Olen 18 vuotias naisenalku, en ole koskaan seurustellut mutta ihastuksia on ollut. Ehkä kaikista suurin ihastus oli noin vuosi takaperin. Kirjoitinkin tänne Suomi24 palstalle siitä, koska se ihastuminen tuntui hirveältä. Ihastun ilmeisesti pakkomielteisesti. Yleensä nämä ihastuksen kohteet ovat erikoisia, ei yleensä sellaisia "söpöjä koulupoikia" joista kaverini puhuvat yleensä.
Se ensimmäinen suurin ihastukseni oli minua noin 30 vuotta vanhempi. Seurasin päivät pitkät hänen Facebook profiilia ja etsin jatkuvasti tietoa netistä tästä henkilöstä. Ajattelin häntä koko ajan ja se ikävä oli hirveää. Se ikävä sai minut jopa masentuneeksi. Tuntui että ilman sitä miestä en voi elää. En ole onnellinen ja ajattelin etten pääse siitä miehestä koskaan yli. Tulen rakastamaan häntä aina. Kuukausien miettimisen ja panikoinnin jälkeen laitoin miehelle viestin ja pyysin kahville. Se oli ensimmäinen treffikutsuni. Se tunne oli kamala, sydän hakkasi ja häpeä valtasi minut. Kuitenkaan, mies ei koskaan vastannut viestiin ja se harmitti todella.
Tavallaan olen hyvilläni siitä että uskalsin laittaa viestin eikä tarvitse jossitella jälkeenpäin. Tuli kokeiltua ja nyt tiedän ettei hän ollut kiinnostunut minusta. Se söi vähän ihastumistani miestä kohtaan ja melkein pääsin yli.
Sitten näin koulussa yhden vuoden vanhemman pojan. Hän on erilainen kuin muut ja kaverinikin jotain kommentoi hänestä. Häntä on varmasti kiusattu koulussa. En ensin tuntenut mitään häntä kohtaan, enemmänkin sääliä. Hän näyttää jotenkin sellaiselta... herttaiselta ja sellaiselta nahjukselta. En ole koskaan häntä nähnyt juttelevan paljon muiden kanssa. Hän ilmeisesti tulee kyllä toimeen muidenkin kanssa mutta ei ole suosittu. Nyt vasta tänään harmitti lähteä koulusta kotiin. Tuli niin ikävä sitä poikaa. Haluaisin vain katsella häntä. Hän on jotenkin suoinen.
Tämä uusi poika sai ajatukset hetkeksi toisaalle siitä vanhemmasta miehestä. En ole katsellut sen vanhan miehen Facebook profiilia koska se muistuttaa minua siitä treffikutsusta. Kuitenkin kun näen sen miehen kuvan niin se harmittaa todella.
En uskalla mennä kasvotusten puhumaan pojille. Häpeän ääntäni ja ulkonäköäni. Olen muutenkin ujo ja en keksi koskaan mitään sanottavaa. Olen lihava ja ruma joten itsetunto on matalalla. En tiedä mitä teen mutta tuntuu että nyt tuli taas ihastus johon ihastun pakkomielteisesti. En tiedä tämän pojan nimeä ja harmittaa koska en pääse "stalkkaamaan" häntä Facebookissa. Pakkomielteinen ihastuminen tuntuu pahalta. Se ikävä on hirveää ja kuitenkin pelkään mennä puhumaan pojalle. Pelkään että en koskaan enää näe häntä. Ikävöin sitä poikaa nyt ja se masentaa. Olen aina ihastuneena niin surullinen. En haluaisi ihastua, mutta ei sille mitään mahda. Unohtaminen on vaikeaa. Silloin kun se vanha mies pyöri mielessäni niin yritin puhua netissä muille pojille mutta ei se auttanut. En jaksanut puhua koska en tuntenut mitään vetoa heihin. Olen niin pelkuri ja rumakin että olen varmaan aina sinkku. En tiedä mitä teen. :(
Se ensimmäinen suurin ihastukseni oli minua noin 30 vuotta vanhempi. Seurasin päivät pitkät hänen Facebook profiilia ja etsin jatkuvasti tietoa netistä tästä henkilöstä. Ajattelin häntä koko ajan ja se ikävä oli hirveää. Se ikävä sai minut jopa masentuneeksi. Tuntui että ilman sitä miestä en voi elää. En ole onnellinen ja ajattelin etten pääse siitä miehestä koskaan yli. Tulen rakastamaan häntä aina. Kuukausien miettimisen ja panikoinnin jälkeen laitoin miehelle viestin ja pyysin kahville. Se oli ensimmäinen treffikutsuni. Se tunne oli kamala, sydän hakkasi ja häpeä valtasi minut. Kuitenkaan, mies ei koskaan vastannut viestiin ja se harmitti todella.
Tavallaan olen hyvilläni siitä että uskalsin laittaa viestin eikä tarvitse jossitella jälkeenpäin. Tuli kokeiltua ja nyt tiedän ettei hän ollut kiinnostunut minusta. Se söi vähän ihastumistani miestä kohtaan ja melkein pääsin yli.
Sitten näin koulussa yhden vuoden vanhemman pojan. Hän on erilainen kuin muut ja kaverinikin jotain kommentoi hänestä. Häntä on varmasti kiusattu koulussa. En ensin tuntenut mitään häntä kohtaan, enemmänkin sääliä. Hän näyttää jotenkin sellaiselta... herttaiselta ja sellaiselta nahjukselta. En ole koskaan häntä nähnyt juttelevan paljon muiden kanssa. Hän ilmeisesti tulee kyllä toimeen muidenkin kanssa mutta ei ole suosittu. Nyt vasta tänään harmitti lähteä koulusta kotiin. Tuli niin ikävä sitä poikaa. Haluaisin vain katsella häntä. Hän on jotenkin suoinen.
Tämä uusi poika sai ajatukset hetkeksi toisaalle siitä vanhemmasta miehestä. En ole katsellut sen vanhan miehen Facebook profiilia koska se muistuttaa minua siitä treffikutsusta. Kuitenkin kun näen sen miehen kuvan niin se harmittaa todella.
En uskalla mennä kasvotusten puhumaan pojille. Häpeän ääntäni ja ulkonäköäni. Olen muutenkin ujo ja en keksi koskaan mitään sanottavaa. Olen lihava ja ruma joten itsetunto on matalalla. En tiedä mitä teen mutta tuntuu että nyt tuli taas ihastus johon ihastun pakkomielteisesti. En tiedä tämän pojan nimeä ja harmittaa koska en pääse "stalkkaamaan" häntä Facebookissa. Pakkomielteinen ihastuminen tuntuu pahalta. Se ikävä on hirveää ja kuitenkin pelkään mennä puhumaan pojalle. Pelkään että en koskaan enää näe häntä. Ikävöin sitä poikaa nyt ja se masentaa. Olen aina ihastuneena niin surullinen. En haluaisi ihastua, mutta ei sille mitään mahda. Unohtaminen on vaikeaa. Silloin kun se vanha mies pyöri mielessäni niin yritin puhua netissä muille pojille mutta ei se auttanut. En jaksanut puhua koska en tuntenut mitään vetoa heihin. Olen niin pelkuri ja rumakin että olen varmaan aina sinkku. En tiedä mitä teen. :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nauraa saa, täällä yli 30v "mies" jolla kans samanlainen paskahalvausjuttu ihastusten kanssa. Ja se tunne on todellakin ihan perseestä kun sille asialle ei vaan näiden fobioidensa kanssa voi tehdä mitään, sitä vaan toivoo että välttelemällä ja välinpitämättömyydellä sais sen ihastuksen edes vihaamaan itseä niin että se ehkä loppuis.