Amatööri poliisit

Ajoin keskiviikkona Pohjanmaalla omaa tyhmyyttäni hieman liian lujaa jonka myös poliisit siviili autossaan huomasivat. Kyseiset herrat olivat mitanneet keskinopeutta jo jonkin aikaa mielestäni heidän olisi pitänyt ensinnäkin pysäyttää minut jo ennemmin kuin vasta noin neljän kilometrin jälkeen.

Kaikki meni kaavan mukaan ennen sakon kirjoitusta. Koska olen opiskelija sakoksi kertyi hieman alle minimin joka on 115€. Vanhempi poliiseista sanoi että se on jo niin lähellä tuota minimi summaa että ei tarvitse korottaa. Itse ihmettelin mutta poistuin autosta tyytyväisenä muutaman euron halvempaan sakko lappuun.

Kotiin päästyäni maksoin heti laskun pois. Kuitenkin parin tunnin kuluttua sakko paikkakunnan poliisista soitettiin että älä maksa sakkoa koska se on liian pieni. Sanoin maksaneeni laskun heti kotiin päästyäni ja hienoisen kädenväännön jälkeen sain sovittua että maksan puuttuvat eurot samalla viitteellä myöhemmin.

Tapaus on nyt toivottavasti selvitetty mutta pistää vain mietityttämään että mahtoivatkohan ne poliisit oikeasti osata käyttää edes tutkaa kun ei minimi rangaistuskaan ollut tiedossa. Kaiken lisäksi poikien piti soittaa toisesta autosta apua kun eivät osanneet määrittää sakon suuruutta ilman sakkolaskuria. Toiminnassa ei muuten ollut valittamista mutta ammattitaidossa kylläkin.
5883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

millään tavalla uutta tääläpäi
kerran ihmettelin kun olin tuttavaa kuskis sen työsuhde autolla(pakettiauto)illankuluessa sattui poliisit pysäyttämään puhalluttivat ja katsoivat paperit ja kysyivät että kenenkä auto se on sanoin heille että kenenkä työsuhde auto se on niin ne lykkäs äkkiä paperit takaisin ja menivät autoonsa niinkuin olisi ollut tuli hännänalla

Äänestä
  • Uuuu. Muistivatko kumartaa oikein syvaan?
    Ai niin, tottahan ystavasi tyosuhde auto on ylimaallisessa omistuksessa jota poliisit pelkaa.
    Vai haluaisitko kertoa juttusi pointin?

    Äänestä

kun meillä poliisi kertoi kirkain silmin että tie ei ole kuin autoille varattu alue ja siihen kuitenkaa tienpitäjäkään ei tarkentanut mitään..
mutta kuitenkin poliisilla jäi 2§ pykälä kokonaan opiskelematta vaikka ikääkin taisi olla hiukan yli 50 mutta missä sitä sitten kävellään ja pyöräillään kun kerta se on vain autoille tarkoitettu...
palaan asiaan kunhan saan tämän asian paperille jonka poliisi sanoi laittavansa (mutta epäilen mutta onneksi on todistajia poliisin tulkinnalle tiestä )

Äänestä

Heti maksaa. Se saa lainvoiman vasta kun asia on käsitelty. Siihen saakka "sakkolappu" pelkkä rangaistusvaatimus, ja näin se edustaa yksittäisen poliisin näkemystä asiasta. Sillä ei myöskään ole lainvoimaa takanaan vielä siinä vaiheessa.

Maksa vasta kolmen kuukauden päästä kirjoittamisesta. Useinmiten rangaistusvaatimus saa lainvoiman (oikeuden päätöksellä)ilman sen kummempia kädenvääntöjä, mutta on poikkeuksiakin olemassa.

Kyllä Suomalainen poliisi on mielestäni ammattimies, eikä hänellä oikeastaan edes ole varaa virheisiin.

Uskoisinpa, että jos saman poliisin sakkolaput menisivät toistuvasti oikeudessa nurin, niin luultavasti tulis alanvaihto eteen aika nopsaan.

Äänestä
  • Niin ja vielä, jos tuntuu, että poliisi vainoaa sinua liikenteessä. On ehkä syytä katsoa itse peiliin!

    Itse olen ajanut yli miljoona kilometriä Suomessa ja muualla, eikä poliisi ole koskaan puuttunut ajamiseeni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Ajoin keskiviikkona Pohjanmaalla omaa tyhmyyttäni hieman liian lujaa jonka myös poliisit siviili autossaan huomasivat. Kyseiset herrat olivat mitanneet keskinopeutta jo jonkin aikaa mielestäni heidän olisi pitänyt ensinnäkin pysäyttää minut jo ennemmin kuin vasta noin neljän kilometrin jälkeen.

Kaikki meni kaavan mukaan ennen sakon kirjoitusta. Koska olen opiskelija sakoksi kertyi hieman alle minimin joka on 115€. Vanhempi poliiseista sanoi että se on jo niin lähellä tuota minimi summaa että ei tarvitse korottaa. Itse ihmettelin mutta poistuin autosta tyytyväisenä muutaman euron halvempaan sakko lappuun.

Kotiin päästyäni maksoin heti laskun pois. Kuitenkin parin tunnin kuluttua sakko paikkakunnan poliisista soitettiin että älä maksa sakkoa koska se on liian pieni. Sanoin maksaneeni laskun heti kotiin päästyäni ja hienoisen kädenväännön jälkeen sain sovittua että maksan puuttuvat eurot samalla viitteellä myöhemmin.

Tapaus on nyt toivottavasti selvitetty mutta pistää vain mietityttämään että mahtoivatkohan ne poliisit oikeasti osata käyttää edes tutkaa kun ei minimi rangaistuskaan ollut tiedossa. Kaiken lisäksi poikien piti soittaa toisesta autosta apua kun eivät osanneet määrittää sakon suuruutta ilman sakkolaskuria. Toiminnassa ei muuten ollut valittamista mutta ammattitaidossa kylläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu