täysin totta
Katainen ei muista, että oli HÄN ITSE siis KATAINEN oli itse tuota 6 puolueen hallitusta rakentamassa, HÄN ITSE siis oli sitä rakentamassa ja ei tietenkään muista tuollaisia asioita.
eräs kokoomuslainen, joka tällä palstalla silloin tällöin selittelee parhainpäin kokoomuksen töppäilyjä, sanoisi varmaan että "politiikon kuuluu olla usein muistamaton".
Tarkoitatko VK:ta?
Kokoomushan on ylimielisin puolue, siitähän ei ole tokko kenelläkään epäselvyyttä.
Ylimielisyys ei sinänsä ole merkityksillinen, mutta osaaminen on.
Kokoomus rintamakarkuri Kataisen johdolla on ajanut Suomen sellaiseen suohon että tarvitaan fantastisia osaajia. Nykyhallituksen itserakas pääministeri on ulkona,kuin lumiukko mitä pitäis tehdä.
Sehän on taitava mies.
Huusi "Fantastista" paremmin kuin kukaan muu.
Älkää nyt kataista haukkuko:D
Niin
suurvaras, pyramidihuijari, kylmäkyykyttäjä, ahneiden tsuppari jne jne jne........
Hei
nu
Asia on kuule Katainen niin päin, että me voimme neuvoa sinua miten tätä maata pitäisi johtaa.
Joten turpa tukkoon siellä pääoman päämajassa!
Katainen hei, kun urasi on pelkkää väärennöstä, väärinkäyttöä, huijausta ja varastamista, kannaisiko jo viimein olla ihan hiljaa?
Käteinen osti valtion rahoilla itselleen työpaikan kaikki sen tietää. Ajoi Suomen alas ja nyt täytyisi pitää jo naama kiinni. Kalliiksi tuli toikin suojatyöpaikka Suomen kansalle.
6 puolueen hallitus http://vid457.photobucket.com/albums/qq300/Kansa_taisteli/Katainen ja 6 puoluenn hallitus.mp4
Nyt kun Katainen häipyi sinne eurooppaan, niin sille pitäisi laittaa porttikielto Suomeen.
Jos tulee, niin suoraan Sukevalle.
jätti suomen konkurssitilaan ja pakeni vastuutaan
Joo
Hei
Heil
Hei
maa
Sieltä se huutelee, stana.
Ennen oli EK:n juoksupoikana täällä.
Sitten sai Suomen kassan tyhjennettyään palkinnoksi viran EUn yrittäjien juoksupojaksi.
Vielä prkl kehtaa neuvoa miten Suomesta saataisiin lisää rahaa lähetettyä €uropankkihuijareille EU konkurssiin.
Nyt turpa kiinni Katainen!
Olemme täysin kypsiä kokoomuksen Suomen varojen pyramidihuijaukseen!
Kokoomuksen politiikka on paljastettu ja se on läpinäkyvää huijausta.
Hei
Känni Katiainen on humaltunut Himasen kusesta.